Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Heikko kysyntätilanne nostaa työttömyyttä yhä synkempiin lukemiin – luvut murheellisia
23.12.2025 08:48:57 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Marraskuun työllisyystilastot olivat odotuksiakin heikompia työttömyyden osalta. ”Edelleen silti pätee, että osasyy korkealle työttömyydelle on työvoiman tarjonnan korkea taso, mikä on lähtökohtaisesti myönteinen asia”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Tilastokeskuksen mukaan työttömänä oli marraskuussa 276 000 henkeä eli 50 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi jatkoi nousuaan ja päätyi peräti 10,6 prosentin lukemaan.
”Harva ennusti vielä erityisen myönteisiä uutisia työmarkkinoilta, mutta työttömyyslukemat olivat matalalle viritettyjä odotuksiakin heikompia. Työttömyys on noussut selvästi korkeammalle tasolle kuin koskaan ennen 2000-luvulla”, sanoo Appelqvist.
Työllisyysasteen trendi 20–64-vuotiaille laski 76,1 prosenttiin. Työllisiä oli silti vain 3000 vähemmän kuin vuosi sitten, eli työllisyys oli korkeasta työttömyydestä huolimatta lähes samalla tasolla kuin vuosi sitten. Perinteinen 15–64-vuotiaiden työllisyyden trendi oli 71,6 prosenttia, mikä on edelleen historiallisesti ajatellen kohtalaisen korkea lukema. Siedettävän korkeaa työllisyyslukua rumentaa kuitenkin se, että työllisyyttä on pitänyt yllä lähinnä osa-aikainen työskentely, kun taas kokoaikaiset työpaikat ovat olleet laskussa koko vuoden.
”Työttömyysluvut ovat murheellista katsottavaa. Samalla täytyy muistaa, että työllisyys reagoi suhdannekäänteisiin pitkällä viiveellä. Siksi työttömyys on usein korkeimmillaan siinä kohdassa, kun suhdanne on jo kehittymässä parempaan suuntaan”, toteaa Appelqvist.
Pitkäaikaistyöttömyys korkeaa
Työvoimain kysyntä jatkui marraskuussa erittäin heikkona. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin marraskuussa vaatimattomat 26 400. Myös pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkui edelleen. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli marraskuussa noin 133 400, mikä on sekin korkein lukema 2000-luvulla.
”Heikko työvoiman kysyntä näyttäytyy yhä pahenevana ongelmana pitkäaikaistyöttömyyden osalta. Pitkäaikaistyöttömyys poistuu vasta siinä vaiheessa, kun talouden elpyminen on edennyt kypsään vaiheeseen. Pelkään pahoin, että parhaassakin tapauksessa hyviä uutisia joudutaan odottamaan pitkälle ensi vuoden puolelle”, arvioi Appelqvist.
Yhteyshenkilöt
Jukka AppelqvistPääekonomisti
Puh:044 263 1051jukka.appelqvist@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme