Pelastustoimen chat muuttuu kiireettömäksi viestikanavaksi
18.12.2025 09:53:59 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen chat OmaPohteessa muuttuu kiireettömäksi viestikanavaksi.

Muutos tapahtuu 18 joulukuuta, eli 19. joulukuuta alkaen chat-vaihtoehtoa ei enää ole. Sen tilalla asiakkailla on mahdollisuus jättää kiireetön yhteydenottopyyntö, johon vastataan kolmen arkipäivän kuluessa.
Palvelua voi käyttää yleiseen paloturvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä, eli kanava ohjaa ja neuvoo kansalaista. Sellaisia ovat esimerkiksi nuohoukseen ja tulisijoihin liittyvät kysymykset, joita aiemmin on kyselty puhelimitse. Pelastuslaitos toivoo, että viestikanava otetaan asukkaiden parissa ensisijaiseksi yhteydenottokanavaksi. Tämä vähentäisi sähköpostineuvontaa ja keskustelu olisi enemmän vuorovaikutteista.
Jos asiakkaan kysymys ei osu varsinaisesti pelastuslaitoksen leipätyöhön, hänet ohjataan eteenpäin.
Kyseessä on siis kiireettömien asioiden palvelukanava. Kiireelliset asiat hoidetaan kuten ennenkin, eli yleistä hätänumeroa ei viestikanava korvaa nyt eikä tulevaisuudessa.
Pelastuslaitoksen yhteydenotto löytyy tunnistautumalla OmaPohteeseen ja valitsemalla valikosta yhteydenottopyynnöt. OmaPohteeseen pääsee tunnistautumaan hyvinvointialueen verkkosivujen kautta osoitteessa www.pohde.fi Palvelua voi käyttää myös lataamalla maksuttoman OmaPohde-mobiilisovelluksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko HeikkinenOhjauksen ja turvallisuusviestinnän vastuualuepäällikkö / Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos
Puh:044 703 8684jarkko.heikkinen@pelastuslaitos.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Aluehallitus esittää Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamista8.9.2026 12:14:56 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 8.9.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus esittää aluevaltuustolle Limingan sosiaali- ja terveyskeskuskiinteistön ostamista.
Pohde etsii uusia perhehoitajia erityisesti vammaisille ja ikäihmisille8.9.2026 11:04:23 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde etsii uusia perhehoitajia ikäihmisille, vammaisille ja lapsille. Se järjestää useita tapahtumia perhehoitoon liittyen ympäri Pohjois-Pohjanmaata.
Sähköisten ajanvarauskirjeiden käyttö laajenee Pohteella vaiheittain7.9.2026 14:34:38 EEST | Tiedote
Viranomaisten lähettämä posti siirtyy pääasiassa sähköiseen valtakunnalliseen suomi.fi-viestit-palveluun. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella siirrytään sähköiseen viranomaispostiin vaiheittain syksyn aikana. Sähköiset perusterveydenhuollon ajanvarauskirjeet otetaan käyttöön Hailuodossa, Tyrnävällä, Limingassa, Lumijoella, Merijärvellä ja Kalajoella 8.9.2026. Paperiposti säilyy vaihtoehtona.
Hinkuyskää on liikkeellä Pohjois-Pohjanmaalla4.9.2026 08:00:01 EEST | Tiedote
Hinkuyskää on viime aikoina esiintynyt yksittäisinä tapauksina ja pieninä rajoittuneina epidemioina Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja eteläisellä alueella. Tapaukset ovat jakautuneet usean eri kunnan alueelle. Syksyllä koulujen alkaessa monet hengitystieinfektiot alkavat levitä ja monenlaista flunssan kaltaista tautia on liikkeellä.
Pohde pyytää palautetta ja lausuntoja hyvinvointisuunnitelmasta vuosille 2027–20303.9.2026 08:08:12 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisuunnitelman luonnos vuosille 2027–2030 on avattu lausunto- ja palautekierrokselle. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kutsuu asukkaita, henkilöstöä, kuntia, järjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita tutustumaan suunnitelmaan ja antamaan siitä näkemyksensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme