PeeÄssä uudistaa Iisalmen Prisman
19.12.2025 10:59:29 EET | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote

Iisalmen Prisma uudistuu vuoden 2026 aikana vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin.
- Uudistuksen myötä tarjoamme asiakasomistajille monipuolisemman ja sujuvamman asiointikokemuksen. Osallistimme alueen asiakasomistajia uudistukseen ja olemme saaneet satoja toiveita ja ideoita. Kiitos niistä jokaisesta, ne ovat meille erittäin arvokkaita, kertoo prismajohtaja Sanna Isrikki
Tulevan talven ja kevään aikana uusitaan kylmäkalusteet ja myymälää päivitetään muutoinkin uuden Prisma-konseptin mukaiseksi. Uudistuksen myötä Suomen suosituin verkkokauppa, S-kaupat, sekä Prisma.fi saavat lisää noutolokeroita. Lisäksi Prisman yhteyteen rakennetaan PeeÄssän oma parturi-kampaamo, Rimmaamo, jolla vahvistetaan palvelutarjontaa entisestään iisalmelaisille asiakasomistajille. Emotion, S-pankki, Buffa ja Presso ja 24 -Pesula säilyvät entisillä paikoillaan palvellen asiakkaita normaalisti uudistuksen ajan. Myös uutta palvelutarjontaa on tulossa, josta tiedotetaan myöhemmin uudistuksen edetessä.
- Isona uudistuksena näkyvien muutosten lisäksi toteutamme yhdessä Savon Voiman kanssa Prismaan kaksisuuntaisen kaukolämmön toimituksen. Lyhyesti kauppaan tulee jatkossa kaukolämpöä normaalisti kaukolämpöverkkoa myöten, mutta jatkossa myös Prisma tuottaa lämpöä kaukolämpöverkkoon kaikille iisalmelaisille kaukolämpö asiakkaille, kertoo kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa.
Muutostyöt alkavat 7.1.2026 ja ovat myymälän sisältä valmiina toukokuussa 2026. Syksyllä uudistetaan vielä liikennejärjestelyjä, joilla parannetaan piha-alueen toimivuutta.
Iisalmen Prisma palvelee asiakkaita koko uudistuksen ajan.
Investoinnin arvo on noin 6,5 miljoonaa euroa. Uudistuksessa tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden ja yritysten kanssa, jolla tuetaan alueen elinvoimaisuutta ja työllisyyttä.
Paikalliset yhteistyökumppanit uudistuksessa ovat:
- Pääurakoitsija: Rakennustyö Salminen Oy
- LVI-urakoitsija: Iisalmen Putkityö Oy
- Sähköurakoitsija: SähköRami Oy
- Automaatiourakoitsija: Fidelix Oy
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Ruotsalainentoimialajohtaja
Vähittäiskauppa
Tomi VierimaaKiinteistöpäällikkö
Puh:044-7197252tomi.vierimaa@sok.fiOsuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 130 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssä mukana järjestämässä Suomen suurimpia erämessuja – ”tästä tehdään koko maakunnan yhteinen tapahtuma”11.9.2026 10:16:16 EEST | Tiedote
Toukokuussa 2027 Savon Erämessut kutsuu yhteen kaikki luonnossa viihtyvät ja harrastavat. Viikonlopun mittaiseen tapahtumaan mahtuu paljon yllättävääkin ohjelmaa, kuten Hevisauruksen esiintyminen.
Tahkon kesäteatteri siirtyy Louhosareenalle – kesän 2027 näytelmässä mukana Esko Roine ja Sinikka Sokka10.9.2026 08:50:09 EEST | Tiedote
Uusi tapahtumapaikka mahdollistaa aiempaa suuremmat tuotannot, laajemman katsojakapasiteetin sekä entistä vaikuttavammat teatterielämykset.
PeeÄssällä on osuuskuntien suurimmat palautukset asiakasomistajilleen9.9.2026 14:06:29 EEST | Tiedote
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo on tehnyt selvityksen suomalaisten osuuskuntien jäsenilleen maksamista palkkioista vuonna 2025. Osuuskauppa PeeÄssä sijoittuu valtakunnan kärkeen keskimääräisellä 366 euron palautuksella per asiakasomistaja.
PeeÄssä uudistaa johtamismalliaan vauhdittaakseen kestävää kasvua8.9.2026 12:22:05 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä uudistaa johtamismalliaan uuden, vuosille 2028–2032 laaditun strategiansa mukaisesti. Uudistuksella vahvistetaan liiketoimintojen kilpailukykyä, asiakaslähtöisyyttä ja koko osuuskaupan toimeenpanokykyä. PeeÄssä tavoittelee tulevina vuosina kestävää ja kannattavaa kasvua, joka rakentuu ihmisten onnistumisesta, vahvasta asiakasymmärryksestä sekä kyvystä muuttaa tieto entistä nopeammin valinnoiksi ja teoiksi. Uudessa johtamismallissa henkilöstö, talous, kiinteistötoiminnot, asiakkuus ja viestintä muodostavat yhden vahvemman liiketoimintaa tukevan kokonaisuuden. Muutoksella tavoitellaan tiiviimpää yhteistyötä, yhtenäisempää tilannekuvaa ja nopeampaa toimeenpanoa. Samalla vähennetään päällekkäistä tekemistä ja vahvistetaan yhteisten voimavarojen vaikuttavuutta. Asiakkuus- ja viestintätiimit siirtyvät osaksi henkilöstö- ja talousjohtajan johtamaa kokonaisuutta. Asiakkuuspäällikkö jatkaa asiakkuuden ja viestinnän johtamista osana tätä tiimiä. – Asiakkuuden ja viestinnän me
Kirsi Haimakainen Prisma Kuopiosta on valittu Ässäpäälliköksi6.9.2026 08:02:32 EEST | Tiedote
Prisma Kuopion palvelupäällikkö Kirsi Haimakainen on valittu arvostetuksi Ässäpäälliköksi. Ässäpäällikön valinta nostaa esiin esimerkillistä johtamista ja tuloksellista tiimityötä. Palkinto on julkistettu valtakunnallisten S-Päällikköpäivien yhteydessä Kotkassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme