Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus

Etelä-Suomeen ennustetaan keskimääräistä kelirikkokevättä 2026

17.3.2026 15:59:14 EET | Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Teiden kelirikkokausi on alkanut tai on pian alkamassa Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä. Etelä-Suomessa kelirikosta odotetaan keskimääräistä tänä vuonna.

Metsätie, tien vieressä on varoituskolmio, jossa lukee "Kelirikko 4 km".

Kuluva talvi on ollut Kaakkois-Suomessa hyvin kylmä ja keskimääräistä vähälumisempi. Sulaminen käynnistyi vauhdilla maaliskuun alussa. Tätä edelsi parin kuukauden mittainen erittäin kylmä pakkasjakso. Ennen vuodenvaihdetta sää oli puolestaan hyvin sateinen, suurin osa sateista tuli vetenä ja tierungot jäivät poikkeuksellisen märiksi ennen jäätymistä.  Tästä syystä routa on päässyt tänä vuonna todella syvälle ja sen sulamiseen menee tänä keväänä normaalia pidempi aika.  
 
Vähäluminen talvi kuitenkin omalta osaltaan auttaa tilannetta, ja tuoreimpien ennusteiden valossa Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä on odotettavissa keskimääräinen kelirikkokevät. Tulevien viikkojen sää ja paikalliset olosuhteet vaikuttavat lopulta hyvin paljon siihen, kuinka vaikea kelirikosta lopulta tulee. 

Raskaat liikenteen kuljetukset kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan kelirikkokauden ulkopuolelle  

Pahimmissa paikoissa tielle joudutaan asettamaan painorajoitus tien vaurioitumisen ehkäisemiseksi, jotta kulkukelpoisuus voidaan turvata välttämättömiin kuljetuksiin. Toistaiseksi painorajoituksia ei Kaakkois-Suomessa vielä ole. Raskaan liikenteen puun ajoa tulisi kelirikon aikana välttää sorateillä ja teillä, joilla on vain ohut päällystekerros. Keväällä voidaan hyödyntää mahdollisia yöpakkasia tai vaihtoehtoisesti odottaa, kunnes pahin kelirikkoaika on ohitse.   

Kevään kelirikko on otollista aikaa myös päällysteiden reikiintymiselle. Teiden sulaessa ja varsinkin vesisateilla lämpötilan vaihdellessa pienen pakkasen ja plusasteiden välillä vaurioita on mahdollisuus syntyä lisää.  

Ilmoita liikennettä vaarantavista ongelmista 

Mikäli havaitset tiestöllä liikennettä vaarantavia ongelmia, ilmoita siitä suoraan tieliikennekeskuksen Tienkäyttäjän linjalle numeroon 0200 2100 (24/7). 

Liikenteen asiakaspalvelun Palauteväylän kautta voi jättää kysymyksiä, palautetta ja ilmoituksia tien kunnosta ympäri vuorokauden: Palauteväylä (palautevayla.fi)  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kunnossapitovastaava Henri Aaltonen, p. 0295 020 934, henri.aaltonen@elinvoimakeskus.fi

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa elinkeinoihin ja osaamiseen, maahanmuuttoon, maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen ja tienpitoon, ympäristöön ja vesivaroihin sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus toimii Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye