Kommentti: Miksi vapaaehtoiseen energiasopimukseen kannattaa liittyä?
18.12.2025 05:30:00 EET | KOVA ry | Tiedote
Energiatehokkuussopimuksia on tehty Suomessa jo lähes 30 vuotta, joista 20 vuotta niillä on toimeenpantu EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksia. Vapaaehtoiset sopimukset ovat sopineet suomalaisten tunnolliseen ja tehokkaaseen tapaan toimia ilman raskasta valvontakoneistoa ja sanktioita. Käynnissä olevalla kaudella (2017–2025) mukana on 779 yritystä ja 164 kuntaa/kuntayhtymää, jotka kattavat lähes 60 % Suomen kokonaisenergiankulutuksesta.

Koko kauden (2017–2025) tulokset julkaistaan syksyllä 2026, mutta ajanjakson 2017–2024 tulokset ovat jo mainiota luettavaa. Energiatehokkuussopimuksia oli neljä kappaletta; elinkeinoelämälle, kunta-alalle, lämmityspolttonesteiden jakelutoiminnalle ja kiinteistöalle. Näillä sopimuksilla säästettiin yhteensä 4,5 % koko Suomen energiankäytöstä, joka vastaa esimerkiksi 806 000 sähkölämmitteisen pientalon vuotuista energiankäyttöä. Kiinteistöalan sopimukseen kuuluvia vuokra-asuntoyhteisöjä oli mukana 40 kappaletta, ja he omistivat 290 000 asuntoa. Heidän toteuttamansa energiansäästö oli 300 GWh vuodessa, mikä tarkoittaa 20 miljoonan euron säästöä vuosittain. Koko kauden säästötavoite oli 244 GWh vuodessa, eli 7,5 % energian kulutuksesta, joka täytettiin siis hyvissä ajoin etukäteen.
Vuoden 2026 alussa käynnistyy neljäs sopimuskausi (2026–2035). Mukaan on ilmoittautunut tässä vaiheessa mahtavat 209 yritystä ja 30 julkisen alan toimijaa. Suuri määrä liittyjiä kertoo, että hyödyt tunnistetaan yhä laajemmin eri alojen organisaatioissa. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelmassa on jo 24 yhteisöä, joista suurin osa on kohtuuhintaisia asuntotoimijoita. Vuokra-asuntoyhteisöjen tavoitteena on vähentää energiankulutusta 10 prosenttia sopimuskauden aikana ja välitavoitteena 6 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
- Jokainen toimija näkee sopimuksen hyödyt omasta näkökulmastaan. Usein hyötynä on nähty oman toiminnan järjestäytyminen ja läpinäkyvyyden lisääntyminen. Osapuolet saavat lisäksi käyttöönsä muiden sopimukseen liittyneiden tukiverkoston sekä Motivan asiantuntemuksen. Sopimus tarjoaa myös tavan kantaa yhteistä vastuuta ja tukea samalla omaa liiketoimintaa. Aitoja hyötyjä syntyy erityisesti siitä, ettei päätösten kanssa tarvitse olla yksin. Menettelyistä voi keskustella kokeneiden kollegoiden kanssa, ja lopulliset toimenpiteet voi toteuttaa omassa aikataulussa ilman pelkoa sanktioista. Kauden alussa energiasopimukseen liittyminen on luonnollisesti paras hetki, jotta pääsee heti mukaan uuteen porukkaan, Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n tekninen johtaja Jani Pakarinen toteaa.
- Kohtuuhintaiset asuntotoimijat ovat tehneet menestyksekkäästi energiatehokkuustoimia jo pitkään, joten voi syntyä ajatus, että kaikki helpot toimet ovat jo tehty. Tekniikan kehittyminen avaa kuitenkin jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Lisäksi kiinteistökannan ikärakenne tarjoaa edelleen merkittävää säästöpotentiaalia vuokra-asuntoyhteisöille. Onkin hyvä muistaa, että sopimuksen tavoitteena ei ole toiminnan vähentäminen, vaan sen tehostaminen. Näin voimme esimerkiksi tarjota yhä useammalle kohtuuhintaista asumista, Pakarinen jatkaa.
Sopimuslomakkeet löytyvät osoitteesta www.energiatehokkuussopimukset.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jani Pakarinentekninen johtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:050 443 5077jani.pakarinen@kovary.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 139 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 340 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2025 yhteensä noin 4 800 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
KOVAn ennuste: Suomen talous on lähtenyt kasvuun, mutta asuntorakentamisen käänne antaa yhä odottaa8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous on vähitellen toipumassa, mutta kasvu ei vielä ulotu asuntorakentamiseen. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry ennustaa bruttokansantuotteen kasvavan 1,6 prosenttia vuonna 2026 ja 1,4 prosenttia vuonna 2027. Asuntotuotannon aloitukset jäävät sen sijaan kumpanakin vuonna vain noin 15 000 asuntoon.
KOVA budjettiriihestä: Korkotukilainavaltuudet tulee nostaa 1 135 miljoonaan euroon vuodelle 202731.8.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry esittää hallituksen budjettiriiheen, että korkotukilainojen hyväksymisvaltuutta vuodelle 2027 nostettaisiin 635 miljoonalla eurolla ehdotetusta 500 miljoonasta, eli yhteensä 1 135 miljoonaan euroon. Tämä summa olisi sama kuin vuoden 2026 korkotukilainavaltuus.
Kajaanin Pietari KOVA ry:n jäseneksi27.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari on Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n tuorein jäsen. KOVAn hallitus hyväksyi yhtiön KOVAn jäseneksi torstaina 27.8.2026.
Pääekonomistin analyysi: Kalliimpi yksinasuminen ei ajanut opiskelijoita kimppakämppiin25.8.2026 03:15:00 EEST | Tiedote
Elokuussa 2025 voimaan tullut opiskelijoiden asumistukiuudistus oli yksi viime vuosien merkittävimmistä opiskelijoiden toimeentuloon vaikuttaneista muutoksista. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analysoi tuoretta selvitystä, jonka mukaan opiskelijoiden yksinasuminen on vähentynyt uudistuksen jälkeen, mutta paljon ennakoitua vähemmän.
Pääekonomistin analyysi: Muuttavatko kotitaloudet koulujen perässä?11.8.2026 03:15:00 EEST | Tiedote
Viime aikoina etenkin Helsingissä on keskusteltu jälleen koulujen eriytymisestä ja niin sanotusta koulushoppailusta. Keskustelu on nostanut esiin kysymyksen, joka on ollut suomalaisessa koulupolitiikassa pitkään jossain määrin kiusallinen: jos kaikki koulut ovat hyviä, miksi vanhemmat puhuvat joistakin kouluista muita parempina? Ja jos tällaisia eroja todella koetaan olevan, näkyvätkö ne myös asuntomarkkinoilla, kysyy Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analyysissaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme