Mika Streng projektinjohtajaksi Bravidan datakeskushankkeisiin
9.6.2026 08:19:43 EEST | Bravida Finland Oy | Tiedote
Bravida Finland on nimittänyt Mika Strengin projektinjohtajaksi yhtiön valtakunnallisiin datakeskushankkeisiin.

Strengillä on yli 30 vuoden kokemus teknisesti ja laadullisesti vaativista hankkeista kotimaassa ja kansainvälisesti. Hän on johtanut mm. teollisuuden putkistoprojekteja Pohjoismaiden ja Euroopan lisäksi Etelä-Amerikassa. Viimeiset 15 vuotta hän on työskennellyt projektijohtamisen tehtävissä PMO-johtajana ja projektinjohtajana, joista viimeiset seitsemän vuotta Recion Oy:llä.
”Bravidalla on laaja osaaminen talotekniikan ja teollisuuden eri osa-alueilla suunnittelusta ja urakoinnista huoltoon ja ylläpitoon. Yhdessä vahvan paikallisen osaamisen ja konsernin tuen kanssa tämä luo erinomaiset edellytykset toteuttaa vaativia kokonaisuuksia. Datakeskukset ovat Suomessa nopeasti kasvava markkina, ja on hienoa päästä rakentamaan Bravidan roolia asiakkaiden kokonaisvaltaisena kumppanina datakeskushankkeiden kaikissa vaiheissa”, Streng sanoo.
”Mikalla on vahva kokemus vaativien projektien menestyksekkäästä johtamisesta, ja hän tuo mukanaan merkittävää osaamista Bravidan suuriin hankekokonaisuuksiin. Toivotan Mikan lämpimästi tervetulleeksi Bravidalle”, Bravida Finland Oy:n toimitusjohtaja Marko Holopainen toteaa.
Lisätietoa:
Marko Holopainen
Toimitusjohtaja
Bravida Finland Oy
marko.holopainen@bravida.fi
Puh: +358 40 045 8158
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mira WarvaViestintä- ja markkinointipäällikkö
Puh:0400297936mira.warva@bravida.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Bravida Finland Oy
As Oy Koivuvehkan linjasaneeraus uudistaa paritaloyhtiön talotekniikan kokonaisvaltaisesti4.6.2026 09:01:05 EEST | Tiedote
Espoon Mankkaalla sijaitsevassa As Oy Koivuvehkassa on käynnissä laaja linjasaneeraus, jossa uudistetaan taloyhtiön talotekniikka putkistoista sähköjärjestelmiin ja ilmanvaihtoon. Kyseessä on vuonna 1979 valmistunut paritalokohde, johon kuuluu yhteensä 12 rakennusta ja 24 huoneistoa. Kohteen urakoitsijana toimii Bravida Finland.
Bravida mukana mittavassa Nanunkallion kouluhankkeessa Raumalla26.5.2026 08:50:50 EEST | Tiedote
Raumalle Nanunkallioon rakennetaan uusi koulu ja päiväkoti, jotka kokoavat saman katon alle alakoulun, varhaiskasvatuksen ja iltapäivätoiminnan sekä valmistuskeittiön. Bravidan Satakunnan ja Turun yksiköt toteuttavat kohteen LVI-ratkaisut. Kohteen pääurakoitsijana toimii Rakennusliike Lapti Oy, jonka kanssa Bravida on tehnyt urakasta sopimuksen. Hankkeen tilaaja on Rauman kaupunki.
Bravida valittiin Fazerin Lahden suklaatehtaan IV-urakan toteuttajaksi22.5.2026 09:05:16 EEST | Tiedote
Fazer rakentaa Lahteen uuden, 34 000 neliömetrin suklaatehtaan, joka on yhtiön historian suurin yksittäinen investointi. Kohteen pääurakoitsijana toimii Skanska, jonka kanssa Bravida on tehnyt sopimuksen tuotantolaitoksen ilmanvaihtourakasta.
Bravida vastaa Mannerheimintie 6:n mittavasta talotekniikkaurakasta21.4.2026 09:22:49 EEST | Tiedote
Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva vuonna 1884 valmistunut arvokiinteistö uudistetaan moderneiksi liike- ja toimitiloiksi. Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan omistama kohde peruskorjataan ja uudistetaan vastaamaan nykyaikaisen työelämän vaatimuksia. Rakennus varustetaan huippumodernilla talotekniikalla sekä hybridityötä tukevilla ratkaisuilla. Bravida toimittaa kohteeseen LVISA- ja SPR-järjestelmät ja vastaa näin koko talotekniikkaurakasta. Pääurakoitsijana toimii Fira, jonka kanssa Bravida on tehnyt urakasta sopimuksen.
Bravida vastaa sähköurakasta Pågenin uuden leipomon rakennusprojektissa1.4.2026 09:16:29 EEST | Tiedote
Bravida Finland on mukana toteuttamassa Pågenin uutta, huippumodernia leipomoa Ruotsin Landskronaan. Bravida Finlandin urakka koostuu tuotantolaitoksen sähköistyksestä, johon sisältyy keskijännitejakelu sekä paloilmoitin-, kulunvalvonta-, kameravalvonta- ja rikosilmoitinjärjestelmien asennukset. Lisäksi Bravida Finland vastaa leipomon prosessidatakeskuksen ja sen varavoimakoneen asennuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme