Suomen pelimuseossa on esillä pienoisnäyttely Rajakatse - Kolme vuosikymmentä liveroolipelejä 20.3.-2.8.2026
17.3.2026 16:47:38 EET | Vapriikki | Tiedote
Rajakatse on Suomessa pisimpään jatkunut liveroolipeli- eli larppikampanja, joka sai alkunsa vuonna 1995. Perustajajäsenten Petri Mäntylän, Juha Pereen ja Petri Pohjanmiehen alkuun saattama fantasiamaailma ammentaa inspiraationsa keskiajan Euroopasta. Rajakatseen pelien päätapahtumapaikkana on Hollolan Sairakkalaan rakennettu taverna Vanha Pipari.

90-luvulla fantasialarpit olivat suosittuja ja larppaaminen teki tuloaan yleiseen tietoisuuteen. Larppikampanjoita ilmaantui ympäri Suomea. Kilpailu pelaajista oli larpinjärjestäjien kesken välillä kovaakin. Muut 90-luvulla alkaneet larppikampanjat ovat päättyneet, mutta Rajakatseen pelit jatkuvat yhä.
– Rajakatse on ainutlaatuisen pitkään jatkunut, yli sata peliä käsittävä liveroolipeli, kertoo tutkija Outi Penninkangas Vapriikista.
Näyttelyn kokoamisen yhteydessä Rajakatse Fantasia ry:n työryhmä on tehnyt mittavan työn kootessaan pelaajien arkistoista pelin historiaa vuosikymmenten varrelta.
– Näyttelyssä on esillä harvinaista kuvamateriaalia aivan pelin alkuvaiheista lähtien, vinkkaa Penninkangas.
Näyttelyssä kävijät pääsevät tutustumaan Rajakatseen maailmaan valokuvien, esineiden ja hahmokuvausten kautta. Lisäksi kävijät voivat suunnitella Larpmaster-ohjelman avulla oman pelihahmonsa. Näyttelyn on koonnut Rajakatse Fantasia ry.
Avajaisilta perjantaina 20.3.
Tervetuloa pelimuseon pienoisnäyttelyn Rajakatse - Kolme vuosikymmentä liveroolipelejä avajaisiltaan 20.3. kello 17-19. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Vapriikki on avoinna perjantaina 20.3. kello 10-18. Avajaisvieraat voivat jatkaa tutustumista näyttelyyn ja Suomen pelimuseoon kello 19 saakka.
Ohjelma:
Kello 17 Tervehdyssanat
Rajakatse on Suomessa pisimpään jatkunut liveroolipeli eli larppi, joka sai alkunsa vuonna 1995 ja jota on pelattu yli sadan pelin verran. Rajakatse Fantasia ry:n pelaajat kertovat pelin pitkästä historiasta. Kokoustila Rauta, 2. krs
Kello 17.30–19 Tutustuminen näyttelyyn Suomen pelimuseon studiossa
Paikalla näyttelyn tekijöitä ja Rajakatseen pelaajia. Voit kokeilla oman pelihahmon luomista Larpmaster-ohjelmalla.
Lisätietoja:
Wille Ruotsalainen, Rajakatse Fantasia ry, wiruotsa@gmail.com, puh.050 498 9302
Outi Penninkangas, tutkija, Suomen pelimuseo, outi.penninkangas@tampere.fi, puh. 050 341 3262
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
Lasten futissunnuntai villitsee Vapriikissa20.4.2026 08:13:29 EEST | Tiedote
Museokeskus Vapriikissa virittäydytään sunnuntaina 26. huhtikuuta jalkapallohuumaan koko perheen voimin. Päivän aikana kävijät pääsevät testailemaan pallonkäsittelytaitojaan, pelaamaan jalkapallopelejä ja sukeltamaan MM-kisojen värikkääseen historiaan. Tapahtumapäivänä Vapriikin näyttelyihin pääsee koko päivän lastenlipun hinnalla, 8 eurolla.
Pirkanmaan arkeologisten tutkimusten esittelypäivä Vapriikissa lauantaina 18.4.202613.4.2026 09:22:34 EEST | Tiedote
Pirkanmaan maakuntamuseo järjestää lauantaina 18. huhtikuuta Vapriikissa seminaarin, jossa kuullaan tuoreimmista arkeologisista tutkimuksista eri puolilta Pirkanmaata, muun muassa Pälkäneen kallojen tutkimuksesta, Rauniokirkon kattamisesta, sekä Akaan vanhan hautausmaan vaiheista. Monipuolinen asiantuntijaohjelma tarjoaa ajankohtaisia näkökulmia muinaisjäännöksiin, keskiaikaisiin kohteisiin ja kulttuuriperinnön suojeluun.
Vapriikki heittäytyy jalkapallohuumaan9.4.2026 11:02:50 EEST | Tiedote
Kesällä 2026 katseet kääntyvät Kanadaan, Yhdysvaltoihin ja Meksikoon, kun miesten jalkapallon MM-kisat pelataan Pohjois-Amerikassa. Samalla Tampereella museokeskus Vapriikki tempautuu mukaan jalkapallohuuman ytimeen: uusi näyttely vie kävijät MM-kisojen legendaarisimpiin hetkiin ja tarinoihin.
Muinaispukupäivä ja uusi julkaisu Vapriikissa 14.3.9.3.2026 09:50:35 EET | Tiedote
Lauantaina 14.3. Vapriikissa pääsee ihastelemaan upeita muinaispukuja. Luvassa on esityksiä, käsitöiden kokeilupisteitä, musiikkia ja myyntipisteitä. Samana päivänä julkaistaan myös tuore teos, Muinaispuvuista silkkimyssyihin – Arkeologista tekstiilitutkimusta Pirkanmaalta. Kirjaa voi ostaa Vapriikin museokaupasta, ja se sisältää odotetut uuden Tampereen muinaispuvun teko-ohjeet.
En betydande upptäckt vid den vetenskapliga undersökningen av Karin Månsdotter19.2.2026 13:00:00 EET | Pressmeddelande
EMBARGO 19 februari 2026 kl. 13.00. Drottning Karin Månsdotters (1550–1612) grav undersöks för närvarande i Åbo domkyrka. Forskningen är en del av ett utställningsprojekt vid Vapriikki Museum Center. Med hjälp av moderna vetenskapliga metoder försöker man få ny kunskap om Karins och hennes familjs liv. Utställningen öppnar i 2028. Under den första forskningsveckan gjordes en viktig upptäckt: en guldring som Karin har burit. Upptäckten är historiskt betydelsefull, eftersom inga andra personliga föremål som tillhört Karin Månsdotter har bevarats till vår tid.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme