Yrittäjät: EU-Intia-kauppasopimus avaa uusia mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille
27.1.2026 09:49:29 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Tänään julkaistu EU:n ja Intian välinen kauppasopimus on merkittävä askel suomalaisille yrityksille. – Tämä on tärkeä sopimus. EU tekee nyt sitä, mitä sen tässä tilanteessa pitää tehdä eli avaa yrityksilleen uusia markkinoita. Tämä auttaa myös suomalaisia yrityksiä ja tuo työtä Suomeen. Intiassa on paljon potentiaalia, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Sopimus helpottaa eurooppalaisten tuottajien pääsyä Intian kasvaville markkinoille. Sopimuksen myötä Intiaan suuntautuva vienti yksinkertaistuu. Intialaiset tuotteet sekä niiden valmistajat hyötyvät alennetuista tullimaksuista ja virtaviivaistetuista kauppasäännöistä.
Uusia markkinoita epävarmassa maailmantilanteessa
Sopimuksen eteneminen on tärkeää erityisesti globaalin kaupan epävarmuuksien keskellä.
– Kun Trumpin Yhdysvallat oikuttelee ja on epäluotettava kumppani, markkinoita pitää hakea rohkeasti muualta, Pentikäinen sanoo.
Intian talous kasvaa nopeasti. Maan markkinat tarjoavat suomalaisille yrityksille mahdollisuuksia niin teknologian, palveluiden kuin teollisuuden aloilla.
Vielä matkaa voimaantuloon
Allekirjoituksesta on vielä matkaa sopimuksen voimaantuloon.
– Kuten Mercosur-sopimuksen kompastelu EU-parlamentissa osoitti, EU osaa myös työntää kapuloita omiin rattaisiinsa. Toivottavasti tämä sopimus menee sujuvasti läpi EU:n hallinnossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne koheni hieman – Lähi-itä sumentaa tulevaa18.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne kohentui hieman maalis-huhtikuussa, mutta näkymät tulevasta ovat heikentyneet, osoittaa tuore Yrittäjägallup. - Lähi-idän sota, Trumpin sekavat puheet, energian hinnan nousu ja korkopolitiikan epäselvyys vaikuttavat pk-yritysten näkymiin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sota vaikuttaa laajalti pk-yrityksiin17.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Lähi-idän kriisi vaikuttaa laajalti yrityksiin. Vaikutuksista raportoi 39 prosenttia pk-yrityksistä. – Kriisi iskee yrityksiin lujaa. Kustannukset nousevat, ja harva pystyy viemään niitä täysin hintoihin. Epävarmuus lisääntyy. Hallituksen pitää tuoda ammattidieselistä esitys eduskunnalle pikimmiten, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät kehysriiheen: Arkipyhät ja sairausajan palkanmaksu tarkasteluun – YEL-uudistuksen vahvistettava luottamusta11.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta kehysriihessä konkreettisia toimia: YEL-järjestelmän ongelmien korjaamista, maksuehtolain valvonnan käynnistämistä, hankintalain viemistä maaliin, yrittämisen ja työnteon verotuksen kiristämättä jättämistä, sairauspäivärahan omavastuun lyhentämistä ja työajan pidentämistä. ”Maan talous ja työllisyys edellyttävät päätöksiä, jotka vahvistavat kasvun ja työllistämisen edellytyksiä”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät esittävät perhevapaiden rahoituksen ja lapsituen uudistuksia – 10 000 euroa esikoisesta4.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää perhevapaiden rahoituksen uudistamista, uutta etuutta sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoitavalle vanhemmalle ja ensimmäisen lapsen lapsilisän korvaamista kolmelle vuodelle hajautetulla 10 000 euron tuella. Yrittäjät tilasi Tilastokeskukselta ammattiasemakohtaisen tarkastelun, jonka mukaan yrittäjämiesten kokonaishedelmällisyysluku on korkein ammattiryhmistä.
Yrittäjät: Hallituksen esitys vahvistaa pienyrittäjien asemaa elintarvikeketjussa26.3.2026 14:16:53 EET | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen elintarvikemarkkinalain muutoksista. Suomen Yrittäjien mielestä esitys parantaa elintarvikealan pienyritysten asemaa. ”Muutokset vahvistavat alkutuottajien pienyritysten asemaa ja vievät elintarvikeketjua kohti nykyistä oikeudenmukaisempaa suuntaa”, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme