SDP EDUSKUNTA

SDP:n Aki Lindén: Ministeri Rydmanin puheissa ja hallituksen teoissa ristiriita sote-rahoituksessa

14.3.2026 14:57:36 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Tuore sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman oli tänään Ykkösaamussa haastateltavana. Ministeri vältti selvästi voimakkaita kannanottoja ja toisti pääosin jo aikaisemmin esitettyjä linjauksia. Hän totesi muun muassa, että julkinen sektori on ensisijainen sosiaali- ja terveyspalveluissa ja yksityinen sektori täydentävä sekä että hyvinvointialueiden rahoituslaki vaatii korjauksia.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Näistä kannanotoista olen luonnollisesti samaa mieltä. Hallituksen käytännön ratkaisuissa edellä mainitut linjaukset eivät kuitenkaan ole näkyneet, sanoo kansanedustaja Aki Lindén.

Rydman on useasti toistanut, että hyvinvointialueille on annettu peräti neljä miljardia euroa lisää rahoitusta vuosien 2023–2026 aikana. Lindénin mukaan väite perustuu kahteen rahoituslaissa jo edellisellä eduskuntakaudella säädettyyn asiaan: hyvinvointialueiden alijäämät korvataan ja kustannustason muutokset huomioidaan rahoituksessa.

- Mainitusta neljästä miljardista 2,5 miljardia euroa on vuosien 2023 ja 2024 alijäämien korjausta. Loput noin 1,5 miljardia euroa johtuvat pääosin kustannustason muutoksista, kuten palkkojen, tarvikkeiden, ostopalvelujen ja kiinteistökulujen noususta, Lindén toteaa.

Samalla hallitus on kuitenkin leikannut hyvinvointialueiden rahoitusta 650 miljoonalla eurolla ja valmistellut lakiesityksen vielä 390 miljoonan euron lisäleikkauksista.

Ministeri Rydman nosti haastattelussa esille myös priorisointikeskustelun sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lindénin mukaan keskustelu ei ole uusi.

- Jo 1990-luvulla priorisointia käsiteltiin laajasti sekä Suomessa että kansainvälisesti. Julkinen valta priorisoi jo nyt asettamalla palveluja ja niiden rahoitusta tärkeysjärjestykseen. Tätä tehdään valtion budjetissa ja lainsäädännössä, Kelan ratkaisuissa sekä hyvinvointialueiden päätöksenteossa, Lindén sanoo.

Hänen mukaansa hoidon ja hoivan ammattilaiset toimivat jo nykyisin lakien ja ammattietiikan mukaisesti käytettävissä olevien resurssien puitteissa.

- Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, että hallitus on useilla ratkaisuillaan asettanut ensisijaiseksi vähemmän vaikuttavaa tai vähemmän kustannustehokasta hoitoa ohjaamalla rahoitusta yksityiselle sektorille ja leikkaamalla julkista rahoitusta esimerkiksi hoitotakuusta. Keskustelua priorisoinnista on silti syytä jatkaa, Lindén toteaa.

Ajankohtaisessa kiistassa vanhustenhuollossa käytettävästä teknologiasta ei Lindénin mukaan ole kyse siitä, kannatetaanko teknologian hyödyntämistä vai ei.

- Luonnollisesti teknologiaa tulee hyödyntää. Se ei kuitenkaan voi olla peruste vanhustenhuollon rahoituksen välittömälle leikkaamiselle, kuten hallitus nyt esittää, Lindén sanoo.

Toinen kiistan aihe liittyy hänen mukaansa valmisteltujen lakipykälien epäselvyyteen ja heikkoon tasoon esimerkiksi muistisairaiden valvontaan käytettävän teknologian osalta.

- Oikeusoppineiden mukaan tästä pitäisi säätää tarkemmin, jotta perusoikeudet toteutuisivat. Juuri tästä oli kyse eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 13.3.2026 käydyssä äänestyksessä, jossa hallituspuolueet ajoivat tiettävästi ministeri Rydmanin vaatimuksesta läpi päätöksen, että asiaa ei enää selvitetä perustuslakivaliokunnassa, Lindén sanoo.

Lindén pitää myös huolestuttavana ministeri Rydmanin linjausta jatkaa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen rahoituksen leikkauksia.

- Tiedossa on, että tämä niin sanottu kolmas sektori tuottaa palveluja, neuvontaa ja tukea edullisesti ja läheisessä vuorovaikutuksessa potilaiden ja kansalaisten kanssa. Järjestöjen toiminnassa korostuvat myös demokraattiset arvot ja kansalaisten osallistuminen. On syytä kysyä, miksi hallitus haluaa heikentää tätä toimintaa, Lindén sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan opposition edustajat: Sote jätettävä hankintalain kiristämisen ulkopuolelle17.4.2026 15:14:54 EEST | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli lausuntoaan talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintalain muuttamiseksi. Lausunnon käsittelyn yhteydessä valiokunnassa tehtiin SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden toimesta useita muutosehdotuksia hallituksen esitykseen uudesta hankintalaista. Niillä olisi turvattu sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen riittävyyttä ja toimivuutta hyvinvointialueiden vaikeassa tilanteessa. Opposition edustajien mukaan esitys sisältää merkittäviä riskejä palvelujen jatkuvuudelle, potilasturvallisuudelle ja hyvinvointialueiden vastuulle järjestää palvelut. Valiokunnassa tehdyt muutosesitykset kaatuivat äänin 9–6, 2 tyhjää.

SDP:n Riitta Kaarisalo: Koulutettujen maallikkoelvyttäjien toiminta hätätilanteissa turvattava - kirjallinen kysymys hallitukselle17.4.2026 15:00:35 EEST | Tiedote

Lupa- ja valvontaviraston 2.4.2026 julkistaman päätöksen seurauksena koulutettujen vapaaehtoisten sydäniskuriryhmien hälyttäminen äkillisten sydänpysähdysten yhteydessä on estetty Keski-Suomen hyvinvointialueella. Päätös on herättänyt vakavaa huolta paitsi Keski-Suomessa myös valtakunnallisesti, sillä kyse on linjauksesta, joka vaikuttaa suoraan siihen, miten vastaavaa vapaaehtoistoimintaa voidaan järjestää eri puolilla Suomea.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye