Oma Häme on lyhentänyt merkittävästi hoitojonoja erikoissairaanhoidossa
18.12.2025 16:00:52 EET | Oma Häme | Tiedote

Oma Häme jatkaa määrätietoista työtään hoitoon pääsyn parantamiseksi erikoissairaanhoidossa. Tuoreimmat tiedot osoittavat, että hoitojonot ovat lyhentyneet merkittävästi kuluvan vuoden aikana, ja kehitys näkyy konkreettisesti useilla erikoisaloilla.
Tällä hetkellä yli hoitotakuuajan leikkaushoitoa odottavia potilaita on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastossa yhteensä 261, joista 87 potilasta on jo saanut vastaanottoajan. Elokuun lopussa yli 180 vuorokautta odottaneita oli THL:n tilastossa 1 055, joten vähennystä on lähes 700 potilasta.
Oma Hämeen omissa järjestelmissä näkyy, että kuulolaitesovitusten suhteen ollaan päästy hoitotakuuseen jo 19. marraskuuta. Suun terveydenhuollossa erikoissairaanhoidon jonossa ei ole tällä hetkellä yhtään potilasta, joka olisi odottanut hoitoa yli kuusi kuukautta. Hyvinvointialueen järjestelmissä myös leikkausta odottavien potilaiden määrä on pienempi.
Ensikäyntien osalta kehitys on ollut erityisen myönteistä: yli 90 vuorokautta odottaneiden määrä erikoissairaanhoidon sairaalapalveluissa on laskenut 617:stä 114:ään. Esimerkiksi ortopediassa yli hoitotakuun odottavia on enää kaksi potilasta, ja silmätaudeilla vastaava luku on 11. Silmätautien osalta on kuitenkin huomattava, että hoitokontrollien aikataulut ovat tällä hetkellä viivästyneet.
Hoitoon pääsy kuntoon pysyvästi
Valvira antoi Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle lokakuussa määräyksen saattaa kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitoon pääsy lainmukaiseksi 30.4.2026 mennessä.
Määräyksen noudattamista tehostetaan miljoonan euron uhkasakolla, ja hyvinvointialueen on toimitettava Lupa- ja valvontavirastolle selvitys toimenpiteistä ja ajantasaiset seurantatiedot 15.5.2026 mennessä.
Oma Häme valitti marraskuussa hallinto-oikeuteen Valviran päätöksestä. Hyvinvointialue katsoo, että Valviran päätöksessä asetettu määräaika ja uhkasakon suuruus eivät ole suhteessa alueen todellisiin olosuhteisiin ja toimintaedellytyksiin. Hoitoon pääsyn parantamiseen liittyvä kehittämistyö jatkuu kuitenkin suunnitelmallisesti Oma Hämeessä.
Alkuvuosi tuo omat haasteensa Assi-sairaalaan muuton ja perehdytysten vuoksi. Leikkaussaliaikaa on tilapäisesti käytettävissä aiempaa vähemmän, mikä edellyttää joustavuutta ja ennakoivaa suunnittelua koko organisaatiolta.
Erikoissairaanhoidon hoidon saatavuuden parantaminen on kuitenkin yksi Oma Hämeen keskeisimmistä tavoitteista. Tänä vuonna myönnetty lisärahoitus hoitotakuun toteuttamiseen on vauhdittanut kehittämistyötä. Assin valmistumisen myötä leikkauskapasiteetti asteittain nousee, mikä edesauttaa hoitoon pääsyn paranemista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati KortelainenErikoissairaanhoidon sairaalapalveluiden tulosalueylilääkäri
Puh:040 168 4243kati.kortelainen@omahame.fiVirpi KrögerKuntoutuksen tulosaluejohtaja (kuulolaitteet)
Puh:050 591 7034virpi.kroger@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Oma Häme haastaa koko Kanta-Hämeen liikkeelle Selkäviikolla11.9.2026 09:27:00 EEST | Tiedote
Oma Häme järjestää Selkäviikolla 12.–18.10. Hyvä olo alkaa liikkeestä -kampanjan, joka innostaa Kanta-Hämettä liikkumaan. Kuntien, yritysten ja järjestöjen tuella halutaan aktivoida asukkaita pieniin liikkumisen tekoihin. Kampanja on yhteistyössä Selkäyhdistyksen kanssa ja tavoitteena on hyvinvoinnin lisääminen.
Oma Häme hakee järjestöiltä ehdotuksia valtionavustuksella toteutettaviin hankkeisiin11.9.2026 08:11:49 EEST | Uutinen
Oma Häme avaa syyskuussa haun Kanta-Hämeen järjestöjen hanke-ehdotuksille osana sosiaali- ja terveysministeriön 25 miljoonan euron valtionavustuskokonaisuutta. Haun tarkemmat kriteerit ja sähköinen hakulomake avataan syyskuun puolivälissä. STM myöntää valtionavustusta hyvinvointialueille ja Helsingin kaupungille alueellisen sote-järjestötoiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseen. Valtakunnallinen valtionavustushaku avautuu 11. syyskuuta ja päättyy 26. lokakuuta. Osana hakuprosessia hyvinvointialueet kokoavat oman alueensa järjestöiltä hanke-ehdotuksia ja arvioivat, mitkä niistä vastaavat alueen tarpeisiin. Tämän jälkeen hyvinvointialue hakee valtionavustusta valituille kokonaisuuksille. Hyvinvointialueet voivat määritellä kehittämistyön painopisteet oman toimintaympäristönsä, tarpeidensa ja alueellisen järjestörakenteensa perusteella. Tärkein painotus on strategiayhteydessä Oma Hämeen haussa tullaan painottamaan hanke-ehdotuksen selkeää yht
Huoli kannattaa ottaa puheeksi ajoissa – itsemurhien ehkäisy kuuluu meille kaikille10.9.2026 10:29:48 EEST | Tiedote
Itsemurhien ehkäisypäivänä 10.9. korostetaan, että hankalien tunteiden jakaminen on tärkeää ja avun hakeminen ajoissa voi pelastaa henkiä. Oma Häme ja useat järjestöt tarjoavat matalan kynnyksen tukipalveluita mielenterveyden haasteisiin. Apua on aina saatavilla, eikä huolia tarvitse kantaa yksin.
Oma Häme ottaa käyttöön uuden tasopalkkajärjestelmän10.9.2026 10:16:41 EEST | Uutinen
Aluehallitus käsittelee maanantaina 14.9. SOTE-sopimuksen uuden tasopalkkajärjestelmän käyttöönottoa. Se korvaa SOTE-sopimuksen nykyisen tehtävän vaativuuden arviointiin perustuvan järjestelmän.
Valtakunnallinen muutos viranomaispostissa näkyy terveyspalveluissa – Suomi.fi-viesteihin saapuneita ajanvarauksia ja ohjeita on jäänyt huomaamatta9.9.2026 12:15:12 EEST | Uutinen
Oma Hämeen terveyspalveluissa on havaittu tilanteita, joissa Suomi.fi-viesteihin saapunut ajanvarauskirje tai siihen liittyvät valmistautumisohjeet ovat jääneet asiakkaalta huomaamatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme