S-market Hankasalmi uudistuu – energiatehokkuus ja asiointikokemus paranevat
15.1.2026 10:25:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Hankasalmella, jonka myötä myymälän toiminnallisuudet paranevat. Uudistuksen tavoitteena on parantaa asiakaskokemusta, tehostaa myymälän toimintaa ja vastata entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistustyöt alkavat vaiheittain helmikuussa ja myymäläuudistus valmistuu kesäkuussa 2026.

S-market Hankasalmen uudistustyöt käynnistyvät helmikuussa. Myymälän, jonka kokonaispinta-ala on noin 1500 neliömetriä, varastotiloja laajennetaan ja pohjaratkaisua kehitetään siten, että tavaroiden esillepano tehostuu ja asiointi asiakkaiden osalta sujuvoituu.
− S-market Hankasalmen myymäläuudistuksessa keskitytään erityisesti myymälän energiatehokkuuden, asiointikokemuksen ja myymälässä työskentelyn parantamiseen. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme entistä parempi ostoskokemus Hankasalmella ja varmistaa, että myymälämme vastaa tulevaisuuden tarpeisiin, toteaa Osuuskauppa Keskimaan ryhmäpäällikkö Outi Terho.
Myymälän kylmäkalusteet tullaan uusimaan ja samalla kalusteiden ilme muuttuu uuden konseptin mukaiseksi. Lisäksi uuden hiilidioksia käyttävän (CO²) kylmäjärjestelmän avulla pyritään optimoimaan lauhdelämmön hyödyntäminen energiatehokkuuden parantamiseksi myymälässä.
Uusia palveluita ja osuvampi valikoima
Myymälän palvelutarjontaa kehitetään lisäämällä paistopiste ja kahviautomaatti. Lisäksi tuotevalikoimaa laajennetaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita ja toiveita vastaavaksi.
– Tavoitteenamme on kehittää kaupan valikoimaa entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Palvelupuolella olemme saaneet useita toiveita paistopisteestä, ja nyt voimme toteuttaa tämän toivotun lisäyksen. Leipähylly laajenee, ja myös kylmät ruokajuomat sekä ruoanvalmistustuotteet saavat lisää myyntitilaa. Makeisten, eläintenruokien sekä teollisten elintarvikkeiden valikoima mukautuu kysynnän mukaan. Lisäksi panimojuomille ja esimerkiksi vesille järjestetään enemmän tilaa, jotta pystymme palvelemaan Hankasalmen kesäsesongin asiakkaita entistä paremmin, kertoo S-market Hankasalmen marketpäällikkö Sami Saavalainen.
– Hankasalmi on vilkas kesäpaikkakunta ja alueen kesäasukkaat ovat meille tärkeä kohderyhmä. Haluamme kehittää kaupan valikoimia myös kesäsesonkia silmällä pitäen, jotta pystymme palvelemaan entistä paremmin myös kesäasukkaiden ja mökkiläisten tarpeita.
Uudistusprojekti valmistuu kesäksi 2026. Remonttityöt aloitetaan vaiheittain, jotta asiakkaille aiheutuva häiriö olisi mahdollisimman vähäistä. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 1,6 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, S-market ryhmäpäällikkö Outi Terho, outi.terho@sok.fi, 010 767 3029
Osuuskauppa Keskimaa, S-marketpäällikkö Sami Saavalainen, sami.saavalainen@sok.fi, 010 767 4195
Kuvat

Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä noin 760 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 143 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme yli 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Pieniä isoja tekoja potilasarjen hyväksi – Keskimaan Ilo auttaa -lahjoitus tuo iloa terveydenhuollon asiakkaille ympäri Keski-Suomen13.2.2026 09:02:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus kohdistuu tänä vuonna keskisuomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden arjen piristämiseen. Lahjoituksen avulla terveydenhuollon yksiköihin hankitaan viihtyvyyttä parantavia ratkaisuja – esimerkiksi televisioita, paikallislehtiä ja muita pieniä mutta merkittäviä ilon tuojia. Lahjoitus toteutetaan yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa, joka koordinoi hankintoja Keski-Suomen hyvinvointialueen terveys- ja hoivayksiköihin. Yhteistyön ansiosta tuki ohjataan täsmällisesti niihin yksiköihin ja tilanteisiin, joissa tarpeet ovat suurimmat.
Muutosneuvottelut päättyivät Keskimaalla – päätöksiä ABC Keuruun ja ravintoloiden toiminnasta10.2.2026 14:15:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelujen jälkeen on tehty ratkaisuja, joiden seurauksena ABC Keuruun toimipaikka suljetaan ja sisäkaupan toiminta lopetetaan. Polttonestekauppa jatkuu. Muutosneuvottelujen piirissä olleissa ravintolayksiköissä toteutetaan kannattavuutta parantavia organisaatio- ja tuntirakennemuutoksia. Päätösten tavoitteena on sopeuttaa toimintaa pitkään jatkuneen tappiollisen liiketoiminnan, muuttuneen markkinatilanteen ja nykyisen kysynnän tason mukaiseksi.
Muutoksia Keskimaan Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteiden palveluverkostossa3.2.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa keskittää Sokkarin Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen toiminnot Jyväskylässä Keljon ja Seppälän palvelupisteisiin. Sokkarin palvelupisteen toiminta päättyy helmikuun 2026 loppuun mennessä. Lisäksi Jämsän, Keuruun ja Äänekosken palvelupisteissä palvellaan jatkossa yhtenä päivänä viikossa kahden palveluneuvojan voimin.
Uudistuksia Sokkarilla – kauppakeskuksen ravintolapalveluita kehitetään30.1.2026 12:08:28 EET | Tiedote
Jyväskylän ydinkeskustassa Kauppakeskus Sokkarilla käynnistyy alkuvuoden aikana useita uudistuksia, jotka parantavat palvelutarjontaa ja kehittävät toimijoiden tiloja. Uudistustyöt sijoittuvat erityisesti pohjakerrokseen sekä Mestarin Herkun ravintola- ja kahvilatoiminnan alueelle. Lisäksi useat 2. kerroksen ravintolatoimijat ovat hiljattain uudistaneet tilojaan.
Revolution avautuu uudistuneena – tutut puitteet, raikas ilme ja entistä laadukkaammat live‑illat29.1.2026 11:55:00 EET | Tiedote
Jyväskylän kävelykadulla sijaitseva ravintola Revolution avautuu asiakkaille uudistuneena perjantaina 30.1.2026 klo 21, kun tammikuun aikana toteutettu remontti on saatu päätökseen. Uudistus tuo tiloihin raikkaamman ilmeen ja parantaa ravintolan toiminnallisuutta, säilyttäen samalla Revolutionin tutun tunnelman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme