Kauppi ja Kylävainio kuudensiksi nuorten MM-kisoissa
19.12.2025 21:58:13 EET | Suomen Purjehdus ja Veneily ry | Tiedote

Nuorten purjehduksen MM-kilpailut (Youth Sailing World Championships) päättyivät tänään Portugalin Vilamourassa. U19-ikäluokan MM-regatta kokosi yhteen kunkin maan parhaat nuoret purjehtijat. Suomen joukkueen parhaan sijoituksen saavutti 29er-luokassa kilpaillut Maisa Kauppi / Alisa Kylävainio, jotka sijoittuivat kovatasoisessa regatassa kuudenneksi. ILCA 6 -luokassa Iiris Sepponen oli kisan 21:s ja Aaro Rantanen 35:s.
Kilpailuviikko tarjosi purjehtijoille monipuoliset ja haastavat olosuhteet. Päätöspäivänä kilpailtiin vain muutama lähtö kevyen tuulen vuoksi. Aaro Rantanen joutui jättämään yhden kisapäivän väliin sairastumisen takia, mutta palasi radalle vielä päätöspäivänä.
Kauppi ja Kylävainio purjehtivat koko kilpailun ajan kärkiryhmän tuntumassa yhtä kisapäivää lukuun ottamatta ja ovat kokonaisuuteen tyytyväisiä.
– Meillä oli kolme ihan hyvää päivää ja yksi vähän vaikeampi päivä, mutta olemme silti ihan tyytyväisiä kisaan, Kylävainio kertoo.
– Kisassa oli paljon hyviä onnistumisia ja olimme erityisen nopeita kovassa tuulessa. Selvisimme myös siitä vaikeammasta kisapäivästä kunnialla läpi. Ei se tietenkään kivalta tuntunut, mutta saatiin kilpailu vietyä maaliin, Kauppi jatkaa.
Suomen Purjehdus ja Veneilyn nuorten ohjelmista vastaava Tapio Nirkko korostaa Youth Worlds -kilpailun merkitystä oppimiskokemuksena.
– Kisaviikko oli keleiltään todella monipuolinen ja haastava. Jokaisella purjehtijalla oli viikon aikana hyviä onnistumisia, ja tavoitteena oli oppia jokaisesta kisapäivästä. Yhteistyö Ruotsin ja Norjan kanssa sujui hyvin, ja purjehtijat pääsivät jakamaan kokemuksia sekä harjoittelemaan kansainvälisessä toimintaympäristössä, Nirkko summaa.
Katso Youth Worlds -lopputulokset tästä.
Yhteyshenkilöt
Johan EkblomSPV:n kilpailuviestintäSailing Team Finland
Puh:0407707251johan.ekblom@spv.fiLinkit
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.
Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Veneilyn viikkokatsaus 37/2026: Suomen mestaruuksia jaettiin viikonloppuna, alkavalla viikolla kauden viimeiset MM-kisat7.9.2026 14:28:59 EEST | Tiedote
Joonas Harju Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuteen Finnjollissa Tampereella Näsijärvellä purjehdittiin tänä viikonloppuna Finnjolla-luokan avoimet Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Vaihtelevissa olosuhteissa voittajaksi purjehti järjestävän seuran, Tampereen Pursiseuran, Joonas Harju. Tiukan vastuksen hänelle antoi Nyländska Jaktklubbenin Mikael Hyryläinen, joka hävisi voittajalle vain yhden pisteen. Voittotaistelu jäi viimeiseen lähtöön ja viimeisen lähdön viimeiseen vastatuuliosuuteen, jossa vain muutama sentti ratkaisi voiton Joonas Harjun eduksi. Kolmannelle sijalle purjehti niin ikään tamperelainen, Näsijärven Purjehdusseuraa edustava Otto Dahlberg. Joonas Harju on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut jo kaksi kertaa aikuisten SM-pronssin Finnjolla-luokassa ja on vuoden 2025 Pohjoismaiden mestari. Hänellä on myös nuorten sarjan MM-hopeaa. Ensi vuoden päätavoitteekseen hän mainitsee maailmanmestaruuskilpailut Ranskassa. Kolmipäiväisessä kilpailussa purjehtijat saivat m
Olympiapurjehdus: Purjehduksen MM-kisat jatkuvat Dublininlahdella ja Weymouthissa4.9.2026 14:05:21 EEST | Tiedote
Naisten ILCA 6 -luokan MM-kilpailut kisataan maanantaista 7.9. alkaen Dun Laoghairessa, jossa viime viikolla jaettiin miesten ILCA-mestaruudet. Samaan aikaan Iso-Britanniassa Weymouthissa käynnistyvät purjelautailun MM-kilpailut. Suomea edustavat ILCA 6 -luokassa Monika Mikkola ja purjelautailussa Sofia Hämäläinen. Molemmat odottavat jo innolla kisaviikkoa ja lähtevät mukaan hyvissä tunnelmissa. "Luvassa on varmasti aika vaihtelevaa ja kovaa keliä, kun Irlannissa ollaan. Toivotaan myös kevyempiä päiviä, joihin olisi kiva saada onnistumisia. Tarkoitus on tehdä omaa parasta ja katsoa sitten, mihin se riittää," Mikkola kertoi. "On ollut hyvä päästä treenaamaan Weymouthissa ennen kisoja ja valmistautumaan rauhassa. Tavoitteena on tietysti lähteä parantamaan viime kauden sijoitusta ja katsoa, mihin asti tällä kertaa pystyn taistelemaan. Olen tyytyväinen, jos saan purjehdittua tasaisen ja ehjän viikon," kommentoi Hämäläinen. ILCA 6 -luokan menoa voi seurata täällä: https://2026ilca6women.ilc
Veneilyn viikkokatsaus 36/2026: Laukkanen paras suomalainen MM-kisoissa, Purjehdusliigassa jaettiin loput finaalipaikat31.8.2026 15:13:46 EEST | Tiedote
Laukkanen paras suomalainen ILCA 7 -luokan MM-kisoissa ILCA 7 -luokan MM-kilpailut päättyivät Dun Laoghairessa Irlannissa. Nooa Laukkanen oli parhaana suomalaisena 18:s, Kaarle Tapper 30:s ja Valtteri Uusitalo 31:s. – Olen iloinen tasaiseen suoritukseeni. Olen treenannut systemaattisesti ja sain vietyä sitä tekemiseeni. Tästä on hyvä jatkaa työtä ja nousujohteisesti kohti ensi vuoden MM-kisoja Brasilian Fortalezassa, Laukkanen sanoi. Valmentaja Rodie Van Mackelenbergin mukaan kilpailu ja olosuhteet olivat haastavat, ja tasaisia tuloksia oli vaikea tehdä. Valmentaja näkee kilpailussa myös paljon myönteistä. Hänen mukaansa erityisesti Laukkasen ja Uusitalon kehitys harjoituskaudella työstetyissä asioissa näkyi, vaikka lopputulokset eivät täysin vastanneet tehtyä työtä. – Tiedämme, missä onnistuimme ja missä pitää vielä kehittyä, jotta pystymme näyttämään maailmalle näiden upeiden suomalaisten purjehtijoiden koko potentiaalin. Koko jutun voit lukea täältä. Kalev Yacht Clubille voitto Purj
Olympiapurjehdus: Laukkanen paras suomalainen ILCA 7 -luokan MM-kisoissa30.8.2026 19:07:09 EEST | Tiedote
ILCA 7 -luokan MM-kilpailut päättyivät Dun Laoghairessa Irlannissa. Nooa Laukkanen oli parhaana suomalaisena 18:s, Kaarle Tapper 30:s ja Valtteri Uusitalo 31:s. – Ensimmäinen puolisko kisasta oli aika tasasta varmaa purjehdusta. Viimeiset päivät oli itselle haastavia. Mukaan mahtui isoja virheitä, varaslähtöjä ja epäonnistuneita reitinvalintoja, summasi Tapper. – Olen pettynyt omaan purjehdukseeni. Nyt analysoidaan, mitä voidaan tehdä paremmin ja mennään eteenpäin, pettynyt Uusitalo kommentoi. Valmentaja Rodie Van Mackelenbergin mukaan kilpailu ja olosuhteet olivat haastavat, ja tasaisia tuloksia oli vaikea tehdä. – Kilpailu oli todella haastava ja kisattiin erittäin vaikeissa olosuhteissa. Kaikki purjehtijat kamppailivat tasaisuuden kanssa. Olimme monella tavalla hyvin valmistautuneita tähän viikkoon ja valmiina taistelemaan. Olosuhteet olivat kuitenkin täysin päinvastaiset kuin valmistavissa harjoituksissa, kuten purjehduksessa usein käy, hän kertoi. Valmentaja näkee kilpailussa myös
Veneilyn viikkokatsaus 35/2026: Superleiri kokosi juniorit ja maajoukkueen yhteen24.8.2026 15:52:20 EEST | Tiedote
Superleiri kokosi juniorit ja maajoukkueen yhteen Purjehduksen ensimmäinen Superleiri järjestettiin Helsingin Lauttasaaressa 22.-23. elokuuta. Leirille osallistui yli 80 nuorta purjehtijaa, ohjaajaa, valmentajaa, seuratoimijaa ja huoltajaa ympäri maan. Lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan oli sekä yhteistä että eri kohderyhmittäin järjestettyä ohjelmaa J70-purjehduksesta luokkakokeiluihin, luennoista työpajoihin. Entiset ja nykyiset maajoukkuepurjehtijat olivat vahvasti mukana viikonlopun toteutuksessa. – Ensimmäiset fiilikset viikonlopusta ovat mahtavat! Päätavoite Superleirille oli tuoda eri-ikäisiä junioripurjehtijoita ja taustahenkilöitä yhteen sekä luoda kohtaamisia kokeneempien purjehtijoiden kanssa. Osallistujista välittyi fiilis, että tällaisia tapahtumia kannattaa ehdottomasti järjestää uudestaan. Luemme palautteet huolella ja kehitämme tapahtumaa ensi vuoteen. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille, SPV:n valmennuspäällikkö Tapio Nirkko kommentoi. Lue lisää. HSS 133 Years Baltic
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme