Sote-valiokunnan opposition edustajien kannanotto: Hallituspuolueet päättivät rikkoa lakia

13.3.2026 15:23:03 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään vanhuspalveluita koskevaa säästölakiesitystä ja päätti lakiehdotuksen etenemisestä. Lähes kaikki valiokunnan kuulemat valtiosääntöoikeuden asiantuntijat vaativat lausunnoissaan asian lähettämistä vielä perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden varmistamiseksi tai jopa ministeriöön uudelleen valmisteltavaksi.  Valiokunta sai lisäksi tarkan ja kiistattoman virka-arvion, jonka viesti oli yksiselitteinen: Asia on saatettava perustuslakivaliokuntaan perustuslaillisuuden arvioimiseksi.   

Oppositiopuolueet haluavat kiinnittää huomiota siihen, että hallituspuolueet veivät asian äänestykseen kannattaen sitä, ettei asiaa enää viedä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi, vaikka lähes kaikki asiantuntijoiden kannat puolsivat tätä, ja saatu virka-arvio oli täysin yksiselitteinen.

Asiasta jouduttiin äänestämään ja äänin 9–8 hallituspuolueet päättivät, että asiantuntijoiden kuuleminen lopetetaan ja asia käsittelyä jatketaan ilman uutta perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Hallituspuolueiden kansanedustajat Maaret Castrén, Oskari Valtola, Milla Lahdenperä, Henrik Vuornos, Pia Sillanpää, Anne Rintamäki, Jari Koskela, Henrik Wickström ja Päivi Räsänen vastustivat nimenhuutoäänestyksessä asian saattamista perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Oppositiopuolueiden kansanedustajat Aki Lindén, Krista Kiuru, Kim Berg, Ville Merinen, Hanna-Leena Mattila, Hilkka Kemppi, Bella Forsgrén ja Aino-Kaisa Pekonen kannattivat lausunnon pyytämistä perustuslakivaliokunnalta eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti. Eduskunnan työjärjestys on laintasoinen säännös, jonka 38 §:n 2 momentin mukaan ”Jos valiokunnassa valmistelevasti käsiteltävän lakiehdotuksen tai muun asian perustuslainmukaisuudesta tai suhteesta ihmisoikeussopimuksiin on epäselvyyttä, valiokunnan tulee pyytää asiasta lausunto perustuslakivaliokunnalta.”

Sote-valiokunnan opposition edustajat haluavat todeta, että on täysin käsittämätöntä ja ennenkuulumatonta, että tällä tavalla hallituspuolueet päättivät murtaa eduskunnan parlamentarismin keskeisimpiä periaatteita ja eduskunnan työjärjestystä, joka perustuu lakiin. Nähtäväksi jää, voidaanko näin toimia ilman seuraamuksia.

Liitteenä oppositiopuolueiden jättämä ehdotus ja siihen liittyvät perustelut. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:050 514 3196

Krista KiuruSosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja

Eduskunta-avustaja Petteri Nurmi puh. 050 339 4365, petteri.nurmi@eduskunta.fi

krista.kiuru@eduskunta.fi

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan opposition edustajat: Sote jätettävä hankintalain kiristämisen ulkopuolelle17.4.2026 15:14:54 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli lausuntoaan talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintalain muuttamiseksi. Lausunnon käsittelyn yhteydessä valiokunnassa tehtiin SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden toimesta useita muutosehdotuksia hallituksen esitykseen uudesta hankintalaista. Niillä olisi turvattu sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen riittävyyttä ja toimivuutta hyvinvointialueiden vaikeassa tilanteessa. Opposition edustajien mukaan esitys sisältää merkittäviä riskejä palvelujen jatkuvuudelle, potilasturvallisuudelle ja hyvinvointialueiden vastuulle järjestää palvelut. Valiokunnassa tehdyt muutosesitykset kaatuivat äänin 9–6, 2 tyhjää.

SDP:n Riitta Kaarisalo: Koulutettujen maallikkoelvyttäjien toiminta hätätilanteissa turvattava - kirjallinen kysymys hallitukselle17.4.2026 15:00:35 EEST | Tiedote

Lupa- ja valvontaviraston 2.4.2026 julkistaman päätöksen seurauksena koulutettujen vapaaehtoisten sydäniskuriryhmien hälyttäminen äkillisten sydänpysähdysten yhteydessä on estetty Keski-Suomen hyvinvointialueella. Päätös on herättänyt vakavaa huolta paitsi Keski-Suomessa myös valtakunnallisesti, sillä kyse on linjauksesta, joka vaikuttaa suoraan siihen, miten vastaavaa vapaaehtoistoimintaa voidaan järjestää eri puolilla Suomea.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye