Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä Porin puhtaiden kaasupolttoaineiden ja CO2-vapaan kaukolämmön yhteistuotantolaitoksen YVA-selostuksesta
23.3.2026 13:54:01 EET | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Nordic Ren-Gas Oy:n suunnitteleman puhtaiden P2X-kaasupolttoaineiden ja CO2-vapaan kaukolämmön yhteistuotantolaitoksesta. Hanke sijoittuu Poriin Kirrinsannan teollisuusalueelle. Hankealueen laajuus on noin 11 hehtaaria.

Perusteltu päätelmä on hankkeessa yhteysviranomaisena toimineen Lupa- ja valvontaviraston näkemys tehtyjen arviointien riittävyydestä sekä hankkeen todennäköisesti merkittävistä ympäristövaikutuksista. Päätelmä on laadittu nähtävillä olleen arviointiselostuksen, siitä annettujen lausuntojen ja mielipiteiden sekä Lupa- ja valvontaviraston oman tarkastelun pohjalta.
Yhteistuotantolaitoksella merkittäviä ja kohtalaisen kielteisiä ympäristövaikutuksia
Perustellussa päätelmässään Lupa- ja valvontavirasto toteaa, että arviointiselostus täyttää YVA-laissa ja YVA-asetuksessa sille säädetyt sisältövaatimukset. Selostuksen perusteella on mahdollista tunnistaa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset.
Yhteysviranomainen katsoo, että hankkeen merkittävät vaikutukset kohdistuvat arviointiselostuksessa esitetyn Kokemäenjoen suiston Natura 2000 -alueen lisäksi myös eläimistöön. Lisäksi hankkeesta aiheutuu todennäköisesti kohtalaisen kielteisiä vaikutuksia maisemaan ja kulttuuriympäristöihin, ja toisin kuin arviointiselostuksessa on esitetty myös raskaan liikenteen aiheuttamat melu- ja turvallisuusvaikutukset ovat kohtalaisen kielteisiä.
Merkittävää haittaa Natura-alueen linnustoon
Suunniteltu puhtaiden kaasupolttoaineiden ja CO2-vapaan kaukolämmön yhteistuotantolaitos rajautuu suojeltuun Levonkurkun kosteikkoalueeseen, jolla elää useita luontodirektiivin liitteen IV lajeja. Kosteikkoalue on tiiviisti ekologisesti kytkeytynyt lähellä sijaitsevaan Kokemäenjoen suiston Natura-alueeseen. YVA-menettelyn yhteydessä tehdystä Natura-arvioinnista antamassaan lausunnossa Lupa- ja valvontavirasto on päätynyt samaan johtopäätökseen siitä, että merkittäviä haitallisia vaikutuksia kohdistuu useisiin Natura-alueen suojeluperusteena oleviin lintulajeihin. Laitoksen hulevesiä johdetaan Levonkurkun kosteikkoon, minkä vaikutukset ja vaikutusten seuranta jäävät osittain epäselväksi.
Tarkastelussa kaksi metaaniteholtaan eroavaa vaihtoehtoa
YVA-menettelyssä tarkasteltiin laitoksen metaanitehon osalta kahta vaihtoehtoa: VE1a (150 MW) ja VE1b (100 MW) sekä hankkeen toteuttamatta jättämistä. Laitoksessa tuotetaan enintään 45 000 t vetyä, 375 000 t happea ja 90 000 t metaania ja varastoidaan enintään 40 000 t vetyä, 20 000 t hiilidioksidia ja 800 t metaania vuodessa. Hanke liitetään Kaanaan alueen kaukolämpöverkkoon kahden kilometrin maanalaisella putkella, jonka yhteyteen rakennetaan puhdas- ja jätevesilinjat sekä hiilidioksidin siirtoputki. Hanke liitetään lähellä sijaitsevaan kaasuverkkoon 60 metrin yhdysputkella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lupa- ja valvontavirasto
Sanna Mäkeläinen, ylitarkastaja
sanna.makelainen@lvv.fi, puh. 0295 256 029
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.
Lupa- ja valvontavirasto
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto
Keliber Technology Oy:n Rapasaaren kaivoksen toimintojen laajentamisen sekä vesienjohtamisen YVA-menettely käynnistyy16.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Keliber Technology Oy on toimittanut Lupa- ja valvontavirastolle ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelman) Rapasaaren kaivoksen toimintojen laajentamisesta sekä vesienjohtamisen muutoksesta. Arviointiohjelma on nyt nähtävillä ja siitä voi esittää mielipiteitä 15.5.2026 asti.
Kanamäen broilerikasvattamon YVA-menettely käynnistyy15.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kanamäen broilerikasvattamon ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy ja siitä voi esittää mielipiteitä 15.5.2026 asti. Hankkeen esittelytilaisuus pidetään 23.4.2026 Sahalahden Kontulan juhlatalolla.
Asianajaja Antti Meriläiselle 5 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä14.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on 27.3.2026 määrännyt 5 000 euron seuraamusmaksun asianajaja Antti Meriläiselle.
Pohteelle huomautus sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmien puutteista14.4.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on antanut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle (Pohde) huomautuksen sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmien puutteista. Pohde ei ole huolehtinut, että sen käytössä olevat sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmät ovat asianmukaisia sekä toiminnan ja sen seurannan kannalta riittäviä.
Oulun Kotaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arvioinnista perusteltu päätelmä10.4.2026 09:41:04 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut perustellun päätelmän Ilmatar Kotaselkä Oy:n Kotaselän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme