SDP:n ryhmäpuhe puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027
17.3.2026 14:18:02 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 17.3. 2026 keskustelussa selonteosta Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2027. Puhuja Jani Kokko.
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Arvoisa puhemies!
Turvallisuuspoliittinen tilanne meillä Euroopassa ja maailmalla ei ota helpottuakseen, päinvastoin. Vuonna 2014 Venäjä käynnisti sodan Ukrainaa vastaan, laajentaen sitä neljä vuotta sitten täysimittaiseksi, julmaksi hyökkäyssodaksi. Nyt tänään tilanne myös Lähi-Idässä on vaikea. Kun turvallisuus Euroopassa ja maailmalla horjuu, on arvokas hetki keskustella tänään siitä, miten Suomi antaa jälleen panostansa yhteisen turvallisuutemme puolesta, yhdessä kumppaniemme kanssa.
Turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos korostaa entisestään Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä. Nämä tehtävät ovat tärkeä osa sitä perusajatusta, jonka mukaan kaikki liittolaiset valmistautuvat tukemaan toisiaan pelotteen ja puolustuksen toteutuksessa koko liittokunnan alueella. Osoitamme näin paitsi keskinäistä solidaarisuutta, jaettua vastuunkantoa ja yhtenäisyyttä, niin myös erityisesti valmiutta ja vahvaa puolustuskykyä.
Kuten tämänkin selonteon käsittelyn yhteydessä voimme todeta, Suomi on vahvasti sitoutunut liittokuntamme yhteiseen toimintaan ja tavoitteisiin. Suomelle on tärkeää osoittaa konkreettisesti sitoutumista ja vastuunkantoa liittokunnan pelotteesta ja puolustuksesta 360 asteen ajattelutavan mukaisesti koko liittokunnan alueella.
Arvoisa puhemies!
Venäjän hyökkäyssota ja sen johdosta Euroopan turvallisuustilanteessa tapahtunut muutos on korostanut myös Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtävien merkitystä, ja läsnäoloa on lisätty juuri itäisen sivustan jäsenmaissa.
Suomen varsinainen osallistuminen käynnistyi vuonna 2024, jolloin Puolustusvoimat lähetti aluksen Naton miinantorjuntaosastoon Itämerelle sekä hävittäjäosaston Naton Air Shielding -tehtävään. Vuoden 2025 aikana Puolustusvoimat on osallistunut Naton ilmavalvonnan päivystystoimintaan Islannissa ja pysyvien merivoimaosastojen toimintaan Itämerellä, Pohjanmerellä ja Pohjois-Atlantilla. Kuluvan vuoden osalta Puolustusvoimat jatkaa osallistumista merivoimaosastojen toimintaan ja myös vuonna 2027 Puolustusvoimien on tarkoitus osallistua pysyvän laivasto-osaston sekä pysyvän miinantorjuntaosaston tehtäviin Naton merellisellä vastuualueella.
Kuten selonteossa todetaan, osallistuminen vuonna 2027 jatkaisi edeltävien vuosien osallistumista Naton pysyvien merivoimaosastojen toimintaan ja osoittaisi näin Suomen pitkäjänteisen sitoutumisen liittokunnan yhteisiin toimiin lähialueemme turvallisuusympäristön vahvistamiseksi sekä toisi esiin Suomen aloitteellista roolia Itämeren alueen turvallisuuden takaamisessa.
Yhteyshenkilöt
Jani KokkoKansanedustajaSosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Puh:09 432 3172jani.kokko@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kvarnström (SDP): Regeringens förslag är ett hårt slag mot vården och Västnyland14.4.2026 09:01:01 EEST | Pressmeddelande
-Vi socialdemokrater motsätter oss regeringens förslag om de nya nedskärningarna i vården, nedskärningar som skulle slå extra hårt mot Västra Nylands välfärdsområde, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström från Raseborg.
SDP:n Kvarnström: Hallituksen esitys on kova isku terveydenhoidolle ja Länsi-Uudellemaalle14.4.2026 09:01:01 EEST | Tiedote
– Me sosialidemokraatit vastustamme hallituksen esitystä uusista terveydenhuollon leikkauksista, jotka kohdistuisivat erityisen ankarasti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen, sanoo raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Kimmo Kiljunen: Demokratia voitti – onneksi olkoon Unkari!13.4.2026 15:43:28 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) pitää Unkarin juuri pidettyjen parlamenttivaalien tulosta merkittävänä voittona demokratialle.
SDP:n Joona Räsänen: Onko hallituksen tavoite velkaantumisen taittumisesta vielä voimassa?12.4.2026 10:40:23 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran keskeisin talouspoliittinen tavoite on ollut velkaantumisen taittaminen, mutta viime aikoina hallitus on vaiennut tavoitteen voimassaolosta kuin muuri. Ennen hallituksen kehysriiheä on saatava tietää, pitääkö hallitus viimeisestä tavoitteestaan kiinni, vai siirtääkö se alati pahenevan velkaantumisen seuraavan hallituksen vastuulle, kysyy kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.
Kansanedustaja Jani Kokko ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi11.4.2026 13:53:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko asettuu ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Kokko ilmoitti asiasta SDP:n Keski-Suomen piirikokouksessa Jämsässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


