Lumisateet heikentävät ajokeliä maan eteläosassa perjantaina
1.1.2026 14:03:24 EET | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Pohjois-Itämerelle saapuva matalapaine tuo lumisateita maan eteläosaan, ja ajokeli heikkenee paikoin merkittävästi lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.
Ilmatieteen laitoksen 1.1.2026 tekemän ennusteen mukaan ensimmäiset lumisateet saapuvat maan lounaisosaan jo torstai-iltana ja leviävät yön ja perjantain aikana muuallekin maan eteläosaan. Lunta kertyy yleisesti perjantaista lauantaiaamuun mennessä 5–10 senttimetriä. Lumisade ja pöllyävä lumi tekevät ajokelistä maan eteläosassa huonon.
Suomenlahdella voi perjantaina syntyä sakeita lumikuuronauhoja. Hitaasti etenevät tai paikallaan jumittavat lumikuurot voivat kerryttää lunta etelärannikolla paikoin 10–20 senttimetriä, mahdollisesti enemmänkin. Tämän hetken ennusteen mukaan lunta kertyy eniten Uudenmaan länsiosassa.
”Kuuronauhojen tarkkaa sijaintia on kuitenkin vaikea ennustaa, koska pienikin muutos tuulen suunnassa voi liikuttaa kapeaa kuuronauhaa suuntaan tai toiseen”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eevi Silvennoinen.
Maan pohjoisosassa pilvisyys on vaihtelevaa ja pakkanen on kireää. Lämpötila on -20 ja -35 asteen välillä. Vähätuulisilla ja selkeillä alueilla voi olla kylmempääkin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaisa RyynänenViestinnän erityisasiantuntija
Puh:029 539 2283kaisa.ryynanen@fmi.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Oliko El Niñolla vaikutusta Länsi-Euroopan kuumaan kesään?11.9.2026 10:53:52 EEST | Blogi
Euroopan kesän 2026 lämpötiloissa näkyi selvä itä-länsisuuntainen kontrasti: lännessä oli ennätyslämmintä, idässä viileämpää. Tällainen alueellinen jakauma on tyypillistä El Niño -kesinä, vaikka ilmiön vaikutusta tämän kesän lämpötiloihin ei voida aukottomasti todistaa pelkällä tilastollisella vertailulla.
Elokuu oli maailmanlaajuisesti lämpimin10.9.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan elokuu 2026 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian lämpimin elokuu. Samalla se oli mittaushistorian lämpimin kuukausi yhdessä vuoden 2023 heinäkuun kanssa.
Kesän UV-säteilykertymä oli Suomessa tavanomaista alhaisempi4.9.2026 10:05:59 EEST | Tiedote
Auringon UV-säteilykertymät jäivät kesä-elokuussa koko maassa alle tavanomaisen tason. Voimakasta UV-säteilyä mitattiin kuitenkin yhtä monena päivänä kuin kesäisin keskimäärin.
ESA laukaisee FLEX-satelliitin syyskuussa – Ilmatieteen laitoksen menetelmät auttavat tutkimaan kasvien yhteyttämistä2.9.2026 10:28:16 EEST | Tiedote
Euroopan avaruusjärjestö ESAn kasvien yhteyttämistä tutkiva FLEX-satelliitti on määrä laukaista 15. syyskuuta. Ilmatieteen laitos on kehittänyt FLEX-missiota varten menetelmiä, joiden avulla satelliittimittauksissa voidaan ottaa huomioon ilmakehän vaikutus ja määrittää yhteyttämiseen liittyvä fluoresenssisignaali tarkasti.
Finnish Meteorological Institute helps ESA yield information about photosynthesis from space2.9.2026 10:28:16 EEST | Press release
The European Space Agency’s FLEX photosynthesis mission is scheduled for launch on 15 September. The Finnish Meteorological Institute has developed methods for FLEX mission that help account for atmospheric effects and enable accurate estimates of the fluorescence signal linked to photosynthesis.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme