ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla –Suomen kolmas decacorn on syntynyt
9.6.2026 08:52:51 EEST | Tesi | Tiedote
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.

Tesi osallistui kierrokselle yhdessä suomalaisten Solidiumin, Ilmarisen, Varman, Nokian ja Lifeline Venturesin sekä Qatarin valtion QIA:n ja amerikkalaisen TCV:n kanssa. Rahoituskierroksen toteutumisen jälkeen Tesi omistaa ICEYE:n osakkeista noin 7 %, Suomen valtio Tesin ja Solidiumin kautta noin 12 %, ja suomalaiset institutionaaliset sijoittajat kaikkiaan noin 17 %.
Vuonna 2014 perustettu ICEYE on yksi merkittävimmistä suomalaisista syväteknologia- ja kaksikäyttöyrityksistä. Globaalisti kasvava ICEYE valmistaa ja operoi pienikokoisia SAR-satelliitteja, jotka pystyvät kuvaamaan maapalloa pilvien läpi pimeässä.
”Suomeen on viimeisen 10 vuoden aikana rakentunut vahva ja kasvava avaruusteollisuus. Avaruusteknologia on Suomelle strategisesti tärkeä vahvuusalue ja valtio osallistuu sen kasvattamiseen useilla tavoilla. Suomi on ollut ICEYE:ssa mukana sijoittajana Tesin kautta jo aikaisessa vaiheessa. Yhtiö on kasvanut nopeasti ja olemme mukana myös tässä rahoituskierroksessa”, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto.
”Suomen kasvuyrityskenttä on viime vuosina kehittynyt positiivisesti. Olen erityisen iloinen siitä, että parhaat yritykset saavuttavat kansainvälisesti merkittäviä yli 10 miljardin arvonmäärityksiä”, jatkaa ministeri Puisto.
”Tesi on ollut mukana ICEYE:n kasvupolulla sen alkutaipaleelta. Kasvuomistajana haluamme vahvistaa suomalaisia yrityksiä, joilla on poikkeukselliset eväät skaalautuvaan kasvuun strategisesti merkittävillä aloilla. ICEYE on yksi lupaavimmista ja kansallisesti merkittävimmistä suomalaisista nopeasti kasvavista teknologiayhtiöistä”, sanoo Juha Lehtola, Tesin venture- ja kasvusijoitukset -tiimin johtaja.
Tesin kohderahasto Lifeline Ventures sijoitti ICEYE:hin jo vuonna 2014. Sen jälkeen Tesi on tehnyt suoria sijoituksia yhtiöön vuosina 2018, 2022 ja 2025. Sijoituksillaan Tesi on kanavoinut ICEYE:hin myös EU-rahoitusta Euroopan investointipankin kanssa luomastaan ESIR-yhteisrahoitusohjelmasta.
Nyt kerätty kasvurahoituskierros on Suomen kaikkien aikojen suurimpia. ICEYE on Ouran (2025) ja Supercellin (2016) jälkeen Suomen kolmas decacorn eli arvoltaan yli 10 miljardin dollarin startup. Tesi on ollut kasvuomistajana Ourassa ja ICEYE:ssa yhtiöiden alkutaipaleelta lähtien.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Lehtolajohtaja, venture- ja kasvusijoituksetTesi
Puh:+358 400 647 671juha.lehtola@tesi.fiKuvat

Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta7.5.2026 00:01:39 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.
Finnish private equity and venture capital funds deliver returns despite economic headwinds7.5.2026 00:01:39 EEST | Press release
According to a new survey by Tesi (Finnish Industry Investment), the total returns of Finnish venture capital funds investing in startups have turned upward for the first time since 2021–2022. Buyout and growth funds investing in more established growth companies are holding their ground in a challenging exit market and continue their strong return development.
Tesin vuosi 2025: uuden strategian toteutus käyntiin menestyksekkäästi19.3.2026 11:30:44 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy:n) uuden strategian toteutus lähti vuonna 2025 erittäin onnistuneesti käyntiin. Tesin tulos 178 miljoonaa euroa jatkoi edellisvuoden positiivista kehitystä, mihin vaikutti erityisesti yksittäisten sijoitusten merkittävät arvonnousut. Turbulentista maailmantilanteesta huolimatta vuoden aikana julkistettiin sekä Suomen historian suurin pääomasijoitusrahasto että suurin suomalaisen listaamattoman yrityksen keräämä rahoituskierros. Myös valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmistui suunnitellusti ja onnistuneesti.
Tesi’s year 2025: new strategy off to a successful start19.3.2026 11:30:44 EET | Press release
The implementation of Tesi’s (Finnish Industry Investment Ltd) new strategy started successfully in 2025. Tesi reported a strong IFRS result of EUR 178 million, continuing the positive development of the previous year, supported in particular by significant valuation increases in individual investments. Despite global turbulence, the year saw the announcement of both the largest venture capital fund in Finland’s history and the largest funding round ever raised by an unlisted Finnish company. The consolidation of the state’s venture capital activities into Tesi was also completed successfully and as planned.
Tesin yhtiökokous: hallituksen puheenjohtajana jatkaa Andreas Tallberg, uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi Riku Huttunen ja jäseneksi Anni Tuulos19.3.2026 11:14:22 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) hallituksen puheenjohtajana jatkaa Andreas Tallberg. Uudeksi hallituksen varapuheenjohtajaksi on valittu työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen ja jäseneksi Relexin strategiasta ja kehityksestä vastaava johtaja Anni Tuulos. Tesin hallituksen jäseninä jatkavat Päivi Arminen, Juha Ketola, Olli Kärkkäinen ja Lassi Noponen. Valinnat teki Tesin yhtiökokous 19.3.2026. Yhtiökokous vahvisti konsernin ja emoyhtiön tilinpäätökset ajalta 1.1.–31.12.2025 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtaja Pia Santavirralle sekä hyväksyi hallituksen esityksen emoyhtiön tuloksen käyttämisestä. Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Marcus Tötterman. Hallituksen jäsenet Hallituksen kuvat
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme