ElinvoimakeskuksetElinvoimakeskukset

Jääpadot uhkaavat rakennuksia Kiiminkijoessa

26.3.2026 15:27:48 EET | Elinvoimakeskukset | Tiedote

Jaa

Jääpatojen aiheuttamat tulvat ovat uhanneet asuinrakennuksia useissa paikoissa Kiiminkijoen rannoilla. Jääpatoriski Oulun pohjoispuolella jatkuu loppuviikon aikana, koska lämmennyt sää nostaa Kiiminkijoen, Iijoen ja Kuivajoen vedenpintoja. Virtaamahuiput jäävät ennusteiden mukaan pääosin keskimääräistä pienemmiksi. Lapin elinvoimakeskus muistuttaa jokivarsien asukkaita omatoimisen varautumisen ja suojautumisen tärkeydestä. Ohjeet kiinteistön suojaamiseen tulvalta löytyvät tiedotteen lopusta.

Kone purkaa jääpatoa joella.
Jääpadon purkua Vesalan kylässä. Kuva: Tarmo Pyykkönen, Lapin elinvoimakeskus.

Kiiminkijoen nouseva vedenpinta on saanut jäitä liikkeelle tämän viikon aikana. Syntyneet jääpadot ovat uhanneet rakennuksia useissa kohteissa, kuten Vesalan kylän, Kurkelansaaren ja viimeisimpänä Ylikiimingin Nuijamiesten lavan kohdalla. Vesalan kylän kohdalle syntynyt jääpato purettiin koneella. Kiiminkijoen virtaama lähtee ennusteiden mukaan laskuun viikonlopun aikana. 

Iijoen ensimmäinen tulvahuippu on ennusteiden mukaan tulossa viikonlopun aikana ja se on jäämässä keskimääräistä pienemmäksi. Myös Kuivajoella tulvahuippu on tulossa viikonlopun aikana ja siitä on ennusteiden mukaan tulossa keskimääräinen. 

Tiedote on laadittu Lapin elinvoimakeskuksessa. Aluehallinnon uudistuksen myötä Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueen vesitaloustehtävät hoidetaan Lapin elinvoimakeskuksesta. 

Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi palvelussa:  

LestijokiKalajokiPyhäjoki, Siikajoki,  PattijokiOulujokiKiiminkijokiIijokiKuivajoki  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lapin elinvoimakeskus:

Vesitilanne:
vesitalousasiantuntija Riku Sanaksenaho, p. 050 396 0753, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Säännöstely:
vesitalousasiantuntija Mikko Hinkkanen, p. 0295 038 817, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Tulvantorjuntatoimenpiteet:
vesitalousasiantuntija Miikka Annunen, p. 0295 038 304, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Valtakunnallinen tulvakeskus:

Vesistömallin ennusteet: tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus, p. 040 861 7743, etunimi.sukunimi@syke.fi

Ryhmäpäällikkö Ari Koistinen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 287, etunimi.sukunimi@syke.fi

Linkit

Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset

Nya finansieringsmöjligheter för projekt inom försvarsbranschen – Genomförandet av Ett tryggt Finland -temat inleds 15 april 202613.4.2026 15:47:37 EEST | Pressmeddelande

Finansiering från livskraftscentralen riktas till offentliga aktörer för utveckling av trafikinfrastrukturen samt små och medelstora företag för projekt som främjar dubbla användningsområden. Målet är att stärka uppkomsten av innovationer inom försvarssektorn, produktionens tillväxt och företagens internationalisering samt den militära rörligheten och den nationella försörjningsberedskapen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye