Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle
22.12.2025 14:09:12 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.

”Tämä on ratkaisevaa paitsi Ukrainalle myös koko Euroopan turvallisuudelle. EU:n päätös on myös huono uutinen Venäjälle. Rahoituksen turvaaminen vahvistaa, että EU jatkaa Ukrainan tukemista. Tällä päätöksellä EU osaltaan varmistaa, että Ukraina kestää ja se pystyy ylläpitämään valtion taistelukykyä”, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja suuren valiokunnan jäsen Ville Kaunisto.
Tuki toteutetaan unionin yhteisenä lainanottona, joka lainataan eteenpäin Ukrainalle. Laina ei aiheuta Suomelle suoria lisäkustannuksia eikä vaadi uusia budjettipäätöksiä. Päätös on sidottu nykyiseen EU rahoituskehykseen. Venäjän jäädytetyt varat pysyvät edelleen jäädytettyinä ja toimivat viimesijaisena turvana lainan takaisinmaksulle. Venäjän varoja voidaan siis käyttää lainan takaisinmaksuun.
”Eurooppa osoittaa, että se kantaa vastuunsa. Ukrainan tukeminen on investointi rauhaan, vakauteen ja Euroopan tulevaisuuteen. Mikäli Ukrainan rahoitusta ei olisi turvattu, ei maa olisi välttämättä pystynyt ensi vuonna maksamaan esimerkiksi sotilaiden palkkoja ja rahoittamaan muita valtiontalouden kannalta kriittisiä kohteita. Se olisi todennäköisesti tarkoittanut Ukrainan tappiota”, Kaunisto sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville KaunistoEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vuornos Harkimolle: Velkajarrusta irtautuminen on vastuunpakoilua14.9.2026 20:30:20 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos arvostelee Liike Nytin puheenjohtaja Harry ”Hjallis” Harkimon päätöstä irtautua puolueiden yhteisestä velkajarrusovusta. Vuornoksen mukaan Harkimon perustelut eivät kestä tarkastelua.
Kokoomuksen Päivärinta: Vihaako SDP sote-järjestöjä 90-prosenttisesti?14.9.2026 17:34:37 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta muistuttaa SDP:tä siitä, että SDP itse olisi omassa vaihtoehtobudjetissaan toteuttanut noin 90 prosenttia hallituksen sote-järjestörahoitukseen tekemästä leikkauksesta.
Kokoomuksen Vikman SDP:lle: Mitkä hallituksen maahanmuuttouudistuksista aiotte perua?14.9.2026 14:54:40 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Sofia Vikman haastaa SDP:n kertomaan suoraan, mitkä Orpon hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistuksista puolue aikoo perua, jos se pääsee seuraavalla vaalikaudella valtaan. SDP on viime aikoina puhunut aiempaa tiukemmasta maahanmuuttopolitiikasta, vaikka puolue on tällä vaalikaudella vastustanut useita hallituksen tekemiä kiristyksiä. Osan uudistuksista SDP on ilmoittanut suoraan peruuttavansa.
Kokoomuksen Jukkola haluaa maa- ja metsätalousministeriltä ratkaisun: Korvauskelpoisuuden on koskettava koko Suomea13.9.2026 14:00:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Jukkola haluaa, että vuoden 2027 budjetissa jatketaan viime vuonna tehtyä korvauskelpoisuusratkaisua koskemaan koko Suomea.
Kokoomuksen Kauma SDP:lle: Lupaatteko perua 88 miljoonan euron asiakasmaksujen korotukset?13.9.2026 10:08:23 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma haastaa SDP:n kertomaan suoraan, lupaako puolue perua kritisoimansa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset, jos puolue pääsisi hallitusvastuuseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme