Tapahtumatukea myönnettiin vuoden toisessa haussa 15 500 euroa
9.6.2026 09:00:00 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote
Naantalin kaupunki myönsi toukokuun haussa tukea 11 tapahtumalle. Tuen avulla tapahtumia järjestetään pitkin syksyä Manner-Naantalissa ja saaristossa.

Vuoden toisessa tukihaussa kaupunki vastaanotti yhteensä 19 tapahtumatukihakemusta.
Tänä vuonna tapahtumatukea haettiin yhteensä 38 tapahtumalle, joista 16:lle kaupunki myönsi tukea. Yhteensä rahaa oli jaossa tänä vuonna 30 000 euroa.
Tapahtumatuen tavoitteena on elinvoimaisten tapahtumien edistäminen vilkkaimman matkailusesongin ulkopuolella. Toisella kierroksella tuetuista tapahtumista yksi järjestetään kesäkuussa, viisi elokuussa, kolme syyskuussa, yksi marraskuussa ja yksi joulukuussa.
Tapahtumatukea on voinut vuoden 2026 aikana hakea kaksi kertaa. Ensimmäinen hakujakso oli 12.–26.1. ja toinen 11.–25.5.
Elinkeino- ja työllisyyspäällikkö Lassi Rosalan mielestä tuki on osoittautunut tärkeäksi tavaksi tukea paikallista elinvoimaa ja uusia tapahtumia alueelle.
– Tapahtumatuki on osoittautunut tarpeelliseksi ja kysytyksi työkaluksi. Kahden vuoden kokemusten pohjalta voidaan jo todeta, että tapahtumatuella on ollut merkitystä uusien tapahtumien käynnistymisessä ja vakiintumisessa. Esimerkiksi tässä juuri päättyneessä haussa olisi ollut monta muutakin tapahtumaa, joille olisi voinut tuensaaneiden ohella tukea myöntää. Hyvien tapahtuma-aihioiden lisäksi jälkimmäisessä haussa ilahdutti se, että myös tukihakemusten laatu on selvästi ensimmäisestä vuodesta parantunut. Tämä on tärkeää, sillä se mahdollistaa hakemusten tasapuolisen arvioinnin ja käsittelyn.
Rosalan mukaan saatujen hyvien kokemusten pohjalta tapahtumatuen määrärahaa tullaan esittämään myös ensi vuodelle.
Tuetut tapahtumat toisessa haussa:
- Tammiston tila Ky: Taste of Archipelago, 1 000 euroa
- Naantalin Kulttuuritaloyhdistys ry: Sauna Blues Merimaskun Rantamakasiinilla, 1 000 euroa
- FlowZen Oy: Beach Futis Naantali 2026, 1 000 euroa
- Naantalin Kauppakeskusta ry: Joulukeskus(ta), 2 000 euroa
- Saariston savotta: On rauha laulaa, tanssia ja kasvaa, 1 000 euroa
- Turun Seudun Mobilistit ry: SAHK:n 66. valtakunnalliset Retkeilyajot - Armonlaakson ajot, 1 000 euroa
- Saaristohotelli Vaihela: Saariston Octoberfest, 2 000 euroa
- Flama Oy: Flama Salsa Festival, 1 500 euroa
- Naantalin Yrittäjät Ry: Naantalin Joulun avaus 26.11.2026, 3 000 euroa
- reuseful Oy: RUF huutokauppa: Toinen mahdollisuus, 1 000 euroa
- Naantalin rannan ravintolat ry: Klassikkoautot ja veneet Naantalin Vanhassakaupungissa, 1 000 euroa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lassi Rosalaelinkeino- ja työllisyyspäällikköNaantalin kaupunki
Puh:040 678 3270lassi.rosala@naantali.fiKuvat

Naantalin kaupunki
Naantali on perustettu jo 1400-luvulla. Se on viehättävä ja kasvava yli 20 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Merellisyys on vahvasti läsnä kaupungin arjessa: Naantaliin kuuluu 1 000 saarta ja 1 000 kilometriä rantaviivaa. Naantalissa voi valita, asuuko kaupungissa vai saaristossa – meillä jokainen pääsee nauttimaan vahvasta yhteisöstä, hyvistä palveluista ja ainutlaatuisista kulttuuri- ja virkistysmahdollisuuksista.
Naantali on yrittäjämyönteinen ja kehittyvä satamakaupunki. Sujuvat liikenneyhteydet maitse ja meritse tukevat elinvoimaista arkea ja yritystoimintaa: kaupungissa toimii jo yli 1 600 yritystä.
Naantalissa on tilaa kasvaa ja ilo olla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Sini-Meri Hedbergin ja Naantalin Musiikkijuhlien yhteisnäyttely jatkaa Naantalin taidehuoneen kesänäyttelyiden sarjaa9.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Turkulaisen Sini-Meri Hedbergin ja Naantalin Musiikkijuhlien yhteistyö jatkuu jo toista vuotta peräkkäin. Hedbergin näyttely Merellisiä on nähtävillä Naantalin taidehuoneella 9.–28.6.2026. Näyttelyyn on vapaa pääsy koko näyttelyn ajan.
Yhteisöllinen taideprojekti tuo väriä Kalevanniemen kampuksen parkkihalliin5.6.2026 12:47:22 EEST | Tiedote
Kalevanniemen uudella kampuksella järjestetään 3.–5. kesäkuuta yhteisöllinen taideprojekti naantalilaisille nuorille. Nuoret ovat päässeet maalaamaan taideteoksia Naantalin uuden liikuntahallin parkkihalliin.
Ohjusvene vierailee Naantalissa – ulkokannet avoinna yleisölle 11.6.4.6.2026 13:04:28 EEST | Tiedote
Naantalin kaupungin kummialus ohjusvene Naantali vierailee vanhankaupungin rannassa 10.6.–11.6.2026. Alus saapuu kaupunkiin keskiviikkona 10.6. noin klo 14.30 ja kiinnittyy Presidentin laituriin.
Matkailutulon kehitys vaisua monella alueella vuonna 2025 – Varsinais-Suomessa Naantali ykköspaikalla matkailutulon kasvussa1.6.2026 10:00:20 EEST | Tiedote
Naantalin matkailutulon kehitys kääntyi kasvuun. Naantalin välitön matkailutulo oli vuonna 2025 yhteensä 42,2 miljoonaa euroa ja matkailun kokonaisvaikutukset 62,3 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli +6,48 %.
Naantalin kirjastot siirtyvät kesäaukioloaikoihin29.5.2026 08:27:29 EEST | Tiedote
Naantalin pääkirjasto on kesällä suljettu lauantaisin, mutta muuten aukioloajat ovat samat kuin talvikaudella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme