Louhisaaren Niittypäivä 11.6. kutsuu oppimaan ja tekemään – vielä ehtii mukaan myös rakentamaan yhteistä niittyä
9.6.2026 08:52:10 EEST | ProAgria | Kutsu
Niittypäivä tarjoaa käytännönläheistä tietoa ja opastusta niittyjen ja maisemapeltojen perustamiseen sekä hoitoon.

Louhisaaren Niittypäivä 11.6. klo 14-18 Louhisaaren kartanolla Askaisissa
Niittypäivässä perehdytään niittyjen ja maisemapeltojen perustamiseen ja hoitoon sekä kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä kotimaisten niittykasvien siementuotannosta, siementen keruusta ja sopivista siemenseoksista.
Päivän aikana pääsee osallistumaan käytännössä niityn perustamiseen pellolla, jossa käsitellään muun muassa maanmuokkausta, siementen levitystä, siemenmääriä ja lajivalintoja. Lisäksi kuullaan paikallisen viljelijän kokemuksia maisemapeltojen perustamisesta. Tapahtumassa on myös niittysiementen esittely- ja myyntipisteitä.
Kampanjalla kerätään varoja niityn perustamiseen
Louhisaaren Niittypäivä liittyy Herman ry:n käynnissä olevaan joukkorahoituskampanjaan, jolla kerätään varoja yhteisen niityn perustamiseen Louhisaareen. Kampanjaan voi edelleen osallistua ostamalla symbolisen palan tulevasta niitystä.
Tapahtuma on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille – viljelijöille, maanomistajille, mökkiläisille, kaupungeille, kunnille sekä luonnonhoidosta ja maisemanhoidosta kiinnostuneille.
Järjestäjät: Askaisten kulttuuriyhdistys Herman ry, Lisää lumoa -hanke
Yhteyshenkilöt
Milla NikkoLänsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Länsi-Suomi
Puh:050 590 2085milla.nikko@proagria.fiKuvat
Linkit
Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
Olemme maaseudun kehittämisen ja arjen asiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa käytännönläheisiä, asiakaslähtöisiä palveluja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Olemme osa valtakunnallista Maa- ja kotitalousnaisten verkostoa ja toimimme läheisessä yhteistyössä ProAgria Länsi-Suomen kanssa.
Asiantuntijamme työskentelevät ruoantuotannon, ympäristönhoidon, maiseman, ruokakasvatuksen ja yhteisöjen kehittämisen parissa. Tuomme maaseudulle lisäarvoa yhdistämällä ajankohtaisen tiedon, vahvan paikallistuntemuksen ja yhdessä tekemisen voiman. Tavoitteenamme on lisätä hyvinvointia, elinvoimaa ja kestävää kehitystä niin tiloilla kuin kylissä.
Meille on tärkeää säilyttää ja vahvistaa elävää maaseutua – paikkaa, jossa on hyvä asua, yrittää ja syödä. Teemme tätä työtä yhteistyössä paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa – sydämellä ja asiantuntemuksella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ProAgria
Impinpäivänä 11.6. uimataidot kunniaan8.6.2026 15:57:16 EEST | Tiedote
Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset kutsuvat kaikki kesään, jossa yhdistyvät yhdessä tekeminen sekä perinteiden arvostus rennolla ja osallistavalla otteella. Impinpäivä 11.6. kutsuu kaikki yhdistyksemme viettämään teemapäivää ja asettamaan uimataidot kunniaan. Teemapäivänä vierailemme myös Kurjenrahkan kansallispuistossa.
Luonnonlaidunpäivä Liperissä Lahdenperän Laitumilla 13.6.20268.6.2026 08:53:53 EEST | Tiedote
Noin sata lammasta, melkein kymmenen hevosta ja paljon muuta. Tule viettämään luonnonlaidunpäivää Liperiin Lahdenperän Laitumille!
Eteläpohjalaispelloilla kylvöt on saatu tehtyä28.5.2026 11:01:29 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaalla kylvötyöt on pääosin saatu tehtyä. Vielä on jäljellä hieman viljaa ja öljykasveja. Maat ovat kuivuneet ja muokkautuneet hyvin ja kylvötyöt ovat edenneet hyvin. Sateita on saatu kylvöjen välissä, mikä on ollut hyväksi kasvien kasvun kannalta. Paikoin on tullut myös kovia ukkoskuuroja, mikä pysäytti kylvötyöt useiksi päiviksi. Yöpakkasia jatkui kuun puoliväliin asti, mutta ei ole aiheuttanut tuhoja.
Viljelykasvien kasvu ja kehitys edistyvät hyvin28.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Kasvukausi on edennyt toistaiseksi suotuisasti viljelykasveilla ja on normaalissa aikataulussa tai 5–7 vrk tavanomaista edellä. Kevätkylvöt ovat 75 %:sti valmiit. Kylvöt on saatu lähes päätökseen Etelä-Suomessa, kun taas Pohjois-Suomessa kevätkylvöissä ollaan alussa ja noin 10 % alasta on kylvetty. Muualla maassamme kylvöistä on tehty noin 60–80 %.
KumpuRock Goes Satoa uudistuu – maksuton tapahtuma tarjoaa entistä monipuolisemman ohjelman koko kansalle25.5.2026 14:59:41 EEST | Tiedote
KumpuRock goes Satoa toteutuu tänä vuonna entistäkin monipuolisempana ja isommin. – Tavoitteenamme on ollut alusta saakka kehittää tapahtumasta koko kylän festari ja paikallisen osaamisen ja yhteistyön juhla, mikä on nyt toteutumassa, iloitsee tapahtumavastaava Anna Huttunen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
