Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua
12.3.2026 11:00:00 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.

Helsingin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin bakteerien tarttumista, selviytymistä ja siirtymistä käsittelemättömillä ja käsitellyillä puupinnoilla sekä laboratorio- että kenttäolosuhteissa.
Laboratoriokokeissa tarkasteltiin sekä ihon normaalimikrobistoon kuuluvaa bakteeria että mahdollista taudinaiheuttajaa: Staphylococcus epidermidis ja Pseudomonas aeruginosa -bakteereja. Ensimmäinen on tavallinen ja yleensä harmiton bakteeri, jota elää luonnostaan ihmisen iholla. Se kuvaa hyvin arjessa iholta pinnoille siirtyvää bakteeria. Jälkimmäinen voi aiheuttaa infektioita erityisesti riskiryhmiin kuuluville ihmisille ja tunnetaan kyvystään selviytyä vaativissa olosuhteissa.
Tutkimuksessa havaittiin, että käsittelemättömällä puupinnalla esiintyy enemmän erilaisia bakteereja ja ne säilyvät elinvoimaisempina kuin käsitellyllä puulla.
– Kun puupinta oli käsitelty, bakteerien määrä oli pienempi ja erilaisia lajeja esiintyi vähemmän. Pintakäsittely siis muuttaa pinnoilla elävää mikrobistoa, ja voi sitä kautta vaikuttaa hygieniaan ja terveysriskeihin. Käsittelemätön puu saattaa toisaalta tukea hyödyllisten mikrobien säilymistä, kertoo väitöskirjatutkija Elina Kettunen.
Laboratorio- ja kenttäkokeet täydentävät toisiaan. Laboratorio-olosuhteissa voitiin tarkastella bakteerien käyttäytymistä puupinnoilla kontrolloidusti, kun taas julkisissa tiloissa tehdyt kokeet osoittivat, miten ilmiö näkyy todellisissa mikrobiyhteisöissä.
– Esimerkiksi S. epidermidis säilyi paremmin käsittelemättömällä puulla laboratorio-olosuhteissa. Kenttäkokeissa käsittelemättömillä pinnoilla havaittiin enemmän erilaisia ja elinkykyisempiä bakteereja. Tämä viittaa siihen, että puumateriaalin luontaiset ominaisuudet vaikuttavat mikrobiyhteisöihin. Ympäristötekijät ja mikrobien välinen kilpailu kuitenkin muokkaavat vaikutusten voimakkuutta, Kettunen sanoo.
Materiaalien valinnalla voidaan vaikuttaa mikrobistoon
Tutkimuksessa tarkasteltiin rajattua joukkoa materiaaleja ja kahta bakteerilajia laboratorio-olosuhteissa, joten pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan vielä lisää tutkimusta. Tulokset tarjoavat kuitenkin käytännön näyttöä siitä, että materiaalivalinnat voivat vaikuttaa siihen, millainen mikrobisto pinnoille muodostuu.
– Sisäympäristöjen terveellisyys, materiaalien kestävyys ja mikrobien hallinta ovat keskeisiä kysymyksiä rakentamisessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi kalusteissa ja seinäpinnoissa, joissa materiaalien ja pintakäsittelyjen avulla voidaan vaikuttaa hygieniaan ja siihen, millainen mikrobisto pinnoille muodostuu. Jatkossa voidaan kehittää entistä hygieenisempiä tai jopa niin sanotusti probioottisia puumateriaaleja ja pintakäsittelyjä, kertoo puumateriaalitieteen apulaisprofessori Tuula Jyske.
Alkuperäinen artikkeli:
Elina Kettunen, Julia Ahlblad, Mika Kurkilahti, Pekka Varmanen, Kirsi Savijoki, Tuula Jyske, From antimicrobial activity to microbial ecology: Untreated and treated wood surfaces shape bacterial survival and community diversity in indoor environments, Journal of Hazardous Materials Advances, Volume 22, 2026, 101090, ISSN 2772-4166, https://doi.org/10.1016/j.hazadv.2026.101090
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula Jyske
apulaisprofessori
tuula.jyske@helsinki.fi
0504611944
Elina Kettunen
väitöskirjatutkija
elina.h.kettunen@helsinki.fi
0504705820
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiHenriikka HeikinheimoViestinnän asiantuntijaViikin kampus, Helsingin yliopisto
Puh:0503263085henriikka.heikinheimo@helsinki.fiHelsingin yliopisto on kansainvälinen tiedeyhteisö, johon kuuluu yli 40 000 opiskelijaa ja työntekijää. Teemme tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi. Vahvuutemme ovat tulevaisuuden teknologiat, kestävä planeetta, yksilöllinen terveys sekä oppivat ja muuntuvat yhteiskunnat. Helsingin yliopisto kuuluu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston Porthania peruskorjataan13.4.2026 09:31:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopistokiinteistöt Oy on tehnyt investointipäätöksen Porthania-rakennuksen laajasta peruskorjauksesta.
Rikosten määrässä ei suurta muutosta10.4.2026 11:46:13 EEST | Tiedote
Rikosten määrä pysyi pääosin ennallaan vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna: Seksuaalirikokset lisääntyivät, mutta petosrikosten kasvu taittui. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta julkaisusta.
Varhaisempi ADHD-diagnoosi on yhteydessä parempaan koulutukseen9.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Aikaisin saatu ADHD-diagnoosi on yhteydessä parempaan koulumenestykseen ja vähäisempään koulupudokkuuteen, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus.
Psykedeelien vaikutukset ovat kytköksissä käyttäjän mielenmaisemaan ja käyttöympäristöön8.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Käyttäjät ovat tutkimuksen mukaan tietoisia eri klassisten psykedeelien vaikutuksista ja niiden merkityksistä, ja he pyrkivät vaikuttamaan näihin tekijöihin omilla toimillaan.
Ihmisen suhtautuminen petoihin määrittelee yhteiselon mahdollisuuksia1.4.2026 12:33:26 EEST | Tiedote
Hyeenat ja karja saattoivat elää samoilla alueilla, jos ihminen suhtautui petoihin sallivasti, paljasti Keniassa tehty tutkimus
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme