Miltä äitiyspakkauksen ulkohaalari ja makuupussi näyttävät? Äänestä ja vaikuta
30.3.2026 09:00:00 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Kela on avannut äänestyksen, jossa asiakkaat pääsevät valitsemaan vuonna 2027 jakoon tulevan äitiyspakkauksen ulkohaalarin ja makuupussin kuosit.
Kela kehittää toimintaansa asiakkailta saadun palautteen perusteella. Myös äitiyspakkauksen suunnittelutyössä asiakaspalaute ja asiakkaiden osallistaminen on tärkeää. Ulkohaalarin ja makuupussin kuosiäänestys tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden vaikuttaa.
Kelan asiantuntijat ovat valinneet ensi vuonna jakoon tulevan äitiyspakkauksen ulkohaalarin ja makuupussin monipuolisten laatuun, turvallisuuteen ja toiminnallisuuteen liittyvien kriteerien pohjalta. Ulkohaalarin ja makuupussin kuosit valitaan yleisöäänestyksen perusteella. Vaihtoehtoina on kolme kuosia niin ulkohaalarille kuin makuupussillekin.
– Äitiyspakkaus tuo iloa monen perheen vauva-arkeen. Meille on tärkeää, että äitiyspakkauksen sisältö kehittyy perheiden toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, suunnittelija Veera Petäjä Kelan etuuksien ja palvelujen suunnitteluyksiköstä kertoo.
Äänestys on nyt avoinna. Kuosivaihtoehtoihin voi tutustua ja oman suosikkinsa voi valita seuraavan linkin kautta: Äänestys äitiyspakkauksen ulkohaalarin ja makuupussin kuoseista. Äänestys päättyy 7.4.2026.
Lue lisää
Yhteyshenkilöt
Veera PetäjäSuunnittelijaKela
Puh:050 341 0479veera.petaja@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Webinaari lääkäreille: Uusi BC-lausunto käytännössä – mitä tietoja Kela tarvitsee?14.4.2026 09:26:10 EEST | Tiedote
Uusi sähköinen BC-lausunto tulee käyttöön syksystä 2026 alkaen. Mitä lääkärin on hyvä tietää uuden lausunnon tuomista muutoksista tietojen kirjaamiseen? Mitä tietoja Kela tarvitsee, kun potilas hakee Kelasta etuuksia?
Personer med studielån hade en genomsnittlig studieskuld på 12 100 euro vid utgången av 202514.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Antalet personer som lyfter studielån började åter öka i fjol efter att tillfälligt ha minskat under ett par år. Den här förändringen kan förklaras dels av att de studerande inte längre omfattades av det allmänna bostadsbidraget och dels av det svaga sysselsättningsläget.
Opintovelallisilla oli lainaa keskimäärinen 12 100 euroa vuoden 2025 lopussa14.4.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Opintolainaa nostaneiden määrä kääntyi viime vuonna kasvuun muutaman vuoden tauon jälkeen. Muutosta selittävät opiskelijoiden siirto pois yleisen asumistuen piiristä sekä heikko työllisyystilanne.
Kela aloittaa pohjoissaamenkielisen puhelin- ja etäpalvelun13.4.2026 10:00:13 EEST | Tiedote
Kela aloittaa 14.4. pohjoissaamenkielisen puhelin- ja etäpalvelun. Palveluun voi myös jättää yhteydenottopyynnön.
FPA:s psykiska rehabilitering ger rehabiliteringsklienterna större nytta än tidigare – livskvaliteten och arbetsförmågan förbättrades också inom annan rehabilitering13.4.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Arbets- och funktionsförmågan hos de klienter som deltog i FPA-rehabilitering utvecklades i positiv riktning inom nästan alla rehabiliteringstjänster som granskades vid utvärderingen av FPA-rehabiliteringens effekter 2022. Särskilt på rehabiliteringskurserna för personer med psykisk ohälsa ökade välbefinnandet i högre grad än tidigare år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme