Hannu Väisäsen Ohukaisia on riemukasta ja oivaltavaa lyhytproosaherkkua, josta ei saa tarpeekseen
30.3.2026 09:15:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Hannu Väisäsen taiturimainen lyhytproosa lentää, kääntyy ja riemastuttaa kuin täydellinen ohukainen.

Iätön tyttö istuu kuralammikossa murhetaudin kourissa. Kolmen tenorin bussimatka äityy täystuhoksi. Näpistelijän kiinniotto markkinoilla sytyttää mielettömän rakkauden. Mutta millainen dilemma on vihreän limonadin ja salmiakin nautintojen taustalla? Entä löytääkö ulosottomies mielenrauhan ja nyt-hetken?
Ohukaisissa rimpuillaan elon vaivoissa ja joudutaan musiikin vietäväksi. Sanataiteen mestari Hannu Väisänen katsoo tarinoissaan ihmisen suurta mielihyvää ja pientä tragediaa läheltä, värikylläisesti ja virkistävästi. Taidokas kerronta synnyttää improvisaation tunnun, josta ei saa tarpeekseen.
”Olen näissä tarinoissa omimmillani. Niissä näkyy kertomisen vimma”, sanoo Hannu Väisänen.
”Illalla voi tulla mieleen jokin aloituslause, josta yö ja alitajunta työstävät tarinan. Tai voi kuulla bussissa jotain, josta kertomus saa alkunsa, vaikkapa kolme oopperalaulajaa pohtimassa, kuinka kapellimestari täytyisi saada hengiltä.”
Taiteilija, kirjailija Hannu Väisänen (s. 1951 Oulussa) on maamme tunnetuimpia kuvataiteilijoita. Vuonna 2004 ilmestynyt esikoisromaani Vanikan palat aloitti omaelämäkerrallisen Antero-sarjan, jonka seuraava osa Toiset kengät voitti vuoden 2007 Finlandia-palkinnon.
Väisänen asuu Rouenissa Ranskassa, mutta vierailee Suomessa usein ja on tavattavissa haastatteluja varten.
Ohukaisia on arvosteluvapaa 16.4.2026. Kirja ilmestyy painettuna, e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukee Toni Kamula.
Haastattelupyynnöt ja pdf:t medialle: emma.koivula@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emma KoivulaMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Puh:0503103038emma.koivula@otava.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Joona Hellmanin ja J.S. Meresmaan Polte pohtii, pitääkö huippu-urheilijan elää kaapissa16.4.2026 15:14:45 EEST | Tiedote
Somen supertähden ja palkitun kirjailijan nuortenromaanissa jalkapallolupaus Joose kipuilee urheilumaailman homofobisten asenteiden kanssa. Voiko miesfutarilla olla poikaystävä, vai tarkoittaisiko elämä ulkona kaapista urheilu-uran loppua?
Reijo Mäen romaaneja on myyty jo yli kolme miljoonaa kappaletta – Uusi Vares ilmestyy taas toukokuussa16.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Reijo Mäki vie lukijansa jälleen Turun hämärille kujille ja iltaöihin. Uudessa Vares-romaanissa Sateenvarjomies yksityisetsivä Jussi Vares joutuu keskelle tapausta, jossa katoaminen, väkivalta ja vaietut salaisuudet kietoutuvat toisiinsa, ja jossa pienillä valinnoilla voi olla kohtalokkaita seurauksia.
Laura Airolan esikoisromaani Mola mola on herkkävaistoinen tarina perheestä, yhteisöstä ja lapsen lojaalista rakkaudesta vanhempiaan kohtaan15.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Laura Airolan omista lapsuudenmaisemista innoituksensa saanut Mola mola on herkkä kasvukertomus, mutta samalla riemukas aikakauden, paikan ja ihmisyyden kuva 1990-luvun Suomesta.
Valmiina tutustumaan kotimaamme kätkettyihin helmiin? Täältä tulee ReissuBroidit ja Suomen 7 ihmettä15.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Suosikkivaikuttajien vauhdikas reissukirja innostaa lapsia ja nuoria tutustumaan Suomen kiehtovimpiin matkakohteisiin. Luvassa on myös kiinnostavaa tietoa ja hauskoja tehtäviä, jotka kannustavat tutustumaan omaan lähiympäristöön.
Tinken Muista hetkesi on kirja kaikille, jotka rakastavat kerätä ihania muistoja14.4.2026 10:45:00 EEST | Tiedote
Suosittu tubettaja ohjeistaa, miten kuiteista, pääsylipuista ja vaikkapa tarroista saa koottua omannäköisen muistojen kirjan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

