SDP EDUSKUNTA

SDP:n Suhonen: Hallituksen rivit rakoilevat – suojaosa palautettava heti

25.3.2026 14:33:00 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Hallituspuolue RKP on myöntänyt virheen sosiaaliturvaa koskevissa ratkaisuissa, vaikka pääministeri Petteri Orpo on kiistänyt ongelmat. SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen katsoo tämän osoittavan hallituksen linjan horjuvan ja vaatii välittömiä korjausliikkeitä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

"On poikkeuksellista, että hallituksen sisältä myönnetään virhe näin keskeisessä uudistuksessa samaan aikaan kun pääministeri kiistää sen. Tämä kertoo, että hallituksen linja ei kestä," Suhonen toteaa.

Suhosen mukaan suojaosan poistaminen on heikentänyt työn kannustimia ja lisännyt riskiä, että lyhyiden keikkojen tai osa-aikatyön vastaanottaminen ei ole taloudellisesti järkevää.

"Suojaosa nimenomaan kannustaa työn vastaanottamiseen, koska pieniä tuloja ei leikata heti tuista pois. Sen poistaminen on lisännyt byrokratiaa ja tehnyt monen arjesta epävarmempaa," Suhonen sanoo.

Suhonen viittaa siihen, että myös hallituspuolueiden sisällä on herännyt huoli päätösten vaikutuksista.

"Kun hallituksen sisältä ja myös pääministeripuolue Kokoomuksen sisältä kuuluu viestejä korjaustarpeesta, on selvää, että paine muutokseen kasvaa," Suhonen toteaa.

"Suojaosan poistaminen oli selkeä virhe. Nyt tarvitaan tekoja, ei selittelyä – suojaosa on palautettava viipymättä," Suhonen linjaa.

Suhonen korostaa, että kyse on sekä oikeudenmukaisuudesta että taloudellisesta järkevyydestä.

"Työn tekemisen pitää aina kannattaa. Suojaosan palauttaminen on konkreettinen keino vahvistaa työn kannustimia ja tukea pienituloisten mahdollisuuksia parantaa omaa toimeentuloaan," Suhonen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Onko hallituksen tavoite velkaantumisen taittumisesta vielä voimassa?12.4.2026 10:40:23 EEST | Tiedote

Pääministeri Orpon ja valtiovarainministeri Purran keskeisin talouspoliittinen tavoite on ollut velkaantumisen taittaminen, mutta viime aikoina hallitus on vaiennut tavoitteen voimassaolosta kuin muuri. Ennen hallituksen kehysriiheä on saatava tietää, pitääkö hallitus viimeisestä tavoitteestaan kiinni, vai siirtääkö se alati pahenevan velkaantumisen seuraavan hallituksen vastuulle, kysyy kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen.

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi10.4.2026 16:34:10 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye