EU:n maaseuturahoituksen hanketuissa poikkeuksellisen vilkas alkuvuosi Itä-Suomessa
9.6.2026 08:40:48 EEST | Itä-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Huhtikuun loppuun mennessä EU:n maaseuturahoitusta haettiin Itä-Suomen elinvoimakeskuksesta ja alueen Leader-ryhmistä yhteensä 214 hankkeeseen lähes 27,3 miljoonalla eurolla.

Itä-Suomen elinvoimakeskuksen käynnistäessä toimintansa EU:n maaseuturahoituksen hanketukien 2026 kaksi hakukierrosta ovat olleet vilkkaat. Tammikuun lopussa päättyneellä hanketukien valintajaksolla avustusta haettiin 9,3 miljoonalla eurolla 28 hankkeeseen. Laajakaistoihin haettiin avustusta noin kolmella miljoonalla eurolla.
Hakemukset jakautuivat kolmen maakunnan alueelle. Tammikuun lopussa päättyneen hakujakson hakemuksista rahoitettiin yhteensä 12 hanketta, joiden kokonaiskustannus nousi 1,7 miljoonaan euroon. Rahoitusta kohdistui Itä-Suomen maakuntiin seuraavasti; Pohjois-Karjalaan 700 000 euroa, Etelä-Savoon 622 000 euroa ja Pohjois-Savoon 387 000 euroa.
Elinvoimakeskuksen huhtikuun hakujakso ennätyksellinen
Huhtikuussa päättynyt valintajakso oli Itä-Suomen elinvoimakeskuksen osalta ennätyksellinen. Avustusta haettiin 15,4 miljoonaa euroa 56 hankkeeseen. Laajakaistojen osuus haetuista hankkeista oli merkittävä, yli 4 miljoonaa euroa. Laajakaistahankkeista valtaosa kohdistui Pohjois-Savoon. Pohjois-Savossa laajakaistojen tukemiseen suunniteltu rahoitus on nyt käytetty koko rahoituskauden osalta.
Hankkeet on pisteytetty valtakunnallisten valintakriteereiden mukaisesti ja hanketukia rahoitetaan tällä vuoden toisella valintajaksolla noin kolmen miljoonan euron tukisummalla. Hankkeet jakautuivat laajakaistahankkeita lukuun ottamatta tasaisesti kaikkiin kolmeen maakuntaan ja hankkeita haettiin monista toimenpiteistä.
Laajakaistahakemusten lisäksi haettiin runsaasti yhteistyöhankkeita, koulutushankkeita, tukea selvityksiin sekä myös yritysryhmähankkeita. Ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin kohdistui myös ilahduttavasti hakemuksia koko Itä-Suomen elinvoimakeskuksen alueelle.
– Hanketukien vuoden 2026 viimeinen valintajakso päättyy syyskuun lopussa. Koska yritystukien kysyntä on osoittamassa piristymisen merkkejä, ohjataan hanketukiin rajatumpi määrä rahoitusta. Rahoitettavaksi etenevien hankkeiden pisteraja nousee korkealle ja valitettavan moni hyvä hanke jää vaille rahoitusta, toteaa johtava rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen.
Leader-rahoitus tukee paikallisia kehittämistarpeita
Rahoitusta maaseudun kehittämishankkeisiin ja yrityksille voi hakea alueen elinvoimakeskuksen lisäksi myös paikallisesta maaseudun kehittämisyhdistyksestä eli Leader-ryhmästä.
Itä-Suomen kahdeksaan Leader-ryhmään on tullut alkuvuoden 2026 aikana käsittelyyn yhteensä 130 hanketukihakemusta. Itä-Suomen elinvoimakeskus on tehnyt näistä 83 myönteistä (1,39 miljoonaa euroa) hanketukipäätöstä Leader-ryhmien hallitusten puollon pohjalta. Sekä Leader-ryhmien että elinvoimakeskuksen käsittelyssä on vielä runsas määrä saapuneita hakemuksia.
Pohjois-Savossa Leader-hankkeissa korostuvat kylä- ja virkistysalueiden kunnostukset sekä monipuoliset harrastusinvestoinnit, ja yli kolmannes hankkeista on kehittämis- ja koulutushankkeita. Etelä-Savossa puolestaan esiin nousee vahvasti kylien toimintaympäristön ja palvelujen parantamiseen, erityisesti investointeihin yhteisiin tiloihin ja harrastusmahdollisuuksiin. Pohjois-Karjalassa on aktiivista hanketoimintaa ja rahoituksen kysyntä alueella on vilkasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Tuhkalainen,
Johtava rahoitusasiantuntija, Itä-Suomen elinvoimakeskus
p. +358 295 026 697
etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Yhteystiedot niin Itä-Suomen Leader-ryhmistä, kuin elinvoimakeskuksesta löydät maaseutu.fi/Itä-Suomi –sivustolta.
Linkit
Itä-Suomen elinvoimakeskus palvelee Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita monipuolisissa alueen elinvoimaa edistävissä tehtävissä, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksella on toimipaikat Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä. Virasto hoitaa maaseutuun, kalatalouteen, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Itä-Suomen elinvoimakeskus
Maaseudun yritykset investoivat ja kasvavat Itä-Suomessa, tukia haettu lähes 12 miljoonaa euroa8.6.2026 15:22:56 EEST | Tiedote
Alkuvuosi 2026 on ollut Itä-Suomessa yritystukien osalta aktiivinen. Maaseudun yritystukia on haettu Itä-Suomen elinvoimakeskukselta ja alueen kahdeksalta Leader-ryhmiltä yhteensä 11,9 miljoonaa euroa.
Itä-Suomi vei Brysseliin viestin: luontopositiivinen talous rakentaa kilpailukykyä, resilienssiä ja turvallisuutta5.6.2026 09:54:35 EEST | Tiedote
EU Green Week on Euroopan komission järjestämä ympäristöalan konferenssi, jonka vuoden 2026 teemana oli luonnon merkitys taloudelle. Itä-Suomen toimijat järjestivät Brysselissä partneritapahtuman, jossa tarkasteltiin luontopositiivisen talouden, vihreän siirtymän ja kokonaisturvallisuuden yhteyksiä aluekehityksessä sekä rakennettiin eurooppalaista yhteistyötä.
Kesän 2026 päällystystyöt jatkuvat Itä-Suomessa4.6.2026 07:58:30 EEST | Tiedote
Toukokuussa alkaneet kesän 2026 päällystystyöt ovat edenneet hyvin ja ensimmäiset kohteet ovat jo valmistuneet. Sideaineena käytettävän bitumin korkeasta hinnasta huolimatta päällystysohjelman mukaiset kohteet saadaan toteutettua.
Pk-yritysten merkittäviä investointeja koskeva haku on käynnissä 29.5.–31.8.20261.6.2026 13:23:56 EEST | Tiedote
Elinvoimakeskukset ovat avanneet uuden valtakunnallisen rahoitushaun, jossa tuetaan pk-yritysten merkittäviä, vähintään 10 miljoonan euron investointeja. Haun tavoitteena on vauhdittaa pk-yritysten merkittäviä kasvuun, erityisesti vientiin tähtääviä, investointeja koko maassa.
Itä-Suomen työlupalinjaukset ulkomaalaisen työvoiman käytöstä on päivitetty1.6.2026 11:24:02 EEST | Tiedote
Itä-Suomen elinvoimakeskus päivitti maakuntakohtaiset työlupalinjaukset. Työlupalinjausten tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa ottaen huomioon kunkin maakunnan työmarkkinoiden erityispiirteet. Elinvoimakeskuksen laatimat työlupalinjaukset määrittävät ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetyt linjaukset ovat voimassa 1.6. - 30.11.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

