Vaasan yliopistosta valmistui ennätysmäärä diplomi-insinöörejä ja kauppatieteiden opiskelijoita
26.1.2026 08:46:12 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopistosta valmistui vuonna 2025 jälleen ennätysmäärä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita. Kasvavat valmistumismäärät kertovat koulutuksen vetovoimasta ja opintojen sujuvuudesta. Yliopiston tehokas koulutus varmistaa, että opiskelijat etenevät opinnoissaan hyvin ja valmistuvat ajallaan, mikä on tärkeää myös Suomen kasvavaan osaajatarpeeseen vastaamisessa.

Vaasan yliopistosta valmistui viime vuonna ennätykselliset 116 diplomi-insinööriä, mikä on lähes 80 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Myös kauppatieteiden maistereita valmistui ennätysmäärä, yhteensä 592, mikä on lähes 25 prosenttia edellisvuotta enemmän. Vaasan yliopisto on ollut jo useana vuotena Suomen suurin kauppatieteiden opiskelijoiden kouluttaja.
Sama kasvu jatkui yliopiston muillakin aloilla, hallintotieteissä ja viestintätieteissä. Ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 883 opiskelijaa, mikä oli neljänneksen edellisvuotta enemmän ja samalla ennätys yliopiston historiassa. Vaasan yliopistoon tullaan opiskelemaan kaikkialta Suomesta, ja kansainvälisten opiskelijoiden määräkin on noussut noin 13 prosenttiin.
– Valmistumismäärien kasvu osoittaa, että opiskelijamme etenevät opinnoissaan sujuvasti ja onnistumme yhä paremmin tukemaan heitä. Samalla koulutamme sekä Suomesta että ulkomailta osaajia, jotka ovat ratkaisevia talouskasvulle. Korkean tason osaaminen on keskeisin tekijä, joka vetää Suomeen uusia investointeja ja mahdollistaa viennin elinvoiman Suomessa. Kasvu tukee myös yliopiston omaa strategista kehitystä, sillä osaajamäärän lisääminen on meille tärkeä tavoite, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
Yliopiston tiivis yritysyhteistyö auttaa Vaasasta valmistuneita myös työllistymään. Viime vuoden aikana Vaasan yliopisto solmi strategisen kumppanuuden Hitachi Energyn ja Danfoss Drivesin kanssa aiempien Wärtsilä Finlandin, ABB:n ja Microsoftin kumppanuuksien rinnalle. Yhteistyön ytimessä tutkimuksessa ja koulutuksessa ovat yhteiset tutkimushankkeet, harjoittelupaikat, lopputyöt sekä myös yhteistyö tohtoriohjelmissa.
– Vaasa on vetovoimainen opiskelukaupunki, ja se näkyy myös siinä, että meille tullaan opiskelemaan eri puolilta Suomea. Yliopistomme vetovoima perustuu korkeatasoiseen koulutukseen, monialaiseen osaamiseen ja tiiviiseen yhteistyöhön kaupungin ja yritysten kanssa. Opiskelijoille tämä merkitsee hyviä mahdollisuuksia opintoihin, harjoitteluun ja sujuvaan arkeen. Vaasalle ja ympäröivälle alueelle se merkitsee tulevia osaajia, jotka vahvistavat alueen kasvua, kertoo koulutuksen vararehtori Tanja Risikko.
– Työelämä muuttuu nopeasti, ja siksi yliopiston tehtävänä on tarjota opiskelijoille ajantasaista osaamista ja mahdollisuuksia kohdata työnantajia jo opintojen aikana. Tiivis yritysyhteistyö on tässä avainasemassa. Yhdistämällä tekniikan, kauppatieteen ja hallinnon osaamisen vastaamme yhteiskunnan muuttuviin haasteisiin ja koulutamme asiantuntijoita, joille on kysyntää työelämässä, jatkaa Martikainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna MartikainenRehtoriVaasan yliopisto
Puh:029 449 8611minna.martikainen@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Uupunut esihenkilö on yritykselle taloudellinen riski, sillä johtajan kyynistyminen katkaisee tiimin työn imun13.4.2026 10:00:09 EEST | Tiedote
Esihenkilön hyvinvointi heijastuu kahdenvälisten esihenkilö-alaissuhteiden kautta työntekijöiden motivaatioon ja suoriutumiseen ja sitä kautta yrityksen kilpailukykyyn. Vaasan yliopiston projektitutkija Jussi Tanskanen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että uupuneelta johtajalta loppuvat voimavarat laadukkaiden alaissuhteiden ylläpitämiseen, mikä johtaa työntekijöiden omistautumisen lopahtamiseen. Ilmiö on erityisen korostunut nykyisessä intensiivisessä työelämässä ja etätyössä.
Vaasan yliopisto kehittää toiminnallisesti kaksikielistä opetusta vahvistaakseen kansainvälisten opiskelijoiden suomen kieltä ja työllistymistä9.4.2026 13:40:41 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto kehittää uutta toiminnallisen kaksikielisen opetuksen mallia, jonka tavoitteena on tukea kansainvälisten opiskelijoiden suomen kielen osaamista ja työllistymistä suomalaisille työmarkkinoille. Opetuksen pääkieli on englanti, mutta suomea integroidaan suunnitelmallisesti osaksi opintoja niin, että kieli tukee sekä oppimista että työelämävalmiuksien kehittymistä.
Vaasan yliopisto sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 45 lisäaloituspaikkaa31.3.2026 11:19:43 EEST | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt korkeakouluille kertaluonteista rahoitusta uusien aloituspaikkojen lisäämiseksi talouskasvua edistäville aloille. Vaasan yliopisto sai rahoituksen yhteensä 45 lisäaloituspaikkaan.
Hakijamäärät Vaasan yliopistoon jatkoivat kasvua – ennätysmäärä hakemuksia kevään yhteishaussa24.3.2026 17:06:56 EET | Tiedote
Vaasan yliopistoon tuli tänään 24. maaliskuuta päättyneessä korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 12 343 hakemusta. Määrän kasvu kertoo yliopiston koulutustarjonnan vahvasta vetovoimasta. Sekä kandidaatti- että maisteriohjelmien suosio jatkoi kasvuaan, ja viime vuoden hakemusmääriin verrattuna kokonaishakemusmäärä kasvoi 15,5 prosenttia.
Ihmisaivoja jäljittelevä tekoälyohjaus voi vahvistaa sähköverkkoa23.3.2026 09:34:48 EET | Tiedote
Perinteisten voimalaitosten korvautuminen aurinko- ja tuulivoiman kaltaisilla vaihtelevilla energialähteillä on tehnyt sähköverkon ylläpitämisestä monimutkaista. Hussain Khanin Vaasan yliopistossa tarkastettava väitöskirja esittelee edistyksellisiä tekoälypohjaisia ohjausstrategioita, jotka varmistavat paikallisten sähköverkkojen luotettavuuden ja toimintakyvyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme