Ulkojäille pääsee nyt Naantalissa – Suovuoressa latuja laitetaan kuntoon
5.1.2026 11:13:13 EET | Naantalin kaupunki | Tiedote
Suurin osa Naantalin ulkojäistä valmistui vuoden ensimmäisen viikonlopun aikana. Ensimmäiset ladut päästään näillä näkymin avaamaan loppiaisviikon lopulla.

Luistelukentät Immaisissa, Taimossa, Suopellossa, Lietsalassa, Mäntypuistossa, Isännäntiellä, Viluluodossa, Viialassa, Rymättylässä, Merimaskussa ja Palvassa ovat nyt käytössä. Ulkojäitä päästiin avaamaan Naantalissa perjantaista 2.1. alkaen. Kaupungin liikunta-alueiden työnjohtaja Max Holmberg arvioi, että vielä Perhetalon kenttä päästään avaamaan keskiviikon 7.1. aikana.
Ajantasaisen tiedon käytössä olevista luistelukentistä löydät Naantalin uudistuneen karttapalvelun hiihto- ja luistelukartalta. Uusi kartta toimii samalla periaatteella kuin aiempikin karttapalvelu. Punaisella merkityt kentät ja reitit ovat kiinni, vihreällä merkityt käytössä. Kenttää tai reittiä klikkaamalla saat näkyviin siihen liittyvät tiedot.
Teljentielle ei tänä vuonna tule luistelukenttää, sillä alue on varattu pysäköintitilaksi Kalevanniemen kampuksen rakennustöiden vuoksi. Karvetin ulkoilualueelle ei toistaiseksi saada vettä, minkä vuoksi kenttää ei päästä jäädyttämään.
Luistelukenttillä jäädytys jatkuu luistelupinnan parantamiseksi kun sää sallii eli lunta ei sada. Kenttien viimeisimmän huoltoajankohdan löydät kaupungin karttapalvelusta.
Ensimmäisten latujen valmistumista vielä odoteltava hetki
Naantalin liikunta-alueiden kenttämiehet ovat tehneet viime viikon Suovuoressa tykkilunta. Latujen pohjat on saatu luotua luonnonlumesta, ja keskiviikkona 7.1. aloitetaan tykkilumen ajaminen laduille. Lumitykillä ei voida suoraan lumettaa latuja, vaan ensin lumi tehdään kasoihin ja sen jälkeen levitetään radalle ja jyrsitään latukoneella tasaiseksi.
Holmberg arvioi, että Suovuoressa ensimmäiset ladut päästään avamaan loppuviikosta, mikäli työ etenee suotuisasti ja kalusto pysyy kunnossa. Tieto latujen valmistumisesta käyttöön päivitetään niin ikään karttapalveluun.
Muut Naantalin ladut tehdään luonnonlumesta ja niitä ylläpidetään, kun lumitilanne sallii.
Koko hiihto- ja luistelukauden ajan löydät kaupungin karttapalvelusta ajantasaisen tiedon käytössä olevista luistelukentistä ja hiihtoladuista. Karttapalveluun pääset myös suoraosoitteilla www.naantali.fi/jaainfo ja www.naantali.fi/latuinfo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Max Holmbergliikunta-alueiden työnjohtaja
Puh:044 733 4761max.holmberg@naantali.fiKuvat

Linkit
Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava yli 20 000:n asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1600 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Aurinkotien työmaa etenee Piispantien risteykseen4.9.2026 10:45:46 EEST | Tiedote
Aurinkotien jalankulku- ja pyöräilyväylän uudistaminen jatkuu, ja kaivuutyöt siirtyvät seuraavaksi Piispantien risteykseen. Työt aiheuttavat tilapäisiä muutoksia jalankulun, pyöräilyn ja Piispantien ajoneuvoliikenteen järjestelyihin.
Naantalin yrittäjyyskasvatuksen polku lapsille ja nuorille on valmistunut2.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki on jo usean vuoden edistänyt lasten ja nuorten yrittäjyyskasvatuksen mallia. Yrittäjyyskasvatus otetaan osaksi opetusta jokaisella opetusasteella. Mallin tarkoitus ei ole tehdä kaikista yrittäjiä, vaan edistää yritteliäisyyttä ja yrittäjämäistä ajattelua sekä auttaa nuoria löytämään oma suuntansa.
Pysäköintialue poistuu käytöstä Aurinkotien ja Tuulensuunkadun risteyksessä1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Tullikadun, Tuulensuunkadun ja Aurinkotien risteyksessä sijaitseva väliaikainen pysäköintialue poistuu käytöstä maanantaina 7. syyskuuta, kun Estelle-kerrostalojen rakentamista valmistelevat työt käynnistyvät.
Kalevanniemen kampus ja upea liikuntahalli valmistuvat Naantalissa31.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kalevanniemen kampus on Naantalin lähihistorian suurimpia rakennusprojekteja, jossa on paranneltu vanhaa ja rakennettu paljon uutta. Uusi, maakunnan hienoimpiin kuuluva liikuntahalli parantaa merkittävästi liikuntatilojen kapasiteettia ja urheilumahdollisuuksia Naantalissa. Kampuksen vastuullisiin ratkaisuihin kuuluu aurinkovoimala ja rakennusten esteettömyys.
Brändi uudistui ja naantalilaiset näyttävät, mikä on heidän "Ilo olla Naantalissa"27.8.2026 10:09:55 EEST | Tiedote
Naantalin uusi, keväällä julkistettu brändi on elävä kokonaisuus ja koko kaupungin yhteinen. Pyysimme naantalilaisia lähettämään valokuvia, joissa näkyy mikä on heille "Ilo olla Naantalissa".
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme