Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkopäätöksen toimeenpano toteutetaan palveluiden jatkuvuus turvaten
5.3.2026 14:52:18 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston joulukuussa tekemän sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkopäätöksen toimeenpano ja päätöksen mukaiset muutokset etenevät ja näkyvät vaiheittain pääosin tämän vuoden aikana. Keski-Suomen hyvinvointialue kertoo palveluihin liittyvistä muutoksista tarkemmin asiakkaille ennen kuin muutokset tulevat voimaan. Asiakkaiden ei tarvitse itse tehdä mitään toimenpiteitä.
Palveluiden ja hoidon jatkuvuus turvataan
Keski-Suomen hyvinvointialue kantaa palveluiden järjestämisvastuun ja järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut keskisuomalaisille kaikissa tilanteissa. Palveluverkon muutos on ennen kaikkea palvelujen toimintamallin muutos, mikä tukee palvelujen kehittämistä ja sitä, että lähipalvelut, digipalvelut ja liikkuvat palvelut toimivat yhdessä keskisuomalaisia palvelevana kokonaisuutena.
–Olemme valmistelleet palveluverkkopäätöksen mukaisia toimenpiteitä alkuvuoden aikana. On hyvä, että voimme panna muutokset nyt täytäntöön. Olemme asettaneet muutokselle tälle vuodelle 13 miljoonaa euron taloustavoitteen. Jos emme saavuta tavoitetta täysimääräisenä, meidän olisi löydettävä vastaavat talousvaikutukset muusta toiminnasta, jotta pysymme tämän vuoden talousarviossa. Tämän mittakaavan säästöjä on erittäin vaikea, jopa mahdoton löytää muusta toiminnasta tässä aikataulussa. Tähän on myös arviointiryhmä kiinnittänyt huomioita, kertoo vt. hyvinvointialuejohtaja Kati Kallimo.
Palveluverkkopäätöksen toimeenpano toteutetaan palvelut jatkuen
Huhtasuon, Tikkakosken ja Korpilahden sosiaali- ja terveysasemien toiminta päättyy osana palveluverkon muutoksia, ja palvelut järjestetään jatkossa muilla tavoin. Tikkakosken ja Korpilahden terveysasemilla toiminta päättyy 31.5. Huhtasuon sosiaali- ja terveysasema toiminta päättyy myöhemmin syksyn aikana ja sen aikataulu täsmentyy kevään aikana. Muutoksen jälkeen korpilahtelaiset asiakkaat asioivat Muuramessa sosiaali- ja terveysasemalla ja Jämsässä sosiaali- ja terveyskeskuksessa, tikkakoskelaiset Palokassa sosiaali- ja terveysasemalla ja huhtasuolaiset Kyllön ja Palokan sosiaali- ja terveysasemilla. Asiakas voi myös valita itselleen sopivimman sosiaali- ja terveysaseman muista hyvinvointialueen toimipisteistä. Suunterveydenhuollon palvelut ja neuvolapalvelut palvelevat jatkossakin Tikkakoskella ja Korpilahdella. Huhtasuon neuvolalle etsitään uusia tiloja. Muutokset eivät vaadi asiakkailta toimenpiteitä. Kun asiakas ottaa yhteyttä palveluun ja varaa ajan esimerkiksi puhelimitse, puhelussa varmistetaan, että asiakas ohjautuu oikeaan palvelupaikkaan.
-Huolehdimme siitä, että siirtymä sujuu joustavasti ja asiakkaat saavat tarvitsemansa palvelut. Kaikille keskisuomalaisille tarjotaan palvelut lähimmältä tai asiakkaalle itselleen sopivimmalta sosiaali- ja terveysasemalta tai palvelupisteeltä hoidon jatkuvuus turvaten. Digitaaliset palvelut tukevat asiointia ja täydentävät palveluja. Muutosten jälkeen palvelemme keskisuomalaisia edelleen 24 sosiaali- ja terveysasemalla tai palvelupisteellä eri puolilla maakuntaa, korostaa Kallimo.
Kuorevedellä, Pihtiputaalla ja Konnevedellä sijaitsevat sosiaali- ja terveysasemat muuttuvat huhtikuussa sosiaali- ja terveyspalvelupisteiksi, ja palvelut järjestetään jatkossa uuden toimintamallin mukaisesti. Kannonkoskella sijaitsevan sosiaali- ja terveyspalvelupisteen toiminta jatkuu paloaseman tiloissa huhtikuussa. Palvelupiste Kivijärvellä jatkaa nykyisissä tiloissa toistaiseksi. Kyyjärvellä toiminta jatkuu palvelupisteenä tutuissa tiloissa. Toivakassa ja Kinnulassa toimintamallin muutos palvelupisteeksi tapahtuu 1.1.2027.
Sosiaali- ja terveyspalvelupisteessä tarjotaan muun muassa eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten vastaanottoja sekä laboratorionäytteenottoa.
Multian ja Luhangan sosiaali- ja terveyspalvelupisteiden toiminta päättyy huhtikuusta alkaen, ja palvelut järjestetään jatkossa multialaisille Keuruulla ja luhankalaisille Joutsassa tai asiakkaalle itselleen sopivimmalta sosiaali- ja terveysasemalta.
Alueellisessa osastotoiminnassa hoitoa järjestetään isommissa yksiköissä, jotta laadukas ja osaava hoito turvataan. Joutsasta ja Pihtiputaalta osastotoiminta siirtyvät muihin toimipisteisiin huhtikuussa, Karstulasta ja Keuruulta osastotoiminta toukokuussa. Keski-Suomen hyvinvointialue huolehtii siitä, että asiakkaat saavat tarvitsemansa hoidon sujuvasti myös muutoksen jälkeen.
Suun terveydenhuollon palveluja kootaan nykyistä suurempiin ja toiminnallisesti vahvempiin yksiköihin nykyisten pienten toimipisteiden sijaan. Kannonkosken, Kinnulan, Konneveden, Kuoreveden, Multian ja Pihtiputaan toimipisteiden palvelut järjestetään jatkossa muista toimipisteistä huhtikuusta alkaen. Suun terveydenhuollon palveluja on muutosten jälkeen saatavilla 26 toimipisteessä ympäri Keski-Suomea. Lisäksi käytössä on liikkuvia hammashoitoyksiköitä, joissa voidaan tehdä suun tarkastuksia, tutkimuksia ja hoitoja. Neuvontaa ja ohjausta tarjotaan myös digitaalisesti videovastaanotolla ja chatissa.
Keski-Suomessa lapsimäärä on monilla alueilla pieni, ja väestöennusteen mukaan 0–6-vuotiaiden määrä vähenee pohjoisessa Keski-Suomessa yli 20 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Jotta Keski-Suomen hyvinvointialue voi turvata laadukkaat ja saavutettavat neuvolapalvelut myös jatkossa, niitä tarjotaan osin sosiaali- ja terveysasemien yhteydessä laajempien aukioloaikojen ja palvelujen äärellä sekä osin erillisinä palvelupäivinä esimerkiksi kouluterveydenhuollon tai muiden yhteiskäyttötilojen tiloissa. Kuorevedeltä neuvolan asiakkaat ohjataan Jämsään kuten jo aikaisemminkin, Multialla olevan neuvolan asiakkaat asioivat Keuruulla ja Laukaan Vihtavuoresta asiakkaat siirtyvät syksyllä Laukaan Leppävedelle. Kivijärvellä sijaitseva neuvola palvelee loppukesästä Tainionmäen koulun tiloissa. Jyväskylässä Huhtasuon ja kaupungin keskustan alueen neuvoloille etsitään uusia, yhteisiä tiloja. Konnevedellä palveluja järjestetään erillisinä palvelupäivinä ja muina aikoina asiakkaat ohjataan asioimaan Äänekoskelle. Neuvolapalveluja tarjotaan jatkossakin laajasti, 28 äitiys- ja lastenneuvolassa tai toimipisteessä Keski-Suomen alueella.
Ikääntyneiden palveluissa vahvistetaan kevyempiä palveluja ja yhteisöllistä asumista. Länkipohjan palvelutalon toiminta päättyy toukokuussa ja Kivijärvellä sijaitsevan Hopearannan kesäkuussa. Luhangassa Tuuliharjun ja Laukaassa Sylvin toiminta päättyy heinäkuussa. Jyväskylässä Harjuhovin palveluasumisen toimintamalli muuttuu yhteisöllisen asumisen yksiköksi heinäkuussa. Keski-Suomen hyvinvointialue huolehtii siitä, että asukkaiden palvelut ja asumisjärjestelyt jatkuvat turvallisesti ja asukkaiden yksilölliset tarpeet huomioiden. Palveluiden asukkaiden ja heidän läheistensä kanssa on käyty ja käydään edelleen yhteistä keskustelua tulevista muutoksista. Jokaiselle asiakkaalle löydetään uudet kodit yhdessä keskustellen.
– Keski-Suomen hyvinvointialueen tärkein tehtävä on varmistaa, että jokainen keskisuomalainen saa tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut turvallisesti, laadukkaasti ja vaikuttavasti. Palveluiden muoto ja sijainti voivat muuttua, mutta palvelua ja apua saa aina kun sitä tarvitsee, muistuttaa Kallimo.
Keski-Suomen hyvinvointialue käy henkilöstön, asukkaiden, kuntien ja eri sidosryhmien kanssa keskustelua tulevista muutoksista. Keski-Suomen hyvinvointialue järjestää asukkaille muun muassa työpajoja, joissa sosiaali- ja terveysasemien muuttumista palvelupisteiksi kehitetään yhdessä. Muutos rakennetaan asukkaiden kokemuksia ja ideoita kuunnellen, jotta palvelut vastaavat mahdollisimman hyvin alueen tarpeita.
Toimeenpanopäätöksen lisäksi selvitetään Jyväskylässä Huhtasuo-Seppälä-Tourula alueen sosiaali- ja terveyspalvelupisteen tarpeellisuutta jatkossa, turvataan hoidon jatkuvuus oma hoitaja-lääkärimallin laajentamisella sekä arvioidaan kunnittain ikääntyneiden hoivan ratkaisuja.
Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuuston viime joulukuussa tekemästä sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkopäätöksestä tehtiin 12 aluevalitusta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Keski-Suomen hyvinvointialue ei nähnyt perusteita aluevalituksissa ja antoi asiaa koskevat lausunnot hallinto-oikeudelle. Keski-Suomen hyvinvointialue esitti että, aluevalitukset on hylättävä ja ettei palveluverkkopäätöksen täytäntöönpanoa tule kieltää tehtyjen aluevalitusten vuoksi. Palveluverkkomuutokset odottivat Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöstä täytäntöönpanoluvasta. Hallinto-oikeus antoi välipäätöksensä 26.2., että palveluverkon täytäntöönpanon kieltämiselle ei ole ilmentynyt aihetta.
Lue lisää:
- Palveluverkko, vaihe 2, sosiaali- ja terveyspalvelut, Aluevaltuuston päätös 9.12.2025
- Tiedote 3.3.2026, Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkopäätöksen mukaiset ensimmäiset muutokset huhtikuussa
Tiedote 27.2.2026, Hallinto-oikeus ei kieltänyt palveluverkkopäätöksen täytäntöönpanoa - Tiedote 5.2.2026 Keski-Suomen hyvinvointialue antaa lausunnot tulleisiin aluevalituksiin eikä näe niissä perusteita
- Tiedote 23.1.2026 Keski-Suomen hyvinvointialue valmistautuu antamaan lausunnot hallinto-oikeudelle tulleisiin valituksiin
- Tiedote 18.12.2025: Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluverkkomuutoksia valmistellaan suunnitellusti ja vaiheittain
- Tiedote 9.12.2025: Aluevaltuusto hyväksyi talousarvion sekä palvelustrategian ja palveluverkkosuunnitelman
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kati Kallimovt. hyvinvointialuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Anu PihlSrategisen johtamisen ja järjestämisen vastuualuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Titta Frantsilavastuualuejohtaja, terveydenhuollon palvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Tuija KoivistoVastuualuejohtaja, ikääntyneiden ja vammaisten palvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Päivi Kalilainenvastuualuejohtaja, lasten, nuorten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalvelut ja aikuisten sosiaalipalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Sanna-Riikka KoponenViestintäpäällikköViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen. Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut asukkaillemme luotettavasti kaikissa tilanteissa.
Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta paranee. Rakennamme Keski-Suomen vetovoimaa ja hyvää arkea yhdessä muiden alueen toimijoiden kanssa. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue, YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote13.4.2026 20:43:51 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 13.4.2026 Maastopalo Keskisuuri, Kyyjärvi Vaasantie Kyyjärvellä syttyi maastopalo Vaasantien varrella tuntemattomasta syystä. Pelastuslaitos saapui paikalle nopeasti ja sai palon hallintaan. Maastoa kerkesi palaa vajaan 0,5 aarin verran. Pelastuslaitokselta kohteessa oli 2 yksikköä Kyyjärven paloasemalta. Palo ei päässyt leviämään läheisiin rakennuksiin eikä puustoon. Palossa paloi ainoastaan heinikkoa ja muuta aluskasvillisuutta. Maanomistaja sai alkusammutuksella estettyä esimerkillisesti palon leviämisen läheisiin rakennuksiin ja estettyä suuremmat vahingot.
Keski-Suomen hyvinvointialue lähettää erikoissairaanhoidon ajanvarauskirjeet ensisijaisesti sähköisesti Suomi.fi-viestillä13.4.2026 15:40:15 EEST | Tiedote
Viranomaispostin vastaanotto muuttuu ensisijaisesti digitaaliseksi. Kun asiakas tunnistautuu 14.4.2026 tai sen jälkeen ensimmäisen kerran Keski-Suomen hyvinvointialueen tai jonkin muun viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun, hänet ohjataan ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön.
Keski-Suomen ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet hakevat valituslupaa markkinaoikeuden päätökseen sosiaali- ja terveydenhuollon kuljetusten kilpailutukseen liittyen13.4.2026 14:08:29 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet hakevat korkeimmasta hallinto-oikeudesta valituslupaa markkinaoikeuden päätökselle, missä se määräsi hyvinvointialueet kilpailuttamaan uudelleen sosiaali- ja terveydenhuollon kuljetuspalveluiden hankinnan. Valitusaika päättyy tänään.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote13.4.2026 13:17:20 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 13.4.2026 Maastopalo Keskisuuri, Jyväskylä Heinosniementie Nuotiosta leviämään lähtenyt tuli sytytti kuivaa nurmikkoa palamaan. Palo levisi enintään 1000 neliön alalle. Palo ei päässyt leviämään rakennuksiin. Asianosaiset saivat estettyä laajemman leviämisen. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Pelastuslaitokselta kohteessa oli 4 pelastuksen yksikköä
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote13.4.2026 12:16:56 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 13.4.2026 Maastopalo Keskisuuri: Pihtipudas, Keiteleentie Maastopalo pääsi karkaamaan kulotuksen seurauksena. Palo levisi kävelyvauhtia kuivassa taimikossa. Pelastuslaitos sai palon nopeasti hallintaan. Onnettomuudessa ei tullut omaisuusvahinkoja eikä kukaan loukkaantunut. Maastoa kerkesi palaa noin 5 aarin verran. Pelastuslaitokselta kohteessa oli 4 yksikköä Pihtiputaalta ja Viitasaaren paloasemilta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme