OAJ selvitti: Alle puolet opettajista on saanut koulutusta Wilman tietoturvallisesta käytöstä
18.12.2025 09:14:56 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Alle puolet opettajista on saanut konkreettista koulutusta henkilötietojen turvallisesta käytöstä Wilmassa tai muussa vastaavassa järjestelmässä. Epävarmuus tietoturva-asioissa onkin suurta, Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n tuore jäsenkysely paljastaa.
Viidesosa (21 %) perusopetuksessa työskentelevistä sanoo, ettei ole koskaan saanut koulutusta henkilötietojen tietoturvallisesta käsittelystä.
Konkreettista koulutusta henkilötietoja turvallisesta käsittelystä Wilmassa tai muussa vastaavassa järjestelmässä on saanut vielä harvempi. Yli puolet (56 %) sanoo, ettei ole saanut tällaista koulutusta koskaan. Tiedot selviävät OAJ:n tuoreesta jäsenkyselystä.
– Käytännössä kaikissa peruskouluissa on käytössä jokin sähköinen järjestelmä, joka sisältää henkilötietoja. Tällaisten järjestelmien tietoturvalliseen käyttöön kouluttaminen on työnantajan vastuulla. Kyselymme osoittaa, että työnantajien on korkea aika skarpata koulutusten järjestämisessä ja sen varmistamisessa, että koulutusten sisältö vastaa aidosti opettajien ja rehtoreiden tarpeisiin, OAJ:n juristi Martta October sanoo.
Muuramen tapaus herätti opettajissa epävarmuutta
Henkilötietojen käsittely koulussa nousi viime viikolla esiin, kun julkisuudessa kerrottiin Muuramen kunnan irtisanoneen opettajan tietosuojaloukkausepäilyn vuoksi. Siksi OAJ:kin selvitti perusopetuksessa työskenteleviltä jäsenpanelisteiltaan tietoturvakoulutusten toteutuksesta. Kysely osoittaa uutisoinnin herättäneen opettajissa huolta.
”Olen pitänyt tähän asti ohjeita selkeinä, mutta viimeaikaisten Wilmaan liittyvien uutisten myötä en enää tiedä, olemmeko saaneet riittävästi koulutusta siitä, mitä tietoja opettaja saa Wilmassa katsoa”, eräs kyselyyn vastannut kertoo.
Hän ei ole yksin. Vastaajista vain 55 prosenttia kertoi olevansa hyvin varma tai melko varma siitä, että osaa käyttää Wilmaa tai vastaavaa tietojärjestelmää tietoturvallisesti.
”Koulutuksen ja ohjeiden pitää olla selvät”
Kyselyn perusteella tilanteen parantamiseksi tarvittaisiin sekä koulutusta että selkeämpiä ohjeita. Oman työpaikan henkilötietojen käsittelyä koskevia ohjeita pitää selkeinä tai melko selkeinä alle 40 prosenttia vastaajista.
”Nyt viimeisen julkisuudessa olleen episodin jälkeen saimme ohjeen, että Wilmaa saa käyttää opetus- ja ohjaustehtävän hoitamiseksi lain ja asetusten mukaan. Mitään käytännön ohjeistustahan tuo ei anna, kun samaan aikaan emme edes tiedä, mistä Muuramen tapauksessa on kyse. Erityisesti erityisopettajien keskuudessa tämä herättää kovasti keskustelua,” eräs vastaaja kertoo.
OAJ:llä onkin kunnille ja muille koulutuksen järjestäjille selvä viesti.
– Opettajat haluavat toimia oikein. Henkilötietojen käsittely on heidän työssään jatkuvaa, ja silloin myös koulutuksen ja ohjeiden pitää olla selvät. Vastuu tästä on työnantajalla, Martta October muistuttaa.
Oikeusprosessiin lähteminen voi olla mahdotonta ilman tukea
OAJ:n lakiasiainjohtaja Ulla Walli korostaa myös opettajien oikeusturvan merkitystä.
– Rikossyyte tai oikeustapauksen keskelle joutuminen on yksilölle aina raskasta. Prosessina se voi olla myös pitkä ja kallis, jolloin harvalla on yksin mahdollisuutta haastaa epäoikeudenmukaiseltakaan tuntuvaa ratkaisua, Walli toteaa.
Tämä alleviivaa hänestä myös ammattijärjestöön kuulumisen merkitystä.
– Lakipalvelut ja oikeusturvavakuutus ovat jäsenetuja, joiden tarpeellisuus todella konkretisoituu vasta, jos joutuu hakemaan oikeusteitse ratkaisua työssä kohtaamaansa ristiriitatilanteeseen, Walli sanoo.
OAJ selvitti asiaa jäsenpaneelissaan
- OAJ:n jäsenpaneeliin on satunnaisotannalla valittu 2 000 eri koulutusasteilla työskentelevää henkilöä. Panelistit saavat vastattavakseen noin viisi kyselyä vuodessa.
- Tämä kysely lähetettiin niille jäsenpanelisteille, jotka työskentelevät perusopetuksessa. Vastaajissa on sekä opettajia että rehtoreita.
- Kysely oli avoinna 12.–15.12.2025. Vastauksia saatiin 236, ja vastausprosentti oli 56.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla WalliLakiasiainjohtajaOAJ
Puh:+358 20 748 9645ulla.walli@oaj.fiMartta OctoberOAJ
Puh:020 748 9632martta.october@oaj.fiHeikki PölönenViestintäpäällikköOAJ
Puh:+358 400 673 837heikki.polonen@oaj.fiLinkit
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ hyväksyi sovintoehdotuksen – ammattikorkeakoulujen uusi työehtosopimus voimaan11.9.2026 15:12:01 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus on hyväksynyt valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen uudeksi työehtosopimukseksi. Myös YTN ja työnantajapuoli Sivista hyväksyivät ehdotuksen. Poikkeuksellisen vaikean neuvottelurupeaman lopputulos oli kokonaisuudessaan sangen tyydyttävä: kaikkien opettajien palkat kehittyvät ja palkkaeroja kavennetaan sopimuskauden aikana.
Kolmas sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan10.9.2026 07:47:27 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Nikolas Elomaa antoi viime yönä klo 01.50 sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen perjantaina 11.9. klo 15 mennessä.
OAJ PISA-tuloksista: Oppimistulosten lasku voidaan kääntää oikeilla toimilla8.9.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten nuorten oppimistulosten laskeva trendi on jatkunut eri oppimistulosmittauksissa yli kaksikymmentä vuotta. Samaan aikaan oppiminen on eriytynyt muun muassa oppilaiden kotitaustan mukaan. Suunnan kääntäminen vaatii, että jokaiselle oppilaalle turvataan riittävä tuki ja opettajille aikaa keskittyä opettamiseen.
Lakot jatkuvat useassa ammattikorkeakoulussa8.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tänään 8. syyskuuta alkoi kolmipäiväinen lakko kuudessa ammattikorkeakouluissa. Ensimmäinen lakkotapahtuma järjestetään tänään Oulun ammattikorkeakoulun Linnanmaan kampuksella. Viikon aikana lakkotapahtumia järjestetään myös Helsingissä ja Rovaniemellä.
OAJ antoi syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin7.9.2026 16:32:37 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen työriitaan ei ole vieläkään löytynyt ratkaisua. OAJ antoi tänään 7.9. syksyn neljännen lakkovaroituksen ammattikorkeakouluihin. Jos sopua ei synny, uusi kolmipäiväinen lakko alkaa 22.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme