SDP EDUSKUNTA

SDP:n Johan Kvarnström: Hallituksen ydinasepolitiikka on vastuutonta

5.3.2026 18:49:13 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) suhtautuu erittäin kriittisesti hallituksen esitykseen poistaa laissa oleva kielto ydinaseiden sijoittamisesta Suomen alueelle. Hän kuvaa asiaa surulliseksi luvuksi Suomen turvallisuuspoliittisessa historiassa. Tapaa, jolla prosessi on viety eteenpäin, hän pitää häpeällisenä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Ydinasekielto sisältyy tällä hetkellä Suomen ydinenergialakiin ja rikoslakiin. Jos nämä pykälät poistettaisiin, kyse olisi Kvarnströmin mukaan äärimmäisen vakavasta muutoksesta ja vaarallisesta suunnasta.

– Hallitus väittää, että tällä linjauksella kuljetaan pohjoismaiseen suuntaan, mutta tosiasiassa muissa Pohjoismaissa on rajoituksia, kun taas Suomi jäisi yhtäkkiä kokonaan ilman niitä. Suomen maantieteellinen sijainti nimenomaan puoltaa sitä, että tällaiset rajoitukset on kirjattu lakiin, Kvarnström sanoo ja muistuttaa, ettei ydinasekysymystä tarkasteltu tästä näkökulmasta Natoon liittymisen tai DCA-sopimuksen yhteydessä juuri siksi, että kielto oli kirjattu lakiin.

Asian suuren merkityksen vuoksi hän on pettynyt siihen, että hallitus rikkoo perinnettä parlamentaarisesta yhteistyöstä suurissa turvallisuus- ja ulkopoliittisissa kysymyksissä.

– Suomi kuuluu jo täysimääräisesti ydinasepelotteen piiriin. Tämä lisää jännitteitä aikana, jolloin niitä on jo liikaa. Jos Suomi haluaa muuttaa näitä rajoituksia, kyse olisi sellaisesta linjamuutoksesta, joka edellyttäisi laajaa yhteisymmärrystä ja yhteistä vastuunkantoa. Nyt turvallisuus ei vahvistu, vaan epävarmuus kasvaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan opposition edustajat: Sote jätettävä hankintalain kiristämisen ulkopuolelle17.4.2026 15:14:54 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli lausuntoaan talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintalain muuttamiseksi. Lausunnon käsittelyn yhteydessä valiokunnassa tehtiin SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden toimesta useita muutosehdotuksia hallituksen esitykseen uudesta hankintalaista. Niillä olisi turvattu sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen riittävyyttä ja toimivuutta hyvinvointialueiden vaikeassa tilanteessa. Opposition edustajien mukaan esitys sisältää merkittäviä riskejä palvelujen jatkuvuudelle, potilasturvallisuudelle ja hyvinvointialueiden vastuulle järjestää palvelut. Valiokunnassa tehdyt muutosesitykset kaatuivat äänin 9–6, 2 tyhjää.

SDP:n Riitta Kaarisalo: Koulutettujen maallikkoelvyttäjien toiminta hätätilanteissa turvattava - kirjallinen kysymys hallitukselle17.4.2026 15:00:35 EEST | Tiedote

Lupa- ja valvontaviraston 2.4.2026 julkistaman päätöksen seurauksena koulutettujen vapaaehtoisten sydäniskuriryhmien hälyttäminen äkillisten sydänpysähdysten yhteydessä on estetty Keski-Suomen hyvinvointialueella. Päätös on herättänyt vakavaa huolta paitsi Keski-Suomessa myös valtakunnallisesti, sillä kyse on linjauksesta, joka vaikuttaa suoraan siihen, miten vastaavaa vapaaehtoistoimintaa voidaan järjestää eri puolilla Suomea.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye