VIhreiden Pitko: Saamelaisten osallistumista laiminlyöty Nato-prosesseissa
17.3.2026 14:45:00 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko muistutti Nato-selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Nato, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Pitko totesi saamelaisten oikeuksien jääneen riittämättömälle huomiolle päätöksenteossa.

Pitko totesi pitävänsä tärkeänä, että Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikasta käydään avointa ja laajaa parlamentaarista keskustelua. Nato-jäsenyys on Suomelle vielä suhteellisen uusi tilanne, ja siksi on tärkeää, että päätöksentekoa tukee avoin keskustelu niin eduskunnassa kuin laajemminkin yhteiskunnassa.
– Tilaa pitää olla myös kriittiselle ja analyyttiselle keskustelulle. Se vahvistaa kansalaisten luottamusta ja ylläpitää vahvaa maanpuolustustahtoa, Pitko huomautti.
Pitko muistutti, että Suomen liittyminen Nato-liittokunnan jäseneksi tapahtui suomalaisten laajalla tuella ja vankan enemmistön turvin. Samoin puolustusyhteistyön vahvistaminen Yhdysvaltojen kanssa DCA-sopimuksen turvin tapahtui melko yksimielisesti.
– Mutta kun puhumme arktisesta alueesta, tulisi mukana olla myös alkuperäiskansa saamelaiset, Pitko totesi.
Pitkon mukaan arktisella alueella tapahtuvalla harjoittelulla ja varautumisella on suuria vaikutuksia saamelaiskulttuuriin, perinteisiin elinkeinoihin ja saamelaisten oikeuksien toteutumiseen Suomessa.
– Saamelaisten osallistumista NATO- ja DCA-prosesseissa on kuitenkin laiminlyöty. Tästä kertovat saamelaisten totuus- ja sovintokomission johtopäätökset, jotka viime joulukuussa pääministerille luovutettiin, Pitko muistutti.
Pitko myös huomautti, että monista erityisesti DCA-sopimuksen yksityiskohdista saamelaiset saivat kuulla median kautta, eikä Saamelaiskäräjiä konsultoitu saamelaisaluetta koskevista järjestelyistä kuten Ivalon kasarmialueiden kuulumisesta DCA-sopimuksen piiriin.
– Neuvotteluvelvollisuuden laiminlyöminen Saamelaiskäräjien kanssa oli vastoin saamelaiskäräjälakia, alkuperäiskansan perusoikeuksia ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Saamelaiskäräjien ainoa mahdollisuus osallistua oli oma-aloitteisen ulkoasianvaliokunnalle jätetyn lausunnon muodossa, todellista neuvottelemista ei ollut, Pitko kertoi.
Pitko totesi, että totuus- ja sovintokomission toimenpidesuosituksissa esitetään, että valtion tulee laatia yhteistyössä Saamelaiskäräjien kanssa selkeät ohjeet siitä, miten saamelaisten oikeudet tulee ottaa huomioon puolustuspolitiikkaan liittyvien päätösten ja toimenpiteiden yhteydessä.
– Erityisesti Lapissa tapahtuvan harjoitustoiminnan ja puolustusyhteistyön lisääntyessä neuvotteluvelvoitteen oikea-aikaisen toteuttamisen merkitys vain korostuu tulevaisuudessa, Pitko huomautti.
Yhteyshenkilöt
Jenni PitkoVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3168jenni.pitko@eduskunta.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tynkkynen: Unkarin vaalitulos osoittaa, että harvainvallan harharetkiltä on mahdollista palata demokratian polulle13.4.2026 08:47:07 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen iloitsee demokraattisten voimien voitosta Unkarin vaaleissa. Euroopan pitää tukea Unkaria, kun se nyt alkaa jälleenrakentaa demokratiaa Orbánin valtavuosien jälkeen.
Vihreiden Inka Hopsu vaatii ulkomaalaislainsäädäntöön tehtyjen lukuisten muutosten kokonaisarviota9.4.2026 17:17:25 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu arvostelee hallitusta siitä, että ulkomaalaislakiin on tehty kuluvalla hallituskaudella useita muutoksia ilman kokonaisarviota niiden yhteisvaikutuksista. Hopsu osoittaa tukensa yhdenvertaisuusvaltuutetun eduskuntakertomuksessa esitetyille suosituksille.
Hyrkkö kommentoi 8 miljardin veroraporttia: ”Näivettämällä ei Suomea nosteta”9.4.2026 13:14:17 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr) kommentoi torstaina julkaistua Uuden talousajattelun keskus UTAK:n velkajarruraporttia, joka ehdottaa jopa 8 miljardin veronkorotuksia vaihtoehtona leikkauksille. Hyrkkö pitää yksioikoista leikkauspolitiikkaa kyseenalaistavaa keskustelunavausta tervetulleena ja väläyttää miljardiluokan verouudistusta.
Kansanedustaja Jenni Pitko tyrmää hallituksen ministereiden ilmastopuheet: “Hallituksen ilmastopolitiikka on vuosisadan sumutus”8.4.2026 15:03:50 EEST | Tiedote
Ympäristöministeriön tekemä ilmastolain välitarkastelu on valmistunut. Tarkastelun mukaan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisää toimia. Hallituksen suunnalta kommentointi on keskittynyt toteamaan, että lisätoimia ei tehdä ja myös arvostelemaan koko tarkastelua. Kansanedustaja ja vihreiden varapuheenjohtaja Jenni Pitko pitää hallituksen vastuunpakoilua täysin vastuuttomana.
Vihreiden Tiina Elo vastaa Essayahille: Fossiiliriippuvuus vaarantaa ruokaturvan, ja juuri siksi maataloustukia on uudistettava8.4.2026 14:04:51 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo perää hallitukselta toimia maataloustukien uudistamiseksi ja kierrätyslannoitteiden käytön vauhdittamiseksi. Hänen mukaansa Suomen ruokaturvaa uhkaavat paitsi riippuvuus fossiilisista tuontilannoitteista, myös erityisesti ilmastokriisi sekä luontokato.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme