Anu Kankainen valittiin akatemiaprofessoriksi
19.12.2025 08:01:48 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Fysiikan professori Anu Kankainen sai arvostetun akatemiaprofessorin rahoituksen kaudelle 1.1.2026-31.12.2031.

Akatemiaprofessorit ovat oman alansa kansainvälisessä kärjessä olevia tutkijoita, joiden tutkimus uudistaa tiedettä ja pyrkii tieteellisiin läpimurtoihin. Aiemmin Jyväskylän yliopistosta akatemiaprofessoreiksi samalle kaudelle valittiin Jari Kaukua ja Otso Ovaskainen.
Professori Kankainen tekee perustutkimusta ytimistä, niiden rakenteesta ja alkuperästä. Hänen tutkimusalansa ydinastrofysiikka pyrkii selvittämään, miten alkuaineet ovat syntyneet maailmankaikkeudessa. Kankainen on perehtynyt tutkimuksissaan erityisesti radioaktiivisten isotooppien tarkkuusmassamittauksiin. Massojen kautta saadaan tietoa ytimien sidosenergioista ja siitä, kuinka paljon tähdissä tapahtuvissa ydinreaktioissa vapautuu energiaa, mikä puolestaan vaikuttaa ydinreaktioiden todennäköisyyksiin.
Kankainen tutkii akatemiaprojektissaan ydinten rakennetta ja ominaisuuksia esimerkiksi perusvuorovaikutusten, tähdissä tapahtuvan alkuainesynteesin sekä fysiikan standardimallista poikkeavien ilmiöiden ymmärtämiseksi. Korkealaatuista tutkimusta tehdään Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa sekä täydentävästi myös muissa kansainvälisissä laboratorioissa.
Tutkimus linkittyy vahvasti Suomen Akatemian Neutronitähtifysiikan huippuyksikön tutkimukseen ydinastrofysiikan osalta. Helsingin yliopiston johtamassa yksikössä ovat Jyväskylän yliopistosta mukana professori Anu Kankainen ja professori Markus Kortelainen fysiikan laitokselta.
Lisätietoja:
Professori Anu Kankainen, puh. 040 805 4880, anu.kankainen@jyu.fi
Kuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Uusi korkeakoulujen yhteinen juoksutapahtuma tuo satoja opiskelijoita Finlandia Marathonille7.9.2026 15:24:57 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu järjestävät perjantaina 11. syyskuuta ensimmäistä kertaa yhteisen juoksutapahtuman, uMove Fun Runin, joka toteutetaan osana Finlandia Marathonia Jyväskylän Rantaraitilla.
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme