Yrittäjägallup: Verotuksen taso vähentää kasvuhaluja – Nato-jäsenyys lisää investointihaluja
7.3.2026 09:45:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Peräti 66 prosenttia pk-yrityksistä arvioi, että verotuksen taso vähentää niiden kasvuhaluja, selviää tuoreesta Yrittäjägallupista. Talouden näkymät (52 %) ja julkinen velka (44 %) seuraavat perässä. Myös presidentti Donald Trumpin politiikka (42 %) nähdään merkittävänä kasvua heikentävänä tekijänä. Nato-jäsenyys puolestaan kasvattaa investointihaluja.

Kireä verotus on suurin pk-yritysten kasvu- ja investointihalukkuutta heikentävä tekijä. Verotuksen negatiivinen vaikutus korostuu erityisesti pienissä työnantajayrityksissä.
”Verotus on omissa käsissämme. Myös seuraavan hallituksen pitää sopeuttaa taloutta pääasiassa leikkaamalla menoja eikä kiristämällä veroja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä toteaa.
”Erityisesti tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, jotka pidentävät työaikaa, tehostavat eläkejärjestelmää ja laskevat sivukuluja”, Pentikäinen lisää.
Trumpin politiikka tuntuu kaupan alalla
Toimialoista verotus painaa eniten kaupan ja rakentamisen yrityksiä. Kaupassa myös talouden näkymät ja Trumpin politiikka nousevat korkeiksi kasvua vähentäviksi tekijöiksi. Asiantuntijapalveluissa kasvua jarruttavia tekijöitä on vähiten.
”Nato-jäsenyys on yhä investointeja houkutteleva tekijä, mutta senkin myönteinen merkitys on hieman sulanut. Tästä on kiittäminen erityisesti presidentti Donald Trumpia, jonka arvaamaton politiikka hirvittää monia yrittäjiä”, Pentikäinen sanoo.
Vaikka talouden näkymät vähentävät kasvuhaluja, ne ovat samalla myös suurin kasvua lisäävä tekijä. Joka kuudes pk-yritys (16 %) arvioi, että talouden näkymät lisäävät kasvuintoa. Rahoitus (11 %) ja työvoiman saatavuus (9 %) seuraavat listalla.
Kaikkien listattujen tekijöiden saldoluvut ovat kuitenkin selvästi negatiivisia. Verotuksen tason saldoluku on ylivoimaisesti heikoin, -63. Saldoluvut lasketaan 'lisää kasvuhaluja' ja 'vähentää kasvuhaluja' vastanneiden osuuksien välisenä erotuksena.
Kasvuhalukkuuteen vaikuttavia tekijöitä kysyttiin Yrittäjägallupissa nyt ensimmäistä kertaa.
Investointihalukkuus: verotus jarruttaa myös investointeja
Myös investointihalukkuuden puolella verotuksen taso on suurin jarru. Pk-yrityksistä 65 prosenttia arvioi, että verotus vähentää investointihaluja. Talouden näkymät (60 %), työvoiman hinta (56 %) ja viranomaisten toiminta (53 %) seuraavat listalla.
Listatuista tekijöistä vain Nato-jäsenyys saa positiivisen saldoluvun (+18). Vielä elokuussa 2024 positiivisia saldolukuja saivat myös energian saatavuus, infrastruktuuri ja työvoiman laatu, mutta nyt niiden vaikutus on kääntynyt negatiiviseksi.
Ay-liikkeen toiminta ei ole enää aiempaan tapaan suurin investointijarru.
”Uudella työrauhasäätelyllä on tässä merkittävä rooli”, Pentikäinen arvioi.
Investointihalukkuuteen vaikuttavia tekijöitä on kysytty Yrittäjägallupissa useita kertoja myös aiemmin.
Gallupiin vastasi 1 185 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutustu tuloksiin lisää tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Suuret yritykset pidentäneet maksuaikoja – lainvastaiset käytännöt yleistyneet20.4.2026 08:31:00 EEST | Tiedote
Lähes kolmannes pk-yrityksistä ilmoittaa, että sopimuskumppanit ovat pidentäneet maksuaikoja. - Maan tapa on, että suuryritys yksipuolisesti ilmoittaa pienyrittäjän saavan rahansa myöhemmin. Pk-yritykset ovat ahtaalla ja hallituksen on osoitettava maksuehtolain valvontaan resursseja kehysriihessä, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Yrittäjien Pentikäinen: YEL-uudistuksessa hyvää ja huonoa19.4.2026 15:54:13 EEST | Tiedote
Pienituloisille yrittäjille on tulossa helpotuksia Yrittäjien eläkelain (YEL) uudistukseen kaavaillun ”valinnanvapausmallin” myötä, monille keski- ja suurituloisille on luvassa maksujen korotuksia. On hyvä, että osingot pidetään sivussa YEL-järjestelmästä. Esityksessä jää epäselväksi, mikä on yrittäjien moittimien eläkeyhtiöiden työtulolaskureiden rooli tulevaisuudessa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kirjoittaa blogissaan.
Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne koheni hieman – Lähi-itä sumentaa tulevaa18.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne kohentui hieman maalis-huhtikuussa, mutta näkymät tulevasta ovat heikentyneet, osoittaa tuore Yrittäjägallup. - Lähi-idän sota, Trumpin sekavat puheet, energian hinnan nousu ja korkopolitiikan epäselvyys vaikuttavat pk-yritysten näkymiin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sota vaikuttaa laajalti pk-yrityksiin17.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Lähi-idän kriisi vaikuttaa laajalti yrityksiin. Vaikutuksista raportoi 39 prosenttia pk-yrityksistä. – Kriisi iskee yrityksiin lujaa. Kustannukset nousevat, ja harva pystyy viemään niitä täysin hintoihin. Epävarmuus lisääntyy. Hallituksen pitää tuoda ammattidieselistä esitys eduskunnalle pikimmiten, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät kehysriiheen: Arkipyhät ja sairausajan palkanmaksu tarkasteluun – YEL-uudistuksen vahvistettava luottamusta11.4.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta kehysriihessä konkreettisia toimia: YEL-järjestelmän ongelmien korjaamista, maksuehtolain valvonnan käynnistämistä, hankintalain viemistä maaliin, yrittämisen ja työnteon verotuksen kiristämättä jättämistä, sairauspäivärahan omavastuun lyhentämistä ja työajan pidentämistä. ”Maan talous ja työllisyys edellyttävät päätöksiä, jotka vahvistavat kasvun ja työllistämisen edellytyksiä”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme