Työntekijä vahingoittui huoltaessaan pinkkasahaa – toimitusjohtaja, kunnossapitopäällikkö sekä työnjohtaja tuomittiin puutteista työpaikan työturvallisuudessa
11.3.2026 13:55:40 EET | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on 6.3.2026 antamassaan ratkaisussa tuominnut Varsinais-Suomessa sijaitsevan yrityksen tapahtumahetkellä toimineet toimitusjohtajan, kunnossapitopäällikön sekä työnjohtajan kunkin työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistuksiin. Lisäksi syytteessä oli tuotantopäällikkö, jonka syyte hylättiin.
Asia liittyi vuonna helmikuussa 2025 tapahtuneeseen työtapaturmaan, jossa työntekijä oli tekemässä huoltotoimia työpaikalla käytettyyn pinkkasahaan. Huoltotyön yhteydessä kone oli yllättäen tehnyt työliikkeen, jolloin työntekijä on vahingoittunut.
Työtapaturman johdosta tehdyllä työsuojelutarkastuksella havaittiin puutteita työpaikan työturvallisuudessa. Työpaikalla ei ollut selvitetty pinkkasahan vaaroja, arvioitu sen riskejä eikä laitteelle ollut käyttöohjetta. Lisäksi tarkastuksella havaittiin, että pinkkasahan turvakytkin oli ollut vikaantunut, eikä se kuulunut työpaikan kunnossapito-ohjelmaan.
Puutteet vaarojen arvioinnissa, puuttuva käyttöohje sekä vikaantunut turvakytkin olivat oikeudenkäynnissä riidattomia asioita, eli vastaajat eivät niitä kiistäneet, joten näiltä osin käräjäoikeus katsoi työpaikalla olleen työturvallisuuspuutteita. Erimielisyys oikeudenkäynnissä liittyi siihen, mikä viime kädessä oli aiheuttanut sen, että kone oli huoltotyötä tehtäessä tehnyt työliikkeen, ja oliko työntekijä ennen huoltotyötä painanut koneen turvapainiketta. Käräjäoikeus katsoi jääneen varmuudella selvittämättä, oliko turvapainiketta painettu ja olisiko sen painaminen estänyt tapaturman vai olisiko se voinut tapahtua siitä huolimatta. Tällä ei kuitenkaan rikoksen kannalta ollut merkitystä, koska työtapaturman syyllä tai ylipäätään sen tapahtumisella ei ole ratkaisevaa merkitystä, koska työturvallisuusmääräyksiä on joka tapauksessa rikottu. Pinkkasaha on ollut työturvallisuuslain vastainen, koska siitä on puuttunut ohjeet, eikä sille ole tehty vaarojen arviointia, eikä kunnossapito-ohjelmaa. Käräjäoikeus piti erityisesti ohjeiden puuttumista olennaisena, koska ilman niitä työpaikalla ei ollut tietoa laitteen riskeistä eikä vaarojen arviointia voitu tehdä asianmukaisesti. Myöskään työntekijöitä ei voitu opastaa tai perehdyttää työntekijää laitteen turvalliseen käyttöön.
Vastuun kohdentumisen osalta käräjäoikeus katsoi todistelun perusteella vahingoittuneen esimiehenä toimineen kunnossapitopäällikön tienneen, ettei pinkkasahaan ollut ohjeita, sen vaarojen arviointia ei ollut tehty eikä sille ollut laadittu kunnossapitosuunnitelmaa. Työnjohtajan, jonka alaiset käyttivät konetta, katsottiin olleen tietoinen puuttuvista ohjeista.
Toimitusjohtajan osalta käräjäoikeus katsoi, että yhtiössä oli työsuojeluorganisaatio. Käräjäoikeus kuitenkin totesi, että pelkästään se, että yhtiöön on luotu työsuojeluorganisaatio ei merkitse, että yhtiön johto olisi huolehtinut työturvallisuudesta. Yhtiön johdon vastuulla on valvoa, että luotu työsuojeluorganisaatio myös toimii asianmukaisesti. Ottaen huomioon vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa havaitut puutteet sekä aikaisemmilla työsuojelutarkastuksilla tehdyt havainnot, joiden käräjäoikeus katsoi tulleen myös toimitusjohtajan tietoon, oikeus katsoi, ettei työsuojelutoiminta ollut moitteetonta. Toimitusjohtajan katsottiin jättäneen huolehtimatta työsuojelun edellytyksistä.
Tuotantopäällikkö oli palkattu 13.1.2025, ja hän aloitti tehtävässään 3.2.2025 eli vain päivää ennen työtapaturmaa. Ensimmäinen perehdytys järjestettiin hänelle vasta 13.2.2025. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että tuotantopäälliköllä ei ollut tosiasiallista mahdollisuutta tai edellytyksiä vaikuttaa yhtiön työturvallisuuteen millään tavoin, joten häneen kohdistettu syyte hylättiin.
Yhteisösakon osalta perusteet sakon tuomitsemiselle katsottiin olevan olemassa. Yhtiön johtoon kuuluvan katsottiin syyllistyneen rikokseen. Kun huomioitiin työtapaturman yhteydessä havaitut työturvallisuuslain vastaisuudet sekä aikaisemmilla työsuojelutarkastuksilla havaitut vastaavanlaiset puutteet, oli katsottava, että yhtiön toiminnassa ei ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta rikoksen ehkäisemiseksi.
Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosaston juristi Matti Suontausta muistuttaa, että pelkkä työsuojeluorganisaation olemassaolo ei riitä, vaan yhtiön ylimmän johdon on myös varmistuttava, että se toimii asianmukaisesti.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus, ratkaisunumero 1046 8991, 6.3.2026, ei lainvoimainen
Yhteyshenkilöt
Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosaston juristi Matti Suontausta, matti.suontausta@lvv.fi, puh. 029 5254220.
Tietoja julkaisijasta
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Yhteystietomme muuttuivat 1.1.2026
Olemme nyt Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosasto ja toimimme valtakunnallisena työsuojeluviranomaisena. Katso lisää Virastouudistus-sivulta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto
Keliber Technology Oy:n Rapasaaren kaivoksen toimintojen laajentamisen sekä vesienjohtamisen YVA-menettely käynnistyy16.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Keliber Technology Oy on toimittanut Lupa- ja valvontavirastolle ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelman) Rapasaaren kaivoksen toimintojen laajentamisesta sekä vesienjohtamisen muutoksesta. Arviointiohjelma on nyt nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 15.5.2026 asti.
Kanamäen broilerikasvattamon YVA-menettely käynnistyy15.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kanamäen broilerikasvattamon ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy ja siitä voi esittää mielipiteitä 15.5.2026 asti. Hankkeen esittelytilaisuus pidetään 23.4.2026 Sahalahden Kontulan juhlatalolla.
Asianajaja Antti Meriläiselle 5 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on 27.3.2026 määrännyt 5 000 euron seuraamusmaksun asianajaja Antti Meriläiselle.
Pohteelle huomautus sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmien puutteista14.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde) huomautuksen sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmien puutteista. Pohde ei ole huolehtinut, että sen käytössä olevat sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmät ovat asianmukaisia sekä toiminnan ja sen seurannan kannalta riittäviä.
Oulun Kotaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista perusteltu päätelmä10.4.2026 09:41:04 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut perustellun päätelmän Ilmatar Kotaselkä Oy:n Kotaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme