Ilmatar Merikarvia Oy:n Pyynevankankaan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutukset arvioitu
4.3.2026 09:31:55 EET | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Ilmatar Merikarvia Oy:n Pyynevankankaan tuulivoimahankkeesta ja sen sähkönsiirrosta.

Perusteltu päätelmä on hankkeen YVA-menettelyssä yhteysviranomaisena toimineen Lupa- ja valvontaviraston näkemys tehtyjen arviointien riittävyydestä sekä hankkeen todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Päätelmä on laadittu nähtävillä olleen arviointiselostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä Lupa- ja valvontaviraston oman tarkastelun pohjalta.
Perustellussa päätelmässään Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että arviointiselostus täyttää YVA-laissa ja YVA-asetuksessa sille säädetyt sisältövaatimukset. Selostuksen perusteella on mahdollista tunnistaa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset.
Merkittäviä vaikutuksia linnustoon ja luontodirektiivin liitteen IV lajeihin
Yhteysviranomainen katsoo hankkeen merkittävimmiksi vaikutuksiksi vaikutukset linnustoon, luontodirektiivin IV-liitteen lajeihin, maisemaan, yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön. Sähkönsiirtovaihtoehdossa SVEA merkittäviä vaikutuksia kohdistuu kasvillisuuteen (valkolehdokki) ja linnustoon (kanahaukka). Molemmista sähkönsiirtovaihtoehdoista aiheutuu lisäksi merkittäviä vaikutuksia liito-oravaan.
Useiden tuulivoimahankkeiden toteutuessa kielteiset vaikutukset alueella suuria
Yhteysviranomainen toteaa, että erityisesti hankkeen yhteisvaikutukset nostavat hankkeen vaikutuksia ja siksi myös yhteisvaikutukset on nostettu yhdeksi merkittäväksi vaikutukseksi. Mikäli hankkeen lähialueelle suunnitellut useat muut tuulivoimahankkeet toteutuvat, hankkeiden yhteisvaikutuksista todennäköisesti aiheutuu suuria kielteisiä vaikutuksia alueen linnustoon, maisemaan sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen. Merkittäviä yhteisvaikutuksia aiheutuu todennäköisesti myös ekologisiin yhteyksiin. Useat lähialueen tuulivoimahankkeet niihin liittyvine sähkönsiirtoreitteineen myös rajoittavat maankäyttöä sekä pirstovat metsäalueita. Yhteisvaikutusten merkittävyyden arviointiin liittyy epävarmuutta, koska läheisistä hankkeista osa on vasta suunnitteluvaiheessa.
Suunnitteilla enintään kahdeksan tuulivoimalaa 14 neliökilometrin alueelle
Pyynevankankaan tuulivoimahankealue sijoittuu noin 14 kilometriä Merikarvian kuntakeskuksesta pohjoiseen, Kasalan ja Kallträskin kylien väliselle alueelle rajautuen Kristiinankaupungin kuntarajaan ja on laajuudeltaan noin 14 km². Alueelle suunnitellaan enintään kahdeksaa tuulivoimalaa.
YVA-menettelyssä tarkasteltiin tuulivoimaloiden osalta kahta vaihtoehtoa: VE1 (8 voimalaa) ja VE2 (6 voimalaa). Voimalat ovat yksikköteholtaan 7–10 MW ja kokonaiskorkeudeltaan enintään 350 metriä.
Sähkönsiirron vaihtoehdossa SVEA sähkönsiirto toteutetaan maakaapelilla ja 110 kV:n ilmajohdolla Arkkukallion sähköasemalle, ilmajohdon kulkiessa pääosin samassa johtokäytävässä Korpi-Matin tuulivoimahankkeen 110 kV voimajohdon sekä Fingrid Oyj:n Arkkukallio-Ulvila 400 kV voimajohdon kanssa. Vaihtoehdossa SVEB sähkönsiirto toteutetaan maakaapelilla hankealueen itäpuolelta valtatien 8 reunaa pohjoiseen Riskulan sähköasemalle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lupa- ja valvontavirasto:
Erika Heikkinen, ylitarkastaja
erika.heikkinen(at)lvv.fi, p. 0295 255 414
Erika Liesegang, ylitarkastaja
erika.liesegang(at)lvv.fi, p. 0295 254 377 (poissa: 4.3.–18.3.2026)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.
Lupa- ja valvontavirasto
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto
Kanamäen broilerikasvattamon YVA-menettely käynnistyy15.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kanamäen broilerikasvattamon ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy ja siitä voi esittää mielipiteitä 15.5.2026 asti. Hankkeen esittelytilaisuus pidetään 23.4.2026 Sahalahden Kontulan juhlatalolla.
Asianajaja Antti Meriläiselle 5 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on 27.3.2026 määrännyt 5 000 euron seuraamusmaksun asianajaja Antti Meriläiselle.
Pohteelle huomautus sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmien puutteista14.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde) huomautuksen sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmien puutteista. Pohde ei ole huolehtinut, että sen käytössä olevat sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmät ovat asianmukaisia sekä toiminnan ja sen seurannan kannalta riittäviä.
Oulun Kotaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista perusteltu päätelmä10.4.2026 09:41:04 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut perustellun päätelmän Ilmatar Kotaselkä Oy:n Kotaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Vuosittaisten ympäristövahinkomaksujen kerääminen käynnistyi – koskee tuhansia yrityksiä10.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on aloittanut veroluonteisten ympäristövahinkomaksujen keräämisen tuhansilta toiminnanharjoittajilta. Vuosimaksut vaihtelevat 200 eurosta 30 000 euroon. Maksulla pyritään turvaamaan, ettei valtio joudu maksamaan ympäristön pilaantumisen kustannuksia verovaroin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme