Liikkuva koulu ja MOVE! -toiminnan edistämiseen 4,8 miljoonaa euroa lukuvuodelle 2026–2027
9.6.2026 08:00:00 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move! -kehittämisavustukset lukuvuodelle 2026–2027. Avustuksia myönnettiin yhteensä 4,8 miljoonaa euroa. Tukea sai 171 hanketta eri puolilta Suomea.

Avustuksen päätavoitteena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista peruskouluissa sekä Move! -prosessin ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämistä. Avustusta voidaan myöntää kunnille ja yksityisille koulutuksen järjestäjille.
Kehittämisavustusta haettiin yhteensä 6 708 606 euroa 182 hankkeelle. Avustusta sai 171 hanketta. Myönnettävä avustus voi kattaa enintään 60 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Liikkuva koulu -toimintaan avustusta myönnettiin 2 900 000 euroa. Move! -prosessin ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämiseen myönnettiin 1 900 000 euroa.
”1.8.2026 voimaan astuva perusopetuslain muutos velvoittaa esi- ja perusopetusta edistämään liikunnallista elämäntapaa osana opetuksen tavoitteita. Tuleva lakimuutos näkyy myös tämän avustusmuodon hakemusmäärien lisääntymisenä verrattuna edellisvuosiin”, kertoo ryhmäpäällikkö Kristian Åbacka Lupa- ja valvontaviraston varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin osastolta.
Monipuolista tukea perusopetusikäisille
Liikkuva koulu -toiminnalla voidaan edistää esimerkiksi oppimista, kouluyhteisöön kiinnittymistä, ryhmäytymistä, yhteisöllisyyttä, sosiaalisia suhteita, jaksamista ja hyvinvointia sekä tarjota ilon, osallisuuden ja pystyvyyden kokemuksia.
Move! -prosessin toteuttamisessa olennaisena osana on suunnitella prosessin kulku moniammatillisessa yhteistyössä kouluissa, kunnissa ja hyvinvointialueilla lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn, terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseksi ja edistämiseksi.
Suomi liikkeelle -ohjelmassa liikuntaneuvonta laajennetaan koskemaan kaiken ikäisiä ja sitä kohdistetaan erityisesti liian vähän liikkuville ja terveytensä sekä toimintakykynsä kannalta siitä eniten hyötyville. Perusopetusikäisten liikuntaneuvonnalla tarkoitetaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ammattilaisen antamaa yksilöllistä tai ryhmään kohdistuvaa ohjausta liikunnalliseen elämäntapaan.
Lisätietoa avustusten käyttötarkoituksesta löydät Lupa- ja valvontaviraston ylläpitämältä lvvavustukset.fi-sivustolta. Avustusta saaneet hankkeet löydät suoraan myös tutkihallintoa.fi-sivustolta.
Avustus on osa Suomi Liikkeelle –ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Lue lisää Suomi liikkeelle -ohjelmasta:
- suomiliikkeelle.fi (Suomi liikkeelle -ohjelman verkkosivusto)
- Suomi liikkeelle -ohjelma (okm.fi)
Lisätietoja
Satu Sjöholm, liikuntatoimen ylitarkastaja
Kristian Åbacka, liikuntatoimen ryhmäpäällikkö
Lupa- ja valvontaviraston liikuntatoimen henkilöstön päivitetyt yhteystiedot
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satu Sjöholmliikuntatoimen ylitarkastajaLupa- ja valvontavirasto
Puh:0295 256 015satu.sjoholm@lvv.fiKristian ÅbackaryhmäpäällikköLupa- ja valvontavirasto
Puh:0295 254 074kristian.abacka@lvv.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Lupa- ja valvontavirasto on valtakunnallinen, monialainen valtion viranomainen. Virasto kuuluu valtiovarainministeriön hallinnonalaan, ja eri ministeriöt ohjaavat sen toimintaa omilla toimialoillaan. Lupa- ja valvontavirasto aloitti toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtäviin kuuluu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon, ympäristöasioiden, alkoholihallinnon, varhaiskasvatuksen, koulutuksen, työsuojelun ja pelastustoimen lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Lupa- ja valvontavirastossa turvaamme jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin.
Lupa- ja valvontavirasto
PL 20
13035 LVV
lvv.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto
Pyhäjoen ja Merijärven Hauksuonnevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen YVA-selostuksesta perusteltu päätelmä9.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Yhteysviranomaisena toimiva Lupa- ja valvontavirasto on antanut ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (YVA) annetun lain mukaisen perustellun päätelmän Pyhäjoen ja Merijärven Hauksuonnevan tuuli- ja aurinkovoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
Vaasan Kotijoukkueen toimintakielto tulee voimaan 15.6.20269.6.2026 08:54:53 EEST | Tiedote
Vaasan Kotijoukkueen määräaikainen toimintakielto tulee voimaan maanantaina 15.6.2026 klo 9:00 ja se on voimassa maanantaihin 6.7.2026 klo 9:00 saakka.
Virallinen uimakausi alkaa kesäkuussa – Suurin osa yleisistä uimarannoista laatuluokitukseltaan erinomaisia8.6.2026 12:41:00 EEST | Tiedote
Virallinen uimakausi alkaa eri puolilla Suomea eri aikaan, samalla käynnistyy yleisten uimarantojen vedenlaadun valvonta. Suomessa on yhteensä 292 yleistä uimarantaa kesällä 2026. Luku ei sisällä Ahvenanmaata. Suurin osa Suomen yleisistä uimarannoista on laatuluokitukseltaan erinomaisia. Viime vuoteen verrattuna uimarantojen määrässä on tapahtunut pieniä muutoksia. Lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja valvoo kuntia, jotka vastaavat uimavesivalvonnasta.
Lupa- ja valvontavirasto jakoi 4 miljoonaa koulu- ja oppilaitosnuorisotyön kehittämiseen8.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on tehnyt päätökset kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön avustuksista. Avustetulla toiminnalla kehitetään koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä, vahvistetaan yhteisöllisyyttä sekä nuorten osallisuutta ja toimijuutta. Lisäksi pyritään lisäämään nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä koulussa ehkäisemällä kiusaamista.
Arctial MidstreamCo Oy:n alumiinitehtaan ympäristövaikutusten arviointiselostus on nähtävillä8.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Arctial MidstreamCo Oy:n alumiinitehdasta koskeva ympäristövaikutusten arviointiselostus on valmistunut. Lupa- ja valvontavirasto on arviointia käsittelevänä yhteysviranomaisena asettanut arviointiselostuksen nähtäville aikavälillä 3.6.–3.8.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme