Bergqvist: Tarvitsemme Lasten Suomi -ohjelman
6.6.2026 14:56:42 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist peräänkuuluttaa inhimillisempää yhteiskunnallista ilmapiiriä ja kansallista ohjelmaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. RKP:n puoluekokouksessa Bergqvist varoitti yhteiskunnan kasvavan polarisaation ja lisääntyvän lapsiköyhyyden seurauksista.

– Kun politiikka perustuu ihmisten vastakkainasetteluun, menetämme sekä yhteishengen että uskon tulevaisuuteen. Suomi tarvitsee enemmän kunnioitusta, enemmän luottamusta ja vähemmän vastakkainasettelua. Suomi tarvitsee poliittista johtajuutta, joka luo turvallisuuden tunnetta ja uskoa tulevaisuuteen, ei epäluottamusta ja ristiriitoja, Bergqvist sanoi puheessaan.
Bergqvist toteaa, että hallituksen säästötoimet toteutettiin aikana, jolloin odotettiin nopeampaa talouskasvua ja parempaa työllisyyttä. Kun nämä vaikutukset jäivät toteutumatta, toimenpiteitä olisi pitänyt arvioida uudelleen.
– Tämän seurauksena monet perheet ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin, ja lapsiköyhyys on kasvanut. Se, että lähes 140 000 lasta kärsii tilanteesta, on vakava epäonnistuminen ja edellyttää nopeita toimia, Bergqvist sanoo.
Puheessaan Bergqvist nosti esiin myös yhteyden ihmisten hyvinvoinnin ja maan turvallisuuden välillä.
– Tämän päivän lapset ja nuoret ovat huomisen varusmiehiä. Jos heikennämme heidän luottamustaan yhteiskuntaan, vaarannamme myös Suomen maanpuolustustahdon. Vahva puolustus perustuu ennen kaikkea ihmisiin, ei pelkästään kalustoon, Bergqvist sanoo.
Investoinnit lasten ja nuorten tulevaisuuteen ovat investointeja vahvempaan, turvallisempaan ja yhtenäisempään Suomeen. Siksi Bergqvist haluaa, että RKP työskentelee laaja-alaisen Lasten Suomi -ohjelman puolesta, jonka tavoitteena on:
-
vähentää lapsiköyhyyttä
-
kohdentaa lapsilisä niille, jotka sitä eniten tarvitsevat
-
vahvistaa neuvolatoimintaa ja matalan kynnyksen palveluja
-
osallistaa kolmas sektori nykyistä paremmin
-
tehostaa toimia perheväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan
-
kehittää lastensuojelun perhehoitoa
-
käynnistää kokeilun kokonaiskoulupäivästä ja tarjota kerhotoimintaa koululomien aikana
Yhteyshenkilöt
Sandra BergqvistKansanedustaja
Puh:040 534 1108Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Henriksson till Paris på franska nationaldagen – inbjuden av president Macron13.7.2026 09:16:46 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) besöker Paris tisdagen den 14 juli med anledning av franska nationaldagen.
Henriksson Pariisiin Ranskan kansallispäivänä – presidentti Macronin kutsumana13.7.2026 09:16:46 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) vierailee Pariisissa tiistaina 14. heinäkuuta Ranskan kansallispäivän johdosta.
Wickström: Nya tågturer mellan Hangö och Helsingfors är en stor framgång för Västnyland30.6.2026 14:58:59 EEST | Pressmeddelande
Från och med den 9 augusti införs nya tågturer mellan Hangö och Helsingfors. De nya turerna förbättrar särskilt möjligheterna till arbetspendling och stärker servicenivån inom närtågstrafiken i Nyland. Tågen kommer att trafikera både vardagar och veckoslut. VR inleder biljettförsäljningen den 30 juni.
Wickström: Uudet työmatkaliikennejunavuorot Hangon ja Helsingin välillä työvoitto seudullemme30.6.2026 14:58:59 EEST | Tiedote
Hangon ja Helsingin välille tulee 9.8. alkaen uusia junavuoroja, jotka parantavat erityisesti työmatkaliikenteen sujuvuutta ja vahvistavat Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen palvelutasoa. Uusia vuoroja liikennöidään sekä arkipäivisin että viikonloppuisin, ja VR aloittaa lippujen myynnin 30.6.
Adlercreutz: Ett tryggt Finland byggs av frihet och respekt för allas lika värde27.6.2026 20:10:18 EEST | Pressmeddelande
Idag fylldes Helsingfors av gemenskap, stolthet och glädje när Prideparaden gick av stapeln. Svenska folkpartiets ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz deltog i paraden både i statsrådets block och tillsammans med Svenska folkpartiet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme