HOK-Elanto

Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka – näitä tuotteita festarikansa ostaa eniten

9.6.2026 08:30:00 EEST | HOK-Elanto | Tiedote

Jaa

Alepa Kontti on kiertänyt pääkaupunkiseudun festareita jo yli kymmenen vuoden ajan tuoden liikkuvan päivittäistavarakaupan suoraan tapahtuma-alueille. Festarikansa ostaa konttimyymälästä pitkälti samoja tuttuja evästuotteita kuin lähikaupastakin. Samalla esimerkiksi vegaanisten vaihtoehtojen suosio on kasvanut selvästi myös festareilla.

Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka
Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka Sanja Friberg

Konttiin sijoitettu Alepa-myymälä on monille pääkaupunkiseudun festarivieraille tuttu näky. Alepa Kontista haetaan festaripäivän mittaan niin juotavaa ja eväitä kuin myös muita tarpeellisia festivaalivarusteita, kuten hygieniatuotteita ja sadeviittoja. 

Alepa Kontin myymäläpäällikkö Sanja Friberg on kiertänyt Kontin kanssa jo 11 festarit. Festari-Alepan ohella hän luotsaa kolmea muuta Alepaa myymäläpäällikkönä ympärivuotisesti Vallilan alueella Helsingissä. Fribergin mukaan festarialueella tehtävät ostopäätökset muistuttavat yhä enemmän arjen kulutustottumuksia. 

-Yleisimpiä ostoksia ovat vesi ja virvoitusjuomat, smoothiet ja kahvijuomat, wrapit ja kolmioleivät sekä pienet sipsi- ja pähkinäpussit. Eritysesti vegaanisten eväsvaihtoehtojen kysyntä on kasvanut merkittävästi viime vuosina ja Kontin vegaanituotteiden valikoimaa onkin laajennettu, Friberg kertoo. 

Myymäläpäällikön mukaan moni festarikävijä aliarvioi edelleen sen, kuinka paljon pitkän festaripäivän aikana tarvitsee juoda vettä ja syödä suolaista jaksaakseen. 

-Kun mukana kantaa aina vesipulloa, pientä suolaista välipalaa ja ruokaisampaa eväsleipää, pääsee jo pitkälle. Aurinkoisella säällä festareiden vakiovarustukseen kuuluu totta kai myös aurinkorasva, hattu ja jäätelö, Friberg summaa. 

Asiakastoiveet näkyvät myös festarivalikoimassa – Tuskaan toivottu arkisia välipaloja 

Tänä päivänä Alepa Kontti toimii monelle festaripäivän keskeisenä huoltopisteenä. Aamulla Kontista haetaan enemmän kahvia, vettä ja virvoitusjuomia, päiväsaikaan valmisruokia ja snackseja, ja iltaa kohden jälleen juomia ja suolaisia naposteltavia. 

Alepa Kontin valikoimaan kuuluu tapahtumasta riippuen noin 200–300 tuotetta. Valikoima kattaa muun muassa take away- ja valmisruokavaihtoehtoja, erilaisia suolaisia sekä makeita naposteltavia, jäätelöitä, kylmiä virvoitusjuomia ja vettä, Alepan korttelituotteita sekä aurinkorasvaa ja hygieniatuotteita. Myös tapahtumakohtaiset tuotetoiveet ja kesän uutuustuotteet huomioidaan Kontin valikoimassa. 

-Tänä vuonna Tuskaan on toivottu muun muassa banaaneja ja pillimehuja, Friberg paljastaa. 

Alepa Kontin pari vuosikymmentä kestäneen historian aikana konsepti on muotoutunut vakiintuneeksi osaksi useita pääkaupunkiseudun kesäfestareita. Festarikontin henkilökunta kootaan joka kesä innokkaista Alepan työntekijöistä ympäri pääkaupunkiseutua. Lisäksi mukana on aina myös kaksi Sokos Emotion –ketjun meikkaajaa luomassa kesäisiä meikkejä festarikävijöille. 
 

Festivaalit, joissa Alepa Kontti palvelee kesällä 2026: 

  • Helsinki City Festival, Helsingin Jäähalli 12.–14.6. 

  • Tuska Festival, Suvilahti Helsinki 26.–28.6. 

  • Power Festival, Rantapuisto Järvenpää 31.7.–1.8. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

HOK-Elannon viestintäMediapuhelin

HOK-Elannon viestintä tarjoaa medialle ajankohtaista tietoa HOK-Elannosta. Palvelemme mediaa arkisin klo 9–16. Pyhäpäiviä edeltävinä arkipäivinä mediapalvelumme on avoinna klo 9–14.

Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fi

Kuvat

Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka
Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka
Sanja Friberg
Lataa

HOK-Elanto

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 720 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2025 oli noin 2,7 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla. 

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye