Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos on 1,5 miljoonaa euroa
5.2.2026 05:30:00 EET | Suomen Punainen Risti SPR | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin vuoden 2025 Nälkäpäivä-keräys tuotti auttamistyöhön lähes saman summan kuin edellisenä vuonna. Katastrofirahastoon kerättyjen lahjoitusten avulla autetaan kriisin tai katastrofin keskelle joutuneita niin maailmalla kuin Suomessakin.

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-keräys järjestettiin koko maassa 11.9.–13.10.2025. Lipaskeräykseen osallistui yli 8100 vapaaehtoista lipaskerääjää, minkä lisäksi ihmiset lahjoittivat digitaalisesti muun muassa verkossa.
Yhteensä Nälkäpäivään lahjoitettiin 1,52 miljoonaa euroa. Edellisenä vuonna keräykseen lahjoitettiin 1,6 miljoonaa euroa.
– Hyvänä pysynyt keräystulos kertoo siitä, että taloudellisesti tiukkoinakin aikoina ihmisillä on voimakas halu auttaa muita. Kerääminen ja lahjoittaminen ovat konkreettinen tapa toimia silloin, kun maailma ympärillä näyttää arvaamattomalta. Lämmin kiitos keräystuloksesta ja sen mahdollistamasta avusta kuuluu jokaiselle keräykseen osallistuneelle, kiittää Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.
Lahjoituksissa näkyi, että lipaskeräyksen merkitys on edelleen suuri. Lisäksi lahjoittaminen verkossa ja MobilePayn kautta kasvoi.
Lahjoituksilla annetaan hätäapua ja varaudutaan kriiseihin
Katastrofirahaston varoin autetaan sekä Suomessa että maailmalla. Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei sidota ennalta tiettyyn maahan tai kohteeseen, ja siksi niiden avulla voidaan järjestää nopeaa apua silloin, kun katastrofi tai konflikti kasvattaa avun tarvetta äkillisesti.
Tällä hetkellä Suomen Punainen Risti auttaa katastrofirahastonsa varoin muun muassa konflikteista kärsiviä Gazassa ja Sudanissa sekä hurrikaanin koettelemia yhteisöjä Jamaikalla. Suomessa apua voivat saada äkillisen onnettomuuden kohdanneet, kuten tulipalossa kotinsa menettäneet ihmiset.
Varoilla myös ylläpidetään Suomen Punaisen Ristin auttamisvalmiutta kriisejä ja katastrofeja varten. Katastrofirahaston tuella ylläpidetään muun muassa Suomen Punaisen Ristin kirurgista kenttäsairaalaa ja klinikoita, jotka voidaan tarvittaessa saada liikkeelle 48 tunnissa siitä, kun Suomen Punainen Risti saa pyynnön yksiköiden lähettämisestä.
– Kenttäsairaala on esimerkki auttamisvalmiudesta, jota voidaan hyödyntää niin maailmalla kuin kotimaassakin. Sama kokemus, osaajat ja materiaalinen valmius ovat käytettävissä tilanteen mukaan siellä, missä apua eniten tarvitaan, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.
Nälkäpäivä on Suomen Punaisen Ristin suurin vuosittainen valtakunnallinen keräys. Sitä on järjestetty vuodesta 1980 lähtien.
Katastrofirahaston lahjoitustiedot
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon voi lahjoittaa vuoden ympäri.
- Lahjoita katastrofirahastoon verkossa: www.punainenristi.fi/lahjoita/katastrofirahasto
- Lähetä tekstiviesti SPR20 numeroon 16499 (20 €)
- Lahjoita haluamasi summa MobilePayllä numeroon 10900
- Soita numeroon 0600 12220 (20,28 € + pvm/mpm)
- Tee tilisiirto: OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Suomen Punainen Risti. Viite: 5186.
- Liity kuukausilahjoittajaksi osoitteessa www.punainenristi.fi/lahjoita/kuukausilahjoitus/
Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2025/8320
Lisätietoja:
Varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen, p. 050 567 6629, sirpa.solehmainen@punainenristi.fi
Kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen, p. 040 120 9728, marko.korhonen@punainenristi.fi
Viestinnän asiantuntija Sari Häkkinen, p. 040 664 3236, sari.hakkinen@punainenristi.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korsets Ensamhetsbarometer: Nästan två av tre personer upplever ensamhet i Finland – ensamhet och isolering är vanligast bland unga och unga vuxna12.2.2026 04:00:00 EET | Pressmeddelande
Ensamheten har ökat i Finland sedan förra året, framgår det av Finlands Röda Kors Ensamhetsbarometer. De ensammaste i Finland är 16–24- och 25–34-åringarna. Det försämrade ekonomiska läget och ökad psykisk ohälsa framkommer i deras svar.
Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometri: Jo lähes kaksi kolmesta kokee yksinäisyyttä Suomessa – yksinäisyys ja eristäytyminen yleisintä nuorilla ja nuorilla aikuisilla12.2.2026 04:00:00 EET | Tiedote
Yksinäisyys on lisääntynyt Suomessa viime vuodesta, selviää Suomen Punaisen Ristin teettämästä Yksinäisyysbarometrista. Yksinäisimpiä Suomessa ovat 16–24- ja 25–34-vuotiaat, joiden vastauksissa näkyvät heikentynyt taloustilanne ja lisääntyneet mielenterveyden ongelmat.
Priset för utvecklingsjournalism till Viivi Berghem, Benjamin Suomela och Jouni Koponen för tv-dokumentären Syyrian tytöt11.2.2026 18:24:08 EET | Pressmeddelande
Den prisbelönta dokumentären lyfter fram unga kvinnors röster och erfarenheter av hur det är att leva nästan hela sitt liv mitt i en konflikt.
Kehitysjournalismipalkinto Viivi Berghemille, Benjamin Suomelalle ja Jouni Koposelle tv-dokumentista Syyrian tytöt11.2.2026 18:24:08 EET | Tiedote
Palkittu dokumentti tuo esiin nuorten naisten äänen ja kokemuksen siitä, millaista on elää lähes koko elämänsä konfliktin keskellä.
Suomen Punaiselta Ristiltä apua iskujen keskellä eläville Ukrainassa3.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 300 000 euroa Ukrainan Punaisen Ristin auttamistyöhön erityisesti Kiovan alueella. Lisääntyneet iskut, pitkät sähkökatkot ja kovat pakkaset vaikeuttavat ihmisten selviytymistä pitkittyneen konfliktin keskellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme