Kokaiinin käyttö kasvaa Suomessa, tukea tarvitaan ennen ongelman syntymistä
18.12.2025 08:16:00 EET | EHYT | Tiedote
Kokaiinin käyttö on kasvanut Suomessa viime vuosina voimakkaasti. Kehitys noudattaa Euroopan laajuista trendiä, jossa kokaiinin saatavuus on kasvanut ja takavarikkomäärät ovat olleet ennätyksellisiä. Erityisesti satunnaiskäyttäjille pitäisi olla tarjolla nykyistä enemmän matalan kynnyksen apua.
Kokaiini on yhä verrattain kallis huumausaine, mutta lisääntynyt tarjonta on laskemassa sen hintaa. Tämä kehitys on erityisen huolestuttava, sillä korkea hinta on aiemmin suojellut kokaiinin käytöltä tiettyjä ihmisryhmiä, kuten nuoria sekä muuten ongelmallisesti päihteitä käyttäviä.
“Hinnan laskiessa huume tulee yhä useammin tarjolle myös heille, jotka ovat muutenkin haavoittuvassa asemassa. Ensimmäisiä viitteitä on jo nähty siitä, että crackin eli poltettavan kokaiinin käyttö lisääntyy erityisesti paljon päihteitä käyttävien joukossa”, sanoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n hankepäällikkö Annuska Dal Maso.
Juhlapyhien aikana käyttö usein lisääntyy
Crack-kokaiinin käyttöä voi myös lisätä alfa-pvp:n yleistyminen ja sitä kautta polttokulttuurin rantautuminen Suomeen. Crack-kokaiinin polttaminen voi nopeuttaa riippuvuuden syntymistä, koska polttaminen lyhentää ja vahvistaa aineen vaikutusaikaa.
Jätevesitutkimukset osoittavat kokaiinin käytön lisääntyneen nopeasti, mutta ruiskuhuumejäämätutkimuksissa ja kenttätiedoissa käytön lisääntyminen ei näy vielä niin voimakkaasti, mikä kielii erityisesti satunnaiskäytön lisääntymisestä. Pitkien juhlapyhien ja lomakausien aikana kokaiinin käyttö usein lisääntyy ja sitä käytetään yhdessä muiden päihteiden kanssa.
”Kokaiini on stimulantti, eikä sen käyttö ole koskaan riskitöntä, varsinkaan yhdistettynä alkoholiin tai muihin päihteisiin. Yhteiskäyttö lisää merkittävästi yliannostuksen, sydänoireiden ja muiden vakavien haittojen riskiä”, toteaa Dal Maso.
Tukea tulisi olla tarjolla enemmän myös loma-aikoina
Käyttäjä ei voi koskaan varmuudella tietää, mitä hänen käyttämänsä laiton huumausaine sisältää. Jo nyt on raportoitu tilanteista, joissa on ajateltu ostettavan kokaiinia, mutta aine onkin sisältänyt esimerkiksi alfa-pvp:tä. Lisäksi avun hakemista terveydenhuollosta arkaillaan, koska pelätään huumeiden käytön paljastumisen seurauksia.
Päihdeneuvonnan auttavassa puhelimessa kokaiiniin liittyvät puhelut ovat tuplaantuneet muutamassa vuodessa, mutta resurssipulan vuoksi vain joka toiseen puheluun pystytään vastaamaan.
"Meillä pitäisi olla satunnaiskäyttäjille lisää matalan kynnyksen kanavia, joissa saa esimerkiksi tietoa käytön riskeistä ja joissa ongelmiin voidaan puuttua ajoissa”, sanoo EHYTin Päihdeneuvonnan päällikkö Kaisa Åberg.
Palvelujen tulisi olla saatavissa myös pyhinä ja juhlakausina, jolloin kokaiinin satunnaiskäyttö kasvaa.
“Kokaiinin käytön paljastuminen järkyttää usein myös läheisiä. Aiheesta puhuminen on niin läheisille kuin myös käyttäjille vaikeaa. Siksi anonyymien palveluiden tärkeys korostuu: niiden kautta uskalletaan kysyä apua ilman pelkoa leimautumisesta”, Åberg sanoo.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n ylläpitämä Päihdeneuvonta 0800 900 45 on avoinna ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä. Puheluihin vastaavat päihdetyön ammattilaiset. Soittaminen on anonyymia ja maksutonta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annuska Dal MasoHankepäällikkö, NOPSA-hankeEhkäisevä päihdetyö EHYT ry
Puh:041 731 4096annuska.dalmaso@ehyt.fiKaisa ÅbergPäihdeneuvonnan päällikköEhkäisevä päihdetyö EHYT ry
Puh:044 491 0828kaisa.aberg@ehyt.fiTietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen kansalais- ja asiantuntijajärjestö, joka ehkäisee ja vähentää päihde- ja pelihaittoja. EHYT tukee yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia sekä vahvistaa sosiaalisesti kestävää kehitystä. Työ ulottuu lapsista ja nuorista työ- ja eläkeikäisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Hallitus avaa rahapelimarkkinat, mutta vaarantaa haittojen ehkäisyn16.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Suomi avaa osan rahapelimarkkinoistaan kilpailulle 1.7.2027. Samaan aikaan STEA-avustusta saavien järjestöjen rahapelihaittatyön rahoitus on vaarassa, vaikka uudistus lisää rahapelien tarjontaa, näkyvyyttä ja markkinointia sekä kasvattaa ehkäisevän työn tarvetta.
EHYT: Huumekuolemat ovat ehkäistävissä – Suomi tarvitsee kansallisen tavoitteen ja vaikuttavat toimet31.8.2026 08:37:00 EEST | Tiedote
Lähes kaikki Suomen huumekuolemat voitaisiin ehkäistä, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry muistuttaa kansainvälisenä yliannostuskuolemien ehkäisypäivänä 31. elokuuta. Huumausainekuolemat ovat kokonaisuudessaan olleet kasvussa vuodesta 2006 alkaen, eikä tilanne parane ilman määrätietoista toimintaa. Tämän vuoksi EHYT vaatii, että Suomelle asetetaan selkeä kansallinen tavoite huumekuolemien puolittamisesta ja että tavoitteen tueksi tehdään vaikuttavia, koko maan kattavia toimia.
Suomen suurimman ehkäisevän päihdetyön järjestön koko toiminta vaarassa: EHYT käynnistää koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut28.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat järjestön koko henkilöstöä. Jos ennakkotietojen mukaiset STEA-leikkaukset järjestöjen yleisavustuksiin toteutuvat, samalla myös EHYTin kohtaava työ uhkaa loppua kokonaan, ja vaarassa on koko järjestön olemassaolo. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset laskevat tällä hallituskaudella 194 miljoonaa euroa. Useat järjestöt ovat jo saaneet ennakkotietoja yleisavustustensa lakkauttamisesta tai merkittävästä supistamisesta.
KUTSU: Tervetuloa viettämään Kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisypäivää Vaasanpuistikkoon ma 31.8.26.8.2026 10:06:53 EEST | Kutsu
Tervetuloa viettämään Kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisypäivää (Overdose Awareness Day) Helsingin Vaasanpuistikkoon maanantaina 31.8. klo 14–18. Päivän aikana muistetaan huumeiden yliannostukseen menehtyneitä ja muistutetaan siitä, että yliannostuskuolemat ovat ehkäistävissä.
KUTSU: Tervetuloa viettämään Kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisypäivää Vaasanpuistikkoon ma 31.8.18.8.2026 08:35:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa viettämään Kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisypäivää (Overdose Awareness Day) Helsingin Vaasanpuistikkoon maanantaina 31.8. klo 14–18. Päivän aikana muistetaan huumeiden yliannostukseen menehtyneitä ja muistutetaan siitä, että yliannostuskuolemat ovat ehkäistävissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme