Kauppakeskus Sellolle 200 miljoonan euron rahoitussopimus
30.12.2025 15:00:00 EET | Kauppakeskus Sello | Tiedote
Kauppakeskus Sello, yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakeskuksista, on solminut 200 miljoonan euron rahoitussopimuksen OP Yrityspankin ja Skandinaviska Enskilda Bankenin (SEB) kanssa.

Sellon kehitys on jatkunut erinomaisena. Vuosi 2025 on sujunut lukujen valossa positiivisesti ja kauppakeskus tulee rikkomaan sekä kävijä- ja myyntiennätyksensä. Vuokrausaste on pysynyt korkealla, 99 prosentissa, vuoden 2025 osalta ja uusia liikkeitä avautui 23. Sello on edelläkävijä kestävässä kehityksessä älykkäällä energiajärjestelmällä, 2 300 aurinkopaneelilla ja korkeimmalla, LEED Platinum -tason ympäristösertifikaatilla, jonka Sello saavutti ensimmäisenä kauppakeskuksena Euroopassa.
Sellon rahoitus herätti suurta mielenkiintoa sekä pohjoismaisten että kansainvälisten rahoittajien keskuudessa. Markkinaolosuhteet rahoituksen hankkimiselle ja pääomarakenteen optimoinnille osana normaalia sijoitustoimintaa ovat erinomaiset.
Sellon omistavat työeläkevakuuttajat Keva, Elo ja Ilmarinen. Sellon ja omistajien taloudellisena neuvonantajana rahoituksessa toimi Nordanö ja juridisena neuvonantajana Merilampi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo Kankaanranta, toimitusjohtaja, Kauppakeskus Sello, +358 50 511 4181, marjo.kankaanranta@sello.fi
Kuvat
Kauppakeskus Sello sijaitsee Espoon Leppävaarassa ja on Suomen toiseksi suurin kauppakeskus. Sellossa on lähes 170 liikettä ja palvelua. Kävijöitä Sellossa on vuosittain 24 miljoonaa ja kokonaismyynti vuodessa on noin 400 milj. euroa. Sellon omistavat Keva, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. www.sello.fi - http://www.sello.fi Sellon kauppakeskusmanageriyhtiönä toimii Realidea Oy. www.realidea.fi - http://www.realidea.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus Sello
Sellon ja Ammattiopisto Liven yhteistyö vahvistaa nuorten tulevaisuudenuskoa4.9.2026 07:30:00 EEST | Artikkeli
Työelämään siirtyminen alkaa kokemuksesta, että minä osaan, pystyn ja uskallan. Sellon ja Ammattiopisto Live yhteistyössä erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat pääsevät harjoittelemaan työelämätaitoja aidossa ympäristössä turvallisesti ja tuetusti. Ammattiopisto Live ja Kauppakeskus Sello ovat tehneet säännöllistä yhteistyötä jo syksystä 2018. Yhteistyö näkyy Sellossa tapahtumina, pop-up-myyntipisteinä ja opiskelijoiden työelämässä oppimisen jaksoina eri yrityksissä. Vuosittain Kauppakeskus Sellossa toimii arviolta 100 Ammattiopisto Liven opiskelijaa. Heistä noin 60 osallistuu tapahtumiin ja muihin ryhmämuotoisiin oppimisympäristöihin ja noin 40 yksilöllisiin työelämässä oppimisen jaksoihin.
Kauppakeskus Sellon suosittu Kesäterassi avautuu vappuna27.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Espoon vetovoimaisin Kesäterassi avautuu 29.4. Kauppakeskus Sellon Viaporintorilla. Kesäterassi tarjoaa tänäkin vuonna koko perheelle sopivaa ohjelmaa vapusta alkaen elokuun loppuun asti, jolloin vietetään Espoo-päivä -viikonloppua.
Kauppakeskus Sellon vuosi 2025 päättyi ennätyksiin23.1.2026 09:01:44 EET | Tiedote
Kauppakeskus Sellolle päättynyt vuosi 2025 oli suurten lukujen ja uusien ennätysten vuosi. Kauppakeskus teki uuden kävijä- ja myyntiennätyksen, saavutti historiansa korkeimman kierrätysasteen ja 99 % vuokrausasteen - parhaalla vuokralaisten suositteluhalukkuutta koskaan mitatulla NPS-arvosanalla.
Lukuisia uusia liikkeitä ja elämyksiä Kauppakeskus Selloon1.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Sellossa on luvassa merkittäviä muutoksia loppuvuoden 2025 aikana, kun kauppakeskukseen avautuu kuusi uutta liikettä ja uniikki Taikapuutarha. Samalla juhlistamme Sellon erikoisliikkeiden puolen 20-vuotista taivalta.
Kauppakeskus Sello uudistuu11.8.2025 15:16:53 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Sello uudistuu ja uudistuksen myötä Sellossa avautuu lukuisia uusia liikkeitä loppuvuoden 2025 aikana. Sellon Kesäterassi on kasvattanut suosiotaan entisestään asiakaskäyntien ollessa heinäkuun loppuun mennessä yli 300 000.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme