Pizzeria Via Tribunali

Kun moni jarruttaa, nämä ravintolayrittäjät painavat kaasua – kotimainen ravintolakollektiivi kasvaa vaikeasta markkinasta huolimatta

9.6.2026 10:14:11 EEST | Pizzeria Via Tribunali | Tiedote

Jaa

Suomalainen ravintola-ala on viime vuosina joutunut sopeutumaan kuluttajien varovaisuuteen, kustannusten nousuun ja epävarmaan taloustilanteeseen. Samaan aikaan moni toimija on lykännyt investointeja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Kolme kotimaista ravintolayrittäjää päättivät tehdä päinvastoin.

Son of a Punchin cocktailbaareista ja Suomen ensimmäisestä sertifioidusta napolilaisesta pizzeriasta Via Tribunalista tunnetun Barbäk Collectiven pöytään istuu nyt uusi jäsen, kun Green Hippo liittyy osaksi kasvavaa kotimaista ravintolaperhettä. Yhdessä yritykset uskovat, että nyt on oikea aika rakentaa tulevaisuutta – ei pelätä sitä. 

Yhdessä kollektiivi operoi 17 ravintolaa, työllistää noin 200 henkilöä ja sen yhteenlaskettu liikevaihto on yli 17 miljoonaa euroa.  

Moni saattaa miettiä, miksi yhdistyä juuri nyt. Mielestäni oikea kysymys on kuitenkin: jos uskomme ravintolakulttuurin ihmisiä yhdistävään voimaan ja omiin konsepteihimme, miksi emme veisi niitä eteenpäin yhdessä? Tyyliimme ei kuulu kasvaa kasvun vuoksi. Kasvu on mielekästä silloin, kun vastaan tulee oikeat ihmiset, jaetut arvot ja mahdollisuus tehdä jotain aidosti merkityksellistä. Nyt kävi niin", tiivistää Barbäk Collectiven ja Pizzeria Via Tribunalin toimitusjohtaja Antti Kuitunen.  

Kollektiivin ravintolat täydentävät toisiaan luonnollisesti. Cocktailit, pizzaillalliset ja värikkäät aamiaiset sekä lounaat muodostavat kokonaisuuden, joka palvelee vieraita aamun ensimmäisestä kahvikupista myöhäisillan viimeiseen maljaan. 

Olemme hioneet kukin omia ravintoloitamme vuosien ajan. Nyt näimme mahdollisuuden rakentaa yhdessä enemmän pöytiä, joiden ääreen ihmiset voivat kokoontua aamusta iltaan.” 

Ei konserni. Ei ketju. Kollektiivi.

Kasvun taustalla ei ole tavoite rakentaa keskitettyä ravintolaketjua. 

Kollektiivin ravintolabrändien toimitusjohtajat Antti Kuitunen (Barbäk Collective ja Via Tribunali) Julia Kokki (Son of a Punch) ja Benjamin Widnäs (Green Hippo) puhuvatkin mieluummin kollektiivista kuin konsernista. 

Jokainen ravintolabrändi säilyttää oman vahvan identiteettinsä, kulttuurinsa, tuotteensa ja tapansa toimia. Asiakkaille tutut ravintolat jatkavat entisellään, kertoo Son of a Punchin toimintaa vetävä Kokki:  

Meillä ei ole tarkoituksena yhdenmukaistaa ravintoloita. Päinvastoin. Uskomme siihen, että parhaat ravintolat syntyvät erottuvasta persoonasta, käsityöstä ja vahvasta omasta näkemyksestä. Jokaisella kollektiivin ravintolalla on oma identiteetti, mutta samat arvot: intohimo tekemiseen, ihmiset ja korkea laatu.” 

Kokin mukaan juuri yhteiset arvot tekivät yhteistyöstä luontevan jatkon jokaisen yhtiön tarinalle: 

Olemme oppineet tuntemaan toisemme yrittäjinä. Luottamusta rakentaa se, että jaamme saman näkemyksen siitä, millaista ravintolakulttuuria haluamme Suomeen rakentaa ja millaisena näemme alan tulevaisuuden.” 

Kasvua myös henkilöstölle 

Kollektiivin kasvu tarkoittaa uusia mahdollisuuksia myös henkilöstölle. 

Nykyiset roolit säilyvät ennallaan, mutta yhteistyö avaa uusia väyliä oppimiseen, urakehitykseen ja osaamisen jakamiseen yritysten välillä. Ensimmäiset muutokset liittyvät henkilöstöetujen yhtenäistämiseen sekä kasvaviin mahdollisuuksiin kehittyä ravintola-alan ammattilaisena. 

Rakennamme samalla myös uudenlaista työnantajaa. Haluamme, että ihmisillä on mahdollisuus kasvaa kollektiivin mukana, löytää uusia urapolkuja ja oppia uutta”, Green Hippon toimitusjohtaja Widnäs toteaa ja jatkaa: ”Green Hippon, Via Tribunalin ja Son of a Punchin henkilökunnalla on kaikilla vahva osaaminen ja kokemus omilta alueiltaan. On mahtavaa päästä näkemään, mitä kaikkea voimme oppia toinen toisiltamme.” 

Vaikeina aikoina yhä tärkeämpää kokoontua samaan pöytään 

Kollektiivin mukaan ravintoloiden merkitys ihmisten elämässä ei ole vähentynyt, vaikka maailma ympärillä muuttuu. Sen sijaan se kasvaa: 

Lempipaikkamme on huone täynnä puheensorinaa ja ihmisiä pöytien ympärillä jakamassa arkea ja juhlaa. Meille on kunnia-asia saada olla mukana rakentamassa näitä hetkiä. Maailmassa, joka repii ihmisiä yhä vahvemmin erilleen, tehtävämme on yksinkertainen: tuoda heidät takaisin saman pöydän ääreen.” 

Kasvava ravintolakollektiivi uskoo, että tulevaisuudessa sen ympärille voi liittyä myös muita laadukkaita suomalaisia ravintolakonsepteja. 

Pöydässä on vielä tilaa.” 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti KuitunenToimitusjohtajaBarbäk Collective / Pizzeria Via Tribunali

Barbäk Collectiven ja Pizzeria Via Tribunalin toimitusjohtaja

Puh:0407471129antti@viatribunali.fi

Kuvat

Linkit

Barbäk Collective

Barbäk Collective on kotimainen, yksityisomisteinen cocktailbaarien ja ravintoloiden kollektiivi. Pöydän ääressä tällä hetkellä: Liberty or Death, Trillby & Chadwick, Bob's Laundry, Pizzeria Via Tribunali ja Green Hippo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pizzeria Via Tribunali

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye