Myrskytuhojen raivaus kaupungin metsissä aloitettu
30.12.2025 15:24:29 EET | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Hannes-myrsky teki tuhoja hyvin laajalla alueella Kokkolassa. Kaupunki on aloittanut tuhojen raivaamisen omistamillaan alueilla heti sunnuntaina 28.12. Tuhoalueiden kartoitus on kuitenkin osittain kesken, ja tuhojen laajuus selvinnee lähipäivien ja -viikkojen aikana.

Korjaustöissä kaupungin alueilla on tällä hetkellä kaksi ryhmää ja yksi koneketju. Myrskytuhopuiden korjuu on vaativaa erityisammattityötä, ja työ etenee hitaasti. Ensimmäisessä vaiheessa poistetaan teiden, johtoalueiden ja kiinteistöjen käytön turvallisuusriskit ja hoidetaan pahimmat vahingot.
Tämän jälkeen korjuu- ja raivaustyöt etenevät reiteille ja yleisille alueille, joissa kaatuneet puut eivät aiheuta välitöntä vaaraa. Tällaisia ovat mm. puistot ja asuinalueiden liepeille tai ulkoilureiteille kaatuneet puut. Viimeisenä raivataan metsäiset kohteet. Kaikkiaan tuhopuiden korjuu voi viimeisissä kohteissa jatkua jopa ensi syksyyn tai talveen asti. Työn eteneminen metsäkohteissa riippuu mm. lumiolosuhteista.
Huomioi turvallisuus!
Älä ryhdy oma-aloitteiseen tuhopuiden korjuuseen yleisillä alueilla. Jos kaatunut tai kaatumassa oleva puu aiheuttaa välitöntä vaaraa ihmisille tai omaisuudelle, ilmoita asiasta ensisijaisesti pelastusviranomaisille (hätänumero 112).
Omalla maalla tai tontilla olevien puiden korjuu on omistajan vastuulla. Kaupungin mailla korjuun hoitaa lähtökohtaisesti kaupunki.
Noudata erityistä varovaisuutta maastossa liikkuessasi. Älä mene kaatuneiden konkelopuiden alle tai lähelle. Jos puita on kaatunut reitille tai polulle, ilmoita siitä mieluiten tekstiviestillä / whatsapissa tai sähköpostissa. Kerro viestissäsi reitille kaatuneiden puiden mahdollisimman tarkka sijainti.
- metsäinsinööri Ahti Räinä, 044 780 9344 ahti.raina@kokkola.fi
- viheraluemestari Raimo Sillanpää, 040 806 8321 raimo.sillanpaa@kokkola.fi
Kaupunki suosittelee välttämään niitä reittejä, joilla myrskytuhoja ei vielä ole ehditty raivata. Kaupungin metsätalousinsinööri Ahti Räinä toivoo kuntalaisilta malttia raivaustöiden edetessä: ”Jokainen alue on tärkeä, mutta resurssit eivät valitettavasti riitä nopeasti kaikkialle. Puita kaatui nyt poikkeuksellisen laajalla alueella, jopa laajemmalla kuin vuoden 2020 Aila-myrskyssä.”
Yhteyshenkilöt
Ahti RäinäMetsätalousinsinööri
Puh:0447809344ahti.raina@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Staden belönade meriterade kommuninvånare11.9.2026 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Staden belönade meriterade kommuninvånare såväl med Karleby-pris som förtjänstmedaljer fredagen den 11 september 2026 i stadshuset. Under festligheterna överräcktes även, Turismfyren och Lucina Hagman-priset. Karleby stads förtjänstmedaljer tilldelas personer som förtjänstfullt arbetat för sin hemstad. I år beviljas förtjänstmedaljer till 22 personer. Lucina Hagman-priset beviljas för pedagogiskt arbete som gjorts för att främja jämlik utbildning, jämställdhet och jämlikhet mellan könen samt för att förnya fostran och utbildning.
Kaupunki palkitsi ansiokkaita kuntalaisia11.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kaupungin palkitsemistilaisuudessa perjantaina 11.9. jaettiin Kokkola-palkinnot, kunniamitalit, matkailunedistämispalkinto Matkailumajakka sekä Lucina Hagman -palkinto. Kokkolan kaupungin kunniamitalit luovutetaan kotikaupunkiaan ansiokkaasti palvelleille henkilöille. Kaikkiaan kunniamitaleita myönnetään tänä vuonna 22 henkilölle. Lucina Hagman -palkinto myönnetään pedagogisesta työstä, joka edistää koulutuksellista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä kasvatuksen ja koulutuksen uudistamista.
Lärare inom den grundläggande utbildningen i Karleby samlas till FBA-dag på Biskopsbacken10.9.2026 13:24:34 EEST | Pressmeddelande
Karleby stads undervisningstjänster ordnar en FBA-utbildningsdag för lärare inom den finskspråkiga grundläggande utbildningen vid Biskopsbackens skola lördagen den 12 september 2026. Cirka 400 lärare deltar i utbildningsdagen.
Kokkolan perusopetuksen opettajat kokoontuvat veso-koulutuspäivään Piispanmäelle10.9.2026 13:24:34 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupungin opetus- ja kasvatuspalvelut järjestää suomenkielisen perusopetuksen opettajille veso-koulutuspäivän Piispanmäen koululla lauantaina 12. syyskuuta 2026. Koulutuspäivään osallistuu noin 400 opettajaa.
Höstens attraktions- och rekryteringskampanj KokkolaWorks har startat3.9.2026 14:17:36 EEST | Pressmeddelande
KokkolaWorks-kampanjen, som drivs gemensamt av Karleby stad, Mellersta Österbottens välfärdsområde Soite, regionens utbildningsorganisationer samt industriföretag verksamma inom Kokkola Industrial Park, är åter i gång. Kampanjen pågår under hösten och är som mest synlig i september och oktober.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme