Influenssaa, koronaa ja vatsatauteja liikkeellä
19.12.2025 14:19:04 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen alueella on liikkeellä runsaasti hengitystieinfektioita, kuten influenssaa ja koronavirusta. Lisäksi norovirustapausten määrä on kasvussa. Suurin osa näistä sairauksista paranee kotona levolla ja omahoidolla.

Kotona pärjää useimmissa tapauksissa
Useimmiten kotona hoito riittää, kun yleisvointi on kohtalainen, kuume ja kivut laskevat kuumelääkkeellä ja juominen sekä syöminen onnistuvat. Oireet alkavat yleensä helpottaa muutaman päivän kuluessa.
Kotona hoitoon kuuluvat lepo, riittävä nesteytys sekä kuume- ja kipulääkkeet ohjeen mukaan. Vatsataudissa suositellaan kevyttä ruokavaliota ja nesteiden juomista pieninä annoksina. Hyvä käsihygienia on tärkeää.
Hyödynnä digipalveluja lievissä oireissa
On tärkeää, että hoitoa tarvitsevat potilaat pääsevät avun piiriin oikea-aikaisesti ilman pitkiä jonotusaikoja. Siksi toivomme, että lievissä ja selvästi kotona hoidettavissa tapauksissa turvaudutaan ensisijaisesti omahoitoon ja tarvittaessa voi kysyä neuvoa digipalveluista.
Digitaalisen sote-keskuksen chat on auki maanantaista perjantaihin kello 7–21 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä kello 8–18. Asiointi Digitaalisessa sote-keskuksessa tapahtuu kirjautumalla OmaPohteeseen Pohteen verkkosivuilla tai OmaPohde-sovelluksessa.
Jos oma sosiaali- ja terveyskeskus on kiinni ja harkitset lähtemistä päivystykseen, soita ensin päivystysapuun puh. 116117 (auki 24/7). Hätätilanteissa soita aina 112.
Milloin kannattaa hakea apua?
Hakeudu hoitoon, jos
- vointisi heikkenee nopeasti tai olet huolissasi tilanteesta
- sinulla on hengitysvaikeuksia, rintakipua tai voimakasta hengenahdistusta
- korkea kuume jatkuu useita päiviä tai ei laske kuumelääkkeillä
- et pysty juomaan tai pitämään nesteitä sisällä
- kuulut riskiryhmään esimerkiksi iän tai perussairauden vuoksi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Mika Virsu, yhteispäivystyksen vastuuyksikköpäällikkö
mika.virsu@pohde.fi
puh 040 767 1253
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Hinkuyskää on liikkeellä Pohjois-Pohjanmaalla4.9.2026 08:00:01 EEST | Tiedote
Hinkuyskää on viime aikoina esiintynyt yksittäisinä tapauksina ja pieninä rajoittuneina epidemioina Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa ja eteläisellä alueella. Tapaukset ovat jakautuneet usean eri kunnan alueelle. Syksyllä koulujen alkaessa monet hengitystieinfektiot alkavat levitä ja monenlaista flunssan kaltaista tautia on liikkeellä.
Pohde pyytää palautetta ja lausuntoja hyvinvointisuunnitelmasta vuosille 2027–20303.9.2026 08:08:12 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointisuunnitelman luonnos vuosille 2027–2030 on avattu lausunto- ja palautekierrokselle. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kutsuu asukkaita, henkilöstöä, kuntia, järjestöjä ja muita yhteistyökumppaneita tutustumaan suunnitelmaan ja antamaan siitä näkemyksensä.
Pohde auttaa asiakkaita irti tupakasta ja nikotiinista uuden toimintamallin avulla2.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde aloittaa uuden tupakka- ja nikotiinivieroituksen toimintamallin tänä syksynä. Se parantaa asiakkaiden mahdollisuuksia saada apua tupakka- ja nikotiinituotteista vieroittumiseen.
Pohteen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät – henkilöstövaikutuksia voitiin vähentää1.9.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut 22.6.–28.8.2026. Neuvotteluilla tavoiteltiin 30 miljoonan euron säästöjä. Neuvottelujen lopputuloksena irtisanomiset kohdistuvat 300 henkilöön neuvotteluesityksessä ilmoitetun 500 henkilön sijaan. Henkilöstövaikutukset painottuvat suhteellisesti eniten johdon ja hallinnon tehtäviin.
Pohde on hyväksynyt asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet31.8.2026 14:26:53 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi sosiaalihuoltolain mukaisten asunnonmuutostöiden taloudellisen tuen myöntämisen perusteet kesäkuussa (§108 17.6.2026). Ne tulevat voimaan 1.9.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme