Oma Häme

Aluehallitus käsittelee uudelleen ateria- ja laitoshuoltopalveluiden hankintaa

12.3.2026 09:05:42 EET | Oma Häme | Uutinen

Jaa
Oma Hämeen logo ja suurennuslasi

Aluehallitus käsittelee maanantaina 16. maaliskuuta ateria- ja laitoshuoltopalveluiden hankintaa. Esityksenä on, että palveluntuottajaksi valitaan Palmia Oy, jonka tarjous on kokonaistaloudellisesti edullisin. Joulukuussa 2024 tehdystä hankinnasta tehdään nyt uusi päätös valitusprosessin päätyttyä. 

Markkinaoikeus kumosi marraskuussa 2025 hyvinvointialueen hankintapäätöksen, jolla oli valittu Fodbar Oy -ryhmittymä palveluntuottajaksi Hämeenlinnan ja Riihimäen alueille. Markkinaoikeus katsoi, ettei Palmia Oy:n tarjousta olisi saanut sulkea pois tarjousvertailusta poikkeuksellisen alhaisen hinnan perusteella, koska kyseistä menettelyä ei ollut kuvattu riittävän tarkasti tarjouspyyntöasiakirjoissa.

Oma Häme valitti markkinaoikeuden päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka päätti helmikuussa äänestyksen jälkeen, ettei se myönnä valituslupaa asiassa. 

Hankinnasta on tehty nyt markkinaoikeuden päätöksen mukainen uusi tarjousvertailu. Jos aluehallitus päättää valita palveluntuottajaksi Palmia Oy:n, sovitaan yhtiön kanssa erikseen, millä aikataululla palvelujen haltuunotto tapahtuu.

Fodbar on vastannut Hämeenlinnan ja Riihimäen alueiden ateria- ja laitoshuoltopalveluista väliaikaisella sopimusjärjestelyllä keväästä 2025 lähtien. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Hämeen neljännet henkilöstöpäivät tarjosivat tietoa, tunnetta ja toimintaa16.4.2026 08:38:22 EEST | Tiedote

Oma Hämeen henkilöstöpäivät järjestettiin jälleen Hämeenlinnan Verkatehtaalla. 13.-14. huhtikuuta järjestetty tapahtuma kokosi yhteen noin 1 300 hyvinvointialueen työntekijää eri puolilta Kanta-Hämettä. Henkilöstöpäivät ovat hyvinvointialueen vuosittainen henkilöstötapahtuma, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteistä suuntaa, jakaa osaamista ja lisätä työssä jaksamista. Kahden päivän toteutuksella pyritään varmistamaan, että mahdollisimman monella työntekijällä on mahdollisuus osallistua työn ja vuorojen puitteissa. Tapahtuman avannut aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) korosti puheessaan yhdessä onnistumista. – Työyhteisö, luottamus ja toisten tukeminen ovat keskeisiä työssä jaksamiselle. Kun voimme itse hyvin, pystymme kohtaamaan paremmin ne ihmiset, joita autamme päivittäin. Lepolan mukaan Oma Hämeessä on onnistuttu haastavassa toimintaympäristössä. – Olemme puurtajaorganisaatio. Olemme hoitaneet velvollisuutemme hyvin, vaikka toimintaympäristö on ollut vaikea. On tärkeää

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye