Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt toimintansa vuoden alusta
7.1.2026 13:05:24 EET | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus on käynnistänyt toimintansa vuoden alussa. Aluehallinnon uudistuksessa valtaosa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun toimintansa lopettaneiden ELY-keskusten tehtävistä siirtyi elinvoimakeskukselle. Merkittävä osa aiemmista ELY-keskusten ympäristötehtävistä siirtyi uudelle valtakunnalliselle Lupa- ja valvontavirastolle.

Suomen aluehallinto uudistui vuoden 2026 alussa, kun kymmenen alueellista elinvoimakeskusta perustettiin 15 lakkautetun ELY-keskuksen pohjalta. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella palvelee nyt Pohjois-Suomen elinvoimakeskus.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskukseen siirtyi suurin osa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ELY-keskusten tehtävistä. Elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Uudistuksessa ELY-keskusten ympäristön lupa- ja valvontatehtävät siirtyivät valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon sekä julkisen henkilöliikenteen tehtävät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin.
”Elinvoimakeskuksessa tunnemme Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tarpeet ja tulemme toimimaan tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa”, sanoo tuore elinvoimakeskuksen ylijohtaja Jaana Korhonen. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksella on päätoimipaikka Oulussa ja toimipaikka Kajaanissa. Lisäksi elinvoimakeskuksella on työskentelypaikka Ylivieskassa.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksessa toimivat väliaikaisesti nimetyt osastopäälliköt ja muut esihenkilöt 31.5.2026 saakka.
Elinkeinot ja osaaminen -osaston väliaikaiseksi osastopäälliköksi on valittu DI Petri Keränen. Keränen on työskennellyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen elinkeino, työvoima ja osaaminen -vastuualueen johtajana.
Maaseutu- ja ympäristöosaston väliaikaiseksi osastopäälliköksi on valittu MMM Timo Lehtiniemi. Lehtiniemi on työskennellyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maaseutu- ja energia-yksikön yksikönpäällikkönä.
Liikenneosaston väliaikaiseksi osastopäälliköksi on valittu DI Risto Leppänen. Leppänen on työskennellyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtajana.
Aiemmin syksyllä elinvoimakeskuksille valittiin päätoimiset ylijohtajat. Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajana aloitti vuoden alusta KTM Jaana Korhonen. Korhonen on työskennellyt aiemmin Kainuun ELY-keskuksen ylijohtajana. Ylijohtajan tehtävä on viisivuotinen määräaikaisuus.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus - yhteystiedot
Verkkosivusto www.elinvoimakeskus.fi
Puhelinvaihde 0295 036 100
Käyntiosoitteet Oulun ja Kajaanin toimipisteet ovat avoinna arkisin klo 8.00-16.15
- Oulu: Veteraanikatu 1, 90130 Oulu
- Kajaani: Kalliokatu 4, 87100 Kajaani
- Ylivieska: Valtakatu 4, 84100 Ylivieska (käyntiasiointi vain ajanvarauksella)
Kirjaamo kirjaamo.pohjois-suomi@elinvoimakeskus.fi
Postiosoite Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, PL 90, 00072 ELINVOIMAKESKUS
Yhteyshenkilöt
Jaana KorhonenYlijohtajaPohjois-Suomen elinvoimakeskus
Puh:+358 295 023 560jaana.korhonen@elinvoimakeskus.fiPetri KeränenOsastopäällikköPohjois-Suomen elinvoimakeskus / Elinkeinot ja osaaminen –osasto
Puh:+358 295 026 727petri.keranen@elinvoimakeskus.fiRisto LeppänenOsastopäällikköPohjois-Suomen elinvoimakeskus / Liikenneosasto
Puh:+358 295 038 262risto.leppanen@elinvoimakeskus.fiTimo LehtiniemiOsastopäällikköPohjois-Suomen elinvoimakeskus / Maaseutu- ja ympäristöosasto
Puh:+358 295 038 094timo.lehtiniemi@elinvoimakeskus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Nokelan sillan korjaustyöt alkavat Oulussa3.9.2026 08:07:21 EEST | Tiedote
Kaakkurin ja Hiirosen liittymien välillä sijaitsevalla Nokelan ylikulkusillalla alkavat korjaustyöt viikolla 37.
Hailuodon liikenne moninkertaistui kiinteän yhteyden avaamisen jälkeen31.8.2026 11:35:11 EEST | Tiedote
Hailuodon kiinteä yhteys avattiin liikenteelle 29.6.2026. Avaamista seuranneina viikkoina uuteen tieyhteyteen tutustujia oli odotetusti erittäin paljon.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueen työttömien määrä lisääntyi 5 % heinäkuussa25.8.2026 08:05:27 EEST | Tiedote
Työttömyys kasvoi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella heinäkuussa vuoden takaisesta. Kainuun työttömyys nousi viime vuodesta 15 % ja Pohjois-Pohjanmaan 4 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys ovat viime vuotta korkeammalla. Työvoiman kysyntä kasvoi hieman elinvoimakeskuksen alueella, Kainuussa lisäys oli merkittävää.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus laatii tiesuunnitelmaa Luovontien (mt 816) parantamiseksi Hailuodossa19.8.2026 08:45:37 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus laatii liikennejärjestelmästä ja maanteistä säädetyn lain mukaista tiesuunnitelmaa maantielle 816. Suunnitelmaa laaditaan yhteistyössä Hailuodon kunnan kanssa..
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueella nuorisotyöttömyys kasvoi kesäkuussa 18 prosenttia vuoden takaisesta21.7.2026 08:00:04 EEST | Tiedote
Työttömyys pysyi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella kesäkuussa vuoden takaista korkeammalla. Kainuun työttömyys nousi viime vuodesta 10 % ja Pohjois-Pohjanmaan 5 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys ovat viime vuotta korkeammalla. Työvoiman kysyntä on edelleen vähäistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme