Palveluiden muutot Tammikaivolla aikaistuvat
22.12.2025 14:40:00 EET | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Fysioterapia muuttaa jo vuodenvaihteessa Mustasaaren sosiaali- ja terveyskeskukseen. Ikäihmisten terveys- ja sosiaalipalveluita, kuten muistihoitaja, seniorineuvola ja ikäihmisten sosiaalipalvelut muuttaa tammikuussa Mustasaaren virastotalolle. Muita palveluita muuttaa Tammikaivon alueella tammikuussa.

– Pyrimme suunniteltua kiireisemmällä aikataululla tyhjentämään kaksi rakennusta Tammikaivon alueella, minkä vuoksi muutot tulevat nyt nopeammin kuin olimme suunnitelleet, sanoo kiinteistöjohtaja Ulf Stenbacka.
Alkuperäisen aikataulun mukaan palvelut olisivat muuttaneet vaiheittain kevään 2026 aikana.
Palvelut jatkuvat uusissa osoitteissa tutun henkilöstön voimin. Asiakas saa tiedon palvelun uudesta osoitteesta kutsukirjeessä, tekstiviestimuistutuksessa tai hänelle soitetaan.
Fysioterapia muuttaa Mustasaaren fysioterapian tiloihin
Tammikaivolta muuttavan henkilöstön ja palvelun käytössä on kuusi vastaanottohuonetta ja kuntosali. Joitain Tammikaivolla käytettyjä laitteita siirretään Mustasaareen. Tilat ovat Mustasaaren sosiaali- ja terveyskeskuksen F-käytävällä. Tiloihin laitetaan opasteita Vaasan fysioterapiaan.
– Uudet vastaanottohuoneemme ovat aiempaa suuremmat ja käytössämme on kaksi salia. Myös potilasturvallisuus paranee, kun samassa rakennuksessa on paljon muuta toimintaa ja terveysasema, sanoo kuntoutuspalveluiden osastonhoitaja Outi Pullola.
Psykologipalvelut muuttavat osoitteeseen Vaasanpuistikko 17 (nuorisoasema Klaara) tammikuun alussa.
Ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalveluita, kuten muistivastaanotto, seniorineuvola ja sosiaalityö muuttavat Mustasaaren virastotalon toiseen kerrokseen tammikuun aikana. Samoissa tiloissa on jo nyt sosiaalihuollon palveluita, kuten lastensuojelu, perheneuvola, aikuisten ja ikäihmisten sosiaalityö ja vammaisten sosiaalipalveluiden toimintaa.
Loput muutot tapahtuvat Tammikaivon alueella rakennuksiin 3 ja 8. Diabetesyksikkö muuttaa pääosin lastenneuvolan vapaisiin tiloihin.
Asiakas saa tiedon uudesta sijainnista ja lisäksi tiloihin laitetaan opasteita.
Hyvinvointialue luopuu kevään 2026 aikana kaikista tiloista Tammikaivon alueella. Alueen sisäiset muutot ovat väliaikaisia, kunnes toiminnalle löydetään muut soveltuvat tilat joko hyvinvointialueen omista kiinteistöistä tai muualta.
Yhteenveto muutoista
|
Muuttava palvelu |
Uusi sijainti |
Muuton ajankohta |
|
Fysioterapia |
Mustasaaren sosiaali- ja terveyskeskus, Vanha Karperöntie 17, käytävä F |
30.12.2025 |
|
Psykologipalvelut |
Vaasanpuistikko 17 |
tammikuun alku 2026 |
|
Ikäihmisten terveyspalvelut |
Mustasaaren virastotalo, Keskustie 4 |
tammikuu 2026 |
|
Ikäihmisten sosiaalipalvelut |
Mustasaaren virastotalo, Keskustie 4 |
tammikuu 2026 |
|
Diabetesyksikkö |
Tammikaivo, talot 3 ja 8 |
tammikuu 2026 |
Yhteyshenkilöt
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Ulf StenbackaKiinteistöjohtaja
Puh:040 669 2001ulf.stenbacka@ovph.fiOuti Pullolaosastonhoitaja, kuntoutuspalvelut
fysioterapia
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Samarbetet med institut i Österbotten – kurs om att stärka hjärnhälsan8.9.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
I projektet Österbottens servicestig för minnestjänster samarbetar man med Österbottens medborgar-, vuxen- och arbetarinstitut för att öka kunskapen om hjärnhälsa hos befolkningen. Kursen ordnas i form av en föreläsningsserie. Under kursens gång får deltagarna aktuell kunskap och praktiska verktyg för hur de kan främja hjärnans välbefinnande i vardagen.
Yhteistyö Pohjanmaan opistojen kanssa – kurssi aivoterveyden vahvistamisesta8.9.2026 12:59:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan muistipolku -hankkeessa tehdään yhteistyötä Pohjanmaan kansalais-, aikuis- ja työväenopistojen kanssa. Tavoitteena on lisätä väestön tietoa aivoterveydestä. Kurssi järjestetään luentosarjan muodossa. Kurssin aikana osallistujat saavat ajankohtaista tietoa ja käytännön työkaluja siihen, miten he voivat edistää aivojensa hyvinvointia arjessa.
Verksamheten med egna vårdteam och husläkare utvidgas i Österbotten4.9.2026 07:57:58 EEST | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde satsar på att utveckla kontinuiteten i vården. Som bäst utarbetar man en teammodell för att patienter som behöver mycket skötar- och läkartjänster ska kunna uträtta sina ärenden med samma team.
Omatiimien ja omalääkärien toimintaa laajennetaan Pohjanmaalla4.9.2026 07:57:27 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella panostetaan hoidon jatkuvuuden kehittämiseen. Parhaillaan työstetään tiimimallia, jonka avulla paljon hoitaja- ja lääkäripalveluita tarvitsevat potilaat pääsisivät asioimaan saman tiimin kanssa.
Vi söker barn i åldern 1–3 år för en studie1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vasa centralsjukhus tar del i PARENT-EAR-studien, där man undersöker om föräldrar själva kan fotografera eller filma sitt barns trumhinna hemma med ett digitalt otoskop (öronlampa) för att minska antalet onödiga läkarbesök vid misstanke om akut öroninflammation. Till studien söks nu barn i åldern 1–3 år som har haft minst en öroninflammation under det senaste året och vars förälder som deltar i studien talar god finska. Totalt 40 barn med sina familjer kommer att delta i studien. Anmälan inleds den 1 september 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme