SDP:n Marko Asell: Hallituksen leikkausten yhteisvaikutukset heikentävät kohtuuttomasti kehitysvammaisten arkea
25.3.2026 11:05:43 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Orpon hallituksen tekemät lukuisat leikkaukset sosiaaliturvaan ovat osuneet kehitysvammaisten ja tietysti muidenkin ihmisten, jotka saavat tukia, hyvinvointiin. Mitä useampia tukia, sitä enemmän leikkaukset ovat kasaantuneet samoihin ihmisiin ja perheisiin. Kansanedustaja Marko Asell (sd.) on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Asell kysyy, miten hallitus aikoo turvata kehitysvammaisten toimeentulon tilanteessa, missä hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan ovat kasautuneet kaikkein heikompiosaisiin kansalaisiin.

- Asumisyksikössä asuvan kehitysvammaisen kansaneläke ja takuueläke eivät nyt riitä välttämättä edes vuokran ja aterioiden maksamiseen. Esimerkiksi Pirhan alueella ateriat maksavat n. 550 € kk ja se ei ole edes Suomen kallein. Asumustukeen vaikuttaa alentavasti työtoiminnan työosuuraha ja eläkeläisen vammaistuki. Vuokran ja aterioiden jälkeen ihmiselle ei jää käytännössä yhtään rahaa muun elämän kustantamiseen, Asell kertoo.
Vammaisille henkilöille kuuluvat kaikki samat perus- ja ihmisoikeudet kuin muillekin ihmisille. YK:n vammaisyleissopimuksessa vahvistetaan muissa ihmisoikeussopimuksissa turvattuja oikeuksia ja asetetaan valtioille velvollisuus edistää, suojella ja taata kaikille vammaisille henkilöille täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti heidän ihmisoikeuksiensa ja perusvapauksiensa toteutuminen sekä edistää vammaisten henkilöiden synnynnäisen arvon kunnioittamista.
Yhteisvaikutukset voivat kasautua erityisesti niille, joilla on samanaikaisesti useita haavoittavuutta lisääviä tekijöitä. Vammaisten henkilöiden hyvinvointiin vaikuttavat useat toisiinsa kytkeytyvät tekijät, kuten toimintakyky, esteettömyys, taloudellinen asema ja mahdollisuus olla osallisina yhteiskunnassa yhdenvertaisina. On tärkeää huomioida, että vammaiset henkilöt eivät muodosta yhtenäistä ryhmää – heidän tarpeensa, voimavaransa ja elämäntilanteensa vaihtelevat suuresti.
- Jo aiemmin tehdyt sosiaaliturvaan kohdistuvat leikkaukset yhdessä tehtyjen asiakasmaksujen korotusten ja itselle maksettavaksi jäävien lääkekustannusten kasvun kanssa kohdistuvat pienituloisten, paljon palveluja käyttävien vammaisten henkilöiden toimeentuloon erityisen voimakkaasti. Kysynkin hallitukselta, miten se aikoo turvata kehitysvammaisten toimeentulon tilanteessa, missä hallituksen tekemät leikkaukset sosiaaliturvaan ovat kasautuneet kaikkein heikompiosaisiin kansalaisiin, Asell kertoo.
Yhteyshenkilöt
Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kvarnström (SDP): Regeringens förslag är ett hårt slag mot vården och Västnyland14.4.2026 09:01:01 EEST | Pressmeddelande
-Vi socialdemokrater motsätter oss regeringens förslag om de nya nedskärningarna i vården, nedskärningar som skulle slå extra hårt mot Västra Nylands välfärdsområde, säger riksdagsledamot Johan Kvarnström från Raseborg.
SDP:n Kvarnström: Hallituksen esitys on kova isku terveydenhoidolle ja Länsi-Uudellemaalle14.4.2026 09:01:01 EEST | Tiedote
– Me sosialidemokraatit vastustamme hallituksen esitystä uusista terveydenhuollon leikkauksista, jotka kohdistuisivat erityisen ankarasti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueeseen, sanoo raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström.
SDP:n Kimmo Kiljunen: Demokratia voitti – onneksi olkoon Unkari!13.4.2026 15:43:28 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) pitää Unkarin juuri pidettyjen parlamenttivaalien tulosta merkittävänä voittona demokratialle.
SDP:n Joona Räsänen: Onko hallituksen tavoite velkaantumisen taittumisesta vielä voimassa?12.4.2026 10:40:23 EEST | Tiedote
Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran keskeisin talouspoliittinen tavoite on ollut velkaantumisen taittaminen, mutta viime aikoina hallitus on vaiennut tavoitteen voimassaolosta kuin muuri. Ennen hallituksen kehysriiheä on saatava tietää, pitääkö hallitus viimeisestä tavoitteestaan kiinni, vai siirtääkö se alati pahenevan velkaantumisen seuraavan hallituksen vastuulle, kysyy kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.
Kansanedustaja Jani Kokko ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi11.4.2026 13:53:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko asettuu ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Kokko ilmoitti asiasta SDP:n Keski-Suomen piirikokouksessa Jämsässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme