Tutkimus paljastaa sodan vaikuttaneen 1800-luvun tuhkarokon leviämisreitteihin
26.3.2026 10:18:11 EET | Turun yliopisto | Tiedote
Epidemioiden kulkuun vaikuttavat väestön määrän rinnalla liikkuminen, kauppareitit ja sodat, osoittaa Turun yliopistossa tehty tutkimus. Tuhkarokon esiintymistä 1700–1800-lukujen Suomessa selvittäneet tutkijat kehittivät tutkimuksen aikana uusia tilastomalleja historiallisen aineiston analysoimiseksi. Mallia voi käyttää myös muiden epidemia-aineistojen analyysiin.
Turun yliopiston erikoistutkija Tiia-Maria Pasanen, akatemiatutkija Jouni Helske ja erikoistutkija Tarmo Ketola tutkivat tuhkarokkokuolleisuutta esiteollisen ajan Suomessa, vuosina 1750–1850. Tuona aikana tapahtui myös suuria yhteiskunnallisia muutoksia: Suomi siirtyi 1809 Venäjän vaikutuspiiriin, pääkaupunki siirtyi Turusta Helsinkiin, kauppasuhteet ja -reitit muuttuivat ja ylipäätään ulkomaankauppa lisääntyi.
– Yhteiskunnan muuttuessa muuttuu myös tartuntatautien esiintyminen. Esimerkiksi vuonna 1809 käydyn Suomen sodan jälkeen tuhkarokon esiintymisalueet ja -voimakkuus muuttuivat sitä edeltävästä ajasta Suomen siirryttyä Ruotsin vaikutuspiiristä osaksi Venäjää, erikoistutkija Tiia-Maria Pasanen tutkimuksen lippulaiva INVESTistä kertoo.
Tutkijat analysoivat tautiepidemioita kirkonkirjoihin tallennettujen kuolinsyytietojen avulla.
– Vaikka Suomi siirtyi vuonna 1809 Venäjän vallan alle, kirjattiin kirkonkirjoihin kuolinsyyt entiseen tapaan myös uuden hallinnon alla. Tällainen hallinnollinen muuttumattomuus mahdollistaa eri aikakausien vertailun, erikoistutkija Tarmo Ketola Ihmisen monimuotoisuuden tutkimuksen huippuyksiköstä sanoo.
Pienestä väestömäärästä, modernin lääketieteen puuttumisesta ja erilaisista kirjanpito- ja tiedonsäilytyskäytänteistä johtuen aineiston tutkiminen vaatii tarkkuutta ja erityisiä analyysimenetelmiä. Lisäksi huomattava osa aineistosta myös puuttuu muun muassa tulipaloissa tuhoutuneiden kirkonkirjojen vuoksi.
Koska modernien aineistojen analysointiin kehitetyt tilastolliset mallit eivät sellaisenaan soveltuneet harvaan asutun maan seurakuntien pienten tapausmäärien aineistoon, tutkijat kehittivät uusia tilastollisia lähestymistapoja kuolleisuuden ajallisen ja paikallisen vaihtelun mallintamiseen.
Aineiston analyysissä pyrittiin löytämään ajanjaksoja, joissa samat osat maata olivat toistuvasti epidemian kourissa.
– Yhdistimme pitkittäisaineistojen analyysissä käytettyä piilo-Markovin mallia alueellisen riippuvuuden mallintamiseen. Tulosten perusteella vuosien 1750–1850 tuhkarokkoepidemiat voidaan kuvata viiden erilaisen, ajassa vaihtelevan maantieteellisen leviämismallin avulla, Pasanen ja akatemiatutkija Jouni Helske tutkimuksen lippulaiva INVESTistä kertovat.
Yksi mielenkiintoisimmista havainnoista oli, että muutama vuosi Suomen sodan jälkeen tapahtui selkeä muutos epidemioiden esiintyvyydessä: epidemiakaudet yleistyivät ja tuhkarokon maantieteellisissä esiintymisalueissa tapahtui muutoksia tuhkarokon yleistyessä joillakin alueilla ja harvinaistuessa toisilla.
– Ihmisestä ihmiseen välittyvät taudit tarvitsevat riittävästi alttiita yksilöitä, jotka ovat sopivan ikäisiä eivätkä ole vielä immuuneja taudille. Pienissä asukastiheyksissä ja -määrissä taudille alttiiden määrä on taudin pysyvyyden osalta rajallinen. Siksi pienten populaatioiden, kuten silloisen Suomen, tautien esiintymistä määrittävät hyvin voimakkaasti juurikin yhteydet ulkomaailmaan ja niiden muutokset, Ketola toteaa.
Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahasto, Emil Aaltosen säätiö ja Suomen Akatemia ja se on osa Pasasen Jyväskylän yliopistossa tekemää väitöskirjaa.
Tutkimus on julkaistu Journal of Applied Statistics -julkaisusarjassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni HelskeakatemiatutkijaTutkimuksen lippulaiva INVEST, Turun yliopisto
jouni.helske@utu.fiTarmo KetolaerikoistutkijaIhmisen monimuotoisuuden tutkimuksen huippuyksikkö, Turun yliopisto
tarmo.ketola@utu.fiTiia-Maria PasanenerikoistutkijaTutkimuksen lippulaiva INVEST, Turun yliopisto
tiia-maria.pasanen@utu.fiTurun yliopiston viestintä
viestinta@utu.fiwww.utu.fi/medialleLinkit
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun yliopisto
Turun yliopisto ja Åbo Akademi uudistavat strategisen kumppanuutensa16.4.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Turun yliopisto ja Åbo Akademi haluavat syventää pitkää yhteistyötään tutkimuksessa, opetuksessa ja vaikuttavuudessa.
Historialliset lehtiaineistot tarkentavat aikaisempia tietoja Suomen eliölajiston levinneisyydestä16.4.2026 09:24:52 EEST | Tiedote
Uudessa tutkimuksessa selvitettiin Suomen eliölajistossa tapahtuneita muutoksia 1800-luvulta 1900-luvulle. Digitoitujen sanomalehtiaineistojen avulla tutkijat saivat selville, että esimerkiksi hirvi, supikoira ja harmaahaikara ovat olleet Suomessa laajemmalle levinneitä kuin aiemmin on tiedetty. Turun yliopiston historioitsijoiden ja biodiversiteettitutkijoiden yhteistyönä syntynyt uusi tutkimus avaa mahdollisuuksia ymmärtää eliölajistossa tapahtuvia muutoksia.
Tutkimus: Monilla mikrobeilla on kyky hajottaa muovia15.4.2026 12:05:00 EEST | Tiedote
Tutkijat tunnistivat yli 600 000 mikrobiproteiinia, joilla on kyky hajottaa luonnollisia ja synteettisiä muoveja. Tulokset osoittavat, että mikrobien kyky hajottaa muovia on huomattavasti yleisempää kuin aiemmin on arvioitu.
Hyönteiskarkotteiden myrkky häiritsee kimalaisten suunnistuskykyä15.4.2026 09:01:49 EEST | Tiedote
Jo lyhyt altistuminen hyönteiskarkotteissa käytetylle myrkylle voi heikentää merkittävästi kimalaisten kykyä löytää takaisin pesälleen. Kimalaisten kyky suunnistaa takaisin pesälleen on koko yhdyskunnan elinehto.
Avustajakoira tulkitsee sanattomasti hoivaamansa ihmisen tarpeita14.4.2026 09:41:45 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus osoittaa, että avustajakoirat eivät vain auta ihmisiä käytännön tehtävissä, vaan osallistuvat aktiivisesti hoivaan, joka perustuu vahvaan luottamukseen ja ihmisen jatkuvaan lukemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme